Yön uutiskooste: Koronavirustartuntojen jäljittämisessä alueellisia eroja

STT

Koronavirustartuntojen jäljittämisessä on alueellisia eroja. Esimerkiksi Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiiri Husin alueella alle puolet tartunnan saaneista pystyy kertomaan, mistä tartunnan sai.

Husin apulaisylilääkäri Eeva Ruotsalaisen mukaan tartuntaketjujen jäljitys ei toteudu tapauksissa, joissa tartunta on saatu julkiselta paikalta kuten joukkoliikennevälineessä.

Varsinais-Suomen ja Lapin sairaanhoitopiireistä kerrotaan STT:lle, että valtaosa tartuntatapauksista saadaan jäljitettyä.

Helvetin enkeleihin kytkeytyvässä huumejutussa annetaan tuomio - kahta suomalaista epäillään liki sadan kilon amfetamiinierän vastaanottajiksi

Itä-Uudenmaan käräjäoikeuden on määrä antaa tänään tuomio huumejutussa, joka on osa kansainvälistä Helvetin enkeleihin kohdistunutta tutkintaa.

Kahta suomalaista miestä syytetään muun muassa törkeistä huumausainerikoksista. Miehiä epäillään lähes sadan kilon amfetamiinierän vastaanottajiksi.

Hollannissa viranomaiset takavarikoivat keväällä yhteensä 96 kiloa amfetamiinia, jonka epäillään olleen matkalla Suomeen. Syytetyt kiistävät syyllistyneensä törkeisiin huumerikoksiin.

Demokraattien Biden sanoo valitsevansa varapresidenttiehdokkaansa ensi viikolla

Yhdysvalloissa demokraattien tuleva presidenttiehdokas Joe Biden on kertonut valitsevansa varapresidenttiehdokkaansa ensi viikolla. Biden on jo aiemmin ilmoittanut valitsevansa tehtävään naisen.

Asiasta kertoo muun muassa uutiskanava CNN. Kanavan mukaan ei ole kuitenkaan varmaa, julkistaako Biden valintaansa vielä ensi viikolla. Demokraatit kokoontuvat elokuun puolivälissä nimeämään ehdokkaansa virallisesti.

CNN:n mukaan varapresidenttiehdokkaaksi on harkittu muun muassa Kamala Harrisia ja Elizabeth Warrenia. Molemmat toimivat parhaillaan senaattoreina ja kisasivat myös presidenttiehdokkaan paikasta.

Maassa on määrä pitää presidentinvaalit marraskuun alussa.

Trump puolusti Twitterissä jakamaansa koronavideota, jonka palvelu poisti valheellisen sisällön vuoksi

Yhdysvalloissa presidentti Donald Trump on puolustanut Twitterissä maanantaina jakamaansa koronavirusvideota, jonka palvelu sittemmin poisti sen sisältämien valheellisten väittämien vuoksi. Asiasta kertoo muun muassa uutiskanava CNN.

Videolla esiintyvät esittäytyivät lääkäreiksi, CNN kertoo. He esimerkiksi väittivät kasvomaskien ja liikkumisrajoitusten olevan tarpeettomia koronapandemian torjumisessa.

Trump kommentoi videota myöhemmin lehdistötilaisuudessa sanomalla, että hänen mielestään videon lääkärit vaikuttivat arvostetuilta. Hän sanoi, ettei tiedä, miksi video poistettiin.

CNN:n mukaan Trump jakoi videosta useita versioita. Sen ovat sittemmin poistaneet myös Facebook ja Youtube.

Yhdysvalloissa lähes 1 600 uutta koronakuolemaa vuorokaudessa - luku on suurin yli kahteen kuukauteen

Yhdysvalloissa koronavirukseen liittyvien kuolemien vuorokautinen määrä on noussut korkeimmalle tasolleen kahteen ja puoleen kuukauteen. Maassa rekisteröitiin tiistaina lähes 1 600 uutta kuolemaa, kertoo baltimorelaisen Johns Hopkins -yliopiston seuranta.

Yhteensä maassa on kuollut koronavirukseen liittyen jo lähes 150 000 ihmistä. Tartuntoja on todettu yli 4,3 miljoonaa. Molemmat luvut ovat maailman maista korkeimpia.

Tiistaina uusia tartuntoja tilastoitiin yli 60 000. Parin viime viikon aikana uusia tartuntoja on todettu päivittäin keskimäärin noin 60 000–70 000. (Lähde: AFP)

Saudi-Arabiassa alkavaa hajj-pyhiinvaellusta rajoitetaan tiukasti koronan vuoksi

Muslimien hajj-pyhiinvaellus alkaa tänään Mekkassa Saudi-Arabiassa. Tapahtumaan saa osallistua tänä vuonna enintään 10 000 Saudi-Arabiassa tällä hetkellä oleskelevaa ihmistä, tapahtumaa järjestävät viranomaiset kertovat. Osallistujien täytyy olla alle 65-vuotiaita, joilla ei ole kroonisia sairauksia.

Tavallisesti hajjiin osallistuu noin 2,5 miljoonaa pyhiinvaeltajaa kaikkialta maailmasta.

Koronaviruspandemian kanssa painiva Saudi-Arabia asetti Mekkaan saapuneita pyhiinvaeltajia karanteeniin ennen hajjin alkamista.

Mumbain slummeissa asuvista yli puolen arvoidaan saaneen koronatartunnan

Intian Mumbaissa yli puolet slummeissa asuvista on jossain vaiheessa saanut koronavirustartunnan, selviää kaupungin teettämästä tutkimuksesta.

Tiistaina julkistetun selvityksen tulokset herättävät kysymyksiä siitä, kuinka paikkansapitäviä Intian viralliset koronatilastot ovat. Asiantuntijat ovat jo aiemmin arvioineet, että testauskapasiteetin puutteiden takia maassa on todennäköisesti enemmän tartuntoja kuin on raportoitu.

Yhdysvaltalaisen Johns Hopkinsin yliopiston seurannan mukaan Intiassa on vahvistettu yli 1,4 miljoonaa virustartuntaa. Virallisten tietojen perusteella maassa on maailmanlaajuisesti todettu kolmanneksi eniten tartuntoja. Tilastoissa sen edellä ovat Yhdysvallat ja Brasilia. (Lähde: AFP)

Afganistanissa tunnustellaan taas mahdollisuutta rauhanneuvotteluihin - Taleban julisti viikonlopuksi kolmen päivän tulitauon

Afganistanissa maan hallinto ja ääriliike Taleban tunnustelevat mahdollisuutta aloittaa jälleen rauhanneuvottelut.

Maan presidentti Ashraf Ghani sanoi tiistaina odottavansa, että neuvottelut voisivat alkaa viikon sisällä. Ghani kertoi hallinnon saavan pian päätökseen tuhansien talebanvankien vapautukset, josta osapuolet sopivat helmikuussa.

Tämän jälkeen Taleban puolestaan ilmoitti julistavansa tulevalle viikonlopulle kolmen päivän tulitauon.

Yhdysvallat piti uutta tulitaukoa tervetulleena ja toivoi osapuolten palaavan pian neuvottelupöytään.

Aiemmat tulitauot maassa ovat johtaneet taistelutoimien nopeaan palautumiseen. (Lähde: AFP)

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Liian tiivis istuminen on puhuttanut FC Lahden kotipeleissä – "On vaikeaa lähteä ihmisiä siirtelemään", sanoo toimitusjohtaja
  2. Villähteellä kahden auton kylkikolari
  3. Suora lähetys: Katso MiPK-Reipas-ottelu tästä tänään
  4. Perhoset ovat melkoisia linssiluteita – katso lukijoiden kuvat auringossa paistattelevista päiväperhosista
  5. Rulla-ampumahiihdon SM-kultaa napanneella Mari Ederillä riittää yhä työsarkaa ampumapaikalla – "Ainoa mysteeri on enää se, miten saan virheet mahdollisimman nopeasti korjattua" 
  6. Lahden Ratsastajien Iina Kauhanen voittoon Ypäjällä
  7. Helvetinjärven kansallispuisto hurmaa jylhillä kalliomaisemillaan – "Toivon, että suomalaiset ovat ymmärtäneet, että meillä on todella hienot maisemat eikä meidän tarvitse aina lähteä Kanarialle"
  8. "Jos olisi odotettu valmista, ei täällä olisi mitään" – Virolainen Maigi Korhonen muutti maalle Suomeen ja löysi kyläyhteisön, jolle teki talkootöitä öisinkin
  9. Nuoret miehet ajoivat kilpaa Lahdessa, toisella yli satasen nopeus taajama-alueella
  10. Seppälä ja Eder voittivat rulla-ampumahiihdon yhteislähtömestaruudet – ohilaukauksia kertyi Hollolan helteessä kosolti
  11. Rakennuskannan rekisteritiedoissa puutteita – Lahdessa tähän mennessä oikein joka neljännen kerrostalon tiedot, Hartolassa rekisteristä puuttui jopa puolet rakennuksista
  12. Turun lentoasemalla koronatestattiin koko lentokoneellinen Pohjois-Makedoniasta saapuneita matkustajia
  13. Beirutin räjähdys jätti jälkeensä kymmeniä metrejä syvän kraatterin – Libanonissa ensimmäinen ministeriero tiistaisen räjähdyksen jälkeen
  14. Keskustan puheenjohtajaehdokkaat osallistuivat Kärkölässä vuosikokoukseen, jossa kuultiin yleisön vahvoja mielipiteitä: "Toivon, että uusi puheenjohtaja nostaa puolueen suosta, johon se on joutunut"
  15. Sibeliustalon Finlandia-klubi pyrkii avaamaan ovensa syyskuussa – yritystapahtumien ja kokousten varaustilanne normalisoitumassa

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.