Lahden poliisioperaation taustalla väkivaltainen ryöstö, tekijä yhä karkuteillä

Liipolan rikosta selvitti heti aamulla useita poliiseja ja teknisiä tutkijoita Annika Pitkänen

Juuso Koskinen, Kari Anttinen

Päijäthämäläinen mies ryöstettiin maanantaiaamuna väkivaltaisesti Liipolan Luhtikadulla. Epäiltyä rikoksen tekijää ei ole tunnistettu eikä poliisi ole ottanut vielä ketään kiinni rikokseen epäiltynä.

Ryöstön 30-vuotias uhri sai teon yhteydessä vammoja kehoonsa.

Uhri ilmoitti väkivallanteosta itse hätäkeskukseen kello 6.42. Hänet toimitettiin sairaalaan jatkohoitoon. Poliisi pääsee kuulustelemaan häntä myöhemmin.

Paikalle hälytetyt poliisipartiot sekä rikostekninen tutkinta eristivät tapahtumapaikan ja sen ympäristön tutkinnan ajaksi.

Tutkinnan keskeneräisyyden vuoksi poliisi ei ota vielä tarkemmin kantaa tapahtumien kulkuun tai siihen, millaista tekovälinettä väkivallanteossa käytettiin.

Tekovälinettä etsittiin tapahtumapaikalta maanantaiaamuna Luhtikadun ja Liipolan seurakuntatalon väliseltä metsäkaistaleelta. Poliisin tietojen mukaan muille sivullisille ei koitunut tilanteessa vaaraa eikä ryöstön tapahtuma-alueella ole tällä hetkellä voimassa liikkumisrajoituksia.

– Tutkinta on päättynyt tapahtumapaikalla, eikä liikkumiseen ole rajoituksia tällä hetkellä. Tiedotamme tutkinnan etenemisestä lisää myöhemmin, tapauksen tutkinnanjohtaja rikoskomisario Jari Kiiskinen kertoo.

Tekovälinettä etsittiin tapahtumapaikalta. Annika Pitkänen

Poliisi etsii teosta epäiltyä noin 180 senttimetriä pitkää normaalivartaloista miestä. Miehellä oli tekohetkellä yllään tummat housut ja tumma huppari. Poliisi sai tuntomerkit rikoksen uhrilta. Hämeen poliisin mukaan tekijä puhui suomea.

Poliisi pyytää tapauksesta tai tekijästä tietäviä soittamaan numeroon 0295 414 222 tai ottamaan yhteyttä sähköpostitse osoitteeseen vihjeet.hame@poliisi.fi.

– Käymme läpi vastaan tulleita ilmoituksia ja teemme tutkintatoimenpiteitä niiden perusteella, Kiiskinen sanoo.

Hämeen poliisi kertoo tiedottavansa asiasta lisää viimeistään loppuviikosta.

Juttua päivitetty 27.7. kello 16.31 kauttaaltaan. Lisätty valokuvia ja Kiiskisen kommentit.

Lahden Liipolassa tutkitaan väkivaltarikosta - yksi ihminen sairaalassa, poliisi ei ole vielä ottanut ketään kiinni rikoksesta epäiltynä

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Lahti ei kannata hyvinvointiyhtymän ja Mehiläisen yhteisyritystä – aikoo tehdä vastaehdotuksen yhtymäkokoukselle
  2. Lahden kaupunginhallitus käveli lautakunnan yli, Löylykadun asuinalue uuteen harkintaan
  3. Kolme pankkia tarjoaa yhä maksuttomia lainanlyhennysvapaita – Uutissuomalaisen kyselyn mukaan valtaosa isoimmista pankeista on jo lopettanut koronakampanjat
  4. Kimolan kanava avasi viimein porttinsa, ilman täytti jännittynyt supina ja veneilytunnelissa kajahtelivat riemukkaan kiljahdukset: "Tämä kanava vaikuttaa koko tämän alueen kehitykseen", katso kuvat
  5. FC Lahti ja FC Honka väänsivät maalittoman tasapelin – ”Tulta, kiimaa ja tunnetta täytyy kaivaa lisää”
  6. Uutiset kasvomaskisuosituksesta räjäyttivät kysynnän: maskit myytiin loppuun osasta apteekkeja – hintahaarukka 1–2 euroa
  7. Poliisi: Lahden keskustassa ammuttu luoti osui auton ikkunaan
  8. Poliisi julkaisi Hämeen alkuvuoden rikostilastot – huumausainerikoksissa kasvua jopa neljännes, Päijät-Hämeessä törkeiden pahoinpitelyjen määrä nousi vuoden takaisesta
  9. Tähtihetket jäivät vähiin, Lahti ja Honka tasasivat pisteet
  10. Pelicansin valmennustiimi on kasassa – Päävalmentaja Tommi Niemelä saa rinnalleen tuttuja ja täysin uusia kasvoja
  11. Hyvinvointiyhtymä: päivystysavun numerossa ruuhkaa, koronatestien tulokset valmistuvat viiveellä
  12. Hämeen poliisi jatkaa Lahden Liipolan väkivaltaisen ryöstön selvittämistä – alueen valvontakameroiden omistajia pyydetään ottamaan yhteyttä poliisiin
  13. Linnanmäellä heinäkuun lopussa vieraillut seurue altisti huvipuistossa muita koronavirukselle
  14. LAB ja LUT avaavat kampuksensa kahden viikon päästä, syksyllä käytössä sekä lähi- että etäopetusta
  15. Suomessa kolmetoista uutta koronavirustartuntaa, Etelä-Savossa uusi tartunta noin kahteen kuukauteen

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.