Viimeisimmät villamammutit kuolivat veden puutteeseen

11-vuotias poika löysi vuonna 2012 villamammutin jäänteet Taimyrin niemimaalla Venäjällä. LEHTIKUVA/AFP

Maailman viimeisimmät villamammutit kuolivat sukupuuttoon veden puutteen takia, kertoo Pnas-tiedejulkaisu.

Yksi viimeisimmistä tiedetyistä villamammuttilaumoista eli nykyisen Yhdysvaltojen osavaltion Alaskan alueella sijaitsevalla St. Paulin saarella vielä tuhansia vuosia sen jälkeen, kun mantereella mammutit olivat jo kuolleet sukupuuttoon. Mammutit kuolivat saarelta noin 5 600 vuotta sitten.

Muuttuva ilmasto nosti meren pintaa, ja järviä jäi alle. Mammutit kerääntyivät harvenevien juomapaikkojen ympärille ja tallasivat kasvillisuutta niin, että sitä päätyi veteen ja veden juomakelpoisuus heikkeni, professori Russell Graham kertoo BBC:lle. Mammutit siis vaikuttivat myös itse tuhoonsa.

Mammuttien vedenkulutuksesta kertoo se, että Grahamin mukaan nykynorsu tarvitsee 70–200 litraa vettä päivässä.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.