Vuoden 2018 keskitulo ei anna aihetta juhlaan Päijät-Hämeessä – valtakunnallisessa vertailussa maakunta ja Lahti löytyvät häntäpäästä

Sohvi Auvinen

Päijät-Hämeessä tulonsaajien keskitulo oli vuonna 2018 28 098 euroa, käy ilmi Lahden kaupungin tiedotteesta. Koko maassa keskitulo oli samana vuonna 30 407 euroa. Keskitulolla tarkoitetaan valtionveronalaisia tuloja jaettuna tulonsaajien määrällä.

Korkein keskitulo Päijät-Hämeen kunnista oli Hollolassa, 30 511 euroa. Alin keskitulo oli puolestaan Hartolassa, 23 698 euroa.

Vuoden 2018 aikana keskitulo kasvoi Päijät-Hämeessä keskimäärin 468 euroa. Eniten kasvua oli Asikkalassa, 1 046 euroa, ja vähiten Padasjoella, 207 euroa.

Vuosien 2011 ja 2018 välisenä aikana tulonsaajien keskitulo kasvoi Päijät-Hämeessä eniten Sysmässä ja vähiten Heinolassa. Sysmässä keskitulo kasvoi 4 865 euroa ja Heinolassa 3 414 euroa. Keskimäärin maakunnassa kasvua oli 2011–2018 4 231 euroa.

Valtakunnallisella tasolla Päijät-Hämeen maakunta ja sen keskus Lahti eivät juuri erotu edukseen. Suurten kaupunkien joukossa Lahden keskitulo on yksi luokan matalimmista. Korkein keskitulo on Espoossa, 42 274 euroa. Lahtea matalampi keskitulo oli vain Joensuussa, 26 214 euroa, ja Porissa, 27 885 euroa. Suurista kaupungeista keskitulo kasvoi vähiten juuri Lahdessa, 338 euroa, kun taas eniten kasvua oli Helsingissä, jossa keskitulo kasvoi 1 340 euroa.

Maakunnallisella tasolla kasvua oli vuonna 2018 eniten Uudenmaan ja Pirkanmaan maakunnissa, joissa keskitulo kasvoi noin tuhannella eurolla. Vähiten kasvua oli Päijät-Hämeessä, 468 euroa. Vuosina 2011–2018 kasvua oli eniten Uudellamaalla ja vähiten Päijät-Hämeessä.

Päijät-Hämeen kuntien keskitulot vuonna 2018:

Hollola: 30 511 euroa

Orimattila: 28 441 euroa

Asikkala: 28 300 euroa

Lahti: 28 186 euroa

Kärkölä: 27 663 euroa

Heinola: 26 508 euroa

Padasjoki: 24 853 euroa

Sysmä: 24 390 euroa

Hartola: 23 698 euroa

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Liian tiivis istuminen on puhuttanut FC Lahden kotipeleissä – "On vaikeaa lähteä ihmisiä siirtelemään", sanoo toimitusjohtaja
  2. Villähteellä kahden auton kylkikolari
  3. Suora lähetys: Katso MiPK-Reipas-ottelu tästä tänään
  4. Perhoset ovat melkoisia linssiluteita – katso lukijoiden kuvat auringossa paistattelevista päiväperhosista
  5. Rulla-ampumahiihdon SM-kultaa napanneella Mari Ederillä riittää yhä työsarkaa ampumapaikalla – "Ainoa mysteeri on enää se, miten saan virheet mahdollisimman nopeasti korjattua" 
  6. Lahden Ratsastajien Iina Kauhanen voittoon Ypäjällä
  7. Helvetinjärven kansallispuisto hurmaa jylhillä kalliomaisemillaan – "Toivon, että suomalaiset ovat ymmärtäneet, että meillä on todella hienot maisemat eikä meidän tarvitse aina lähteä Kanarialle"
  8. "Jos olisi odotettu valmista, ei täällä olisi mitään" – Virolainen Maigi Korhonen muutti maalle Suomeen ja löysi kyläyhteisön, jolle teki talkootöitä öisinkin
  9. Nuoret miehet ajoivat kilpaa Lahdessa, toisella yli satasen nopeus taajama-alueella
  10. Seppälä ja Eder voittivat rulla-ampumahiihdon yhteislähtömestaruudet – ohilaukauksia kertyi Hollolan helteessä kosolti
  11. Rakennuskannan rekisteritiedoissa puutteita – Lahdessa tähän mennessä oikein joka neljännen kerrostalon tiedot, Hartolassa rekisteristä puuttui jopa puolet rakennuksista
  12. Turun lentoasemalla koronatestattiin koko lentokoneellinen Pohjois-Makedoniasta saapuneita matkustajia
  13. Beirutin räjähdys jätti jälkeensä kymmeniä metrejä syvän kraatterin – Libanonissa ensimmäinen ministeriero tiistaisen räjähdyksen jälkeen
  14. Keskustan puheenjohtajaehdokkaat osallistuivat Kärkölässä vuosikokoukseen, jossa kuultiin yleisön vahvoja mielipiteitä: "Toivon, että uusi puheenjohtaja nostaa puolueen suosta, johon se on joutunut"
  15. Sibeliustalon Finlandia-klubi pyrkii avaamaan ovensa syyskuussa – yritystapahtumien ja kokousten varaustilanne normalisoitumassa

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.