Uusien autojen kysyntä elpymässä – autoala toivoo parempaa tukea sähköautojen hankintaan

Uusien autojen kysyntä on tokenemassa hitaasti rajusta koronakeväästä. Lumikki Haaja

ESS

Automarkkina ei ole vielä täysin toipunut koronan tuomasta iskusta, mutta laskun taittumista pidetään jo merkkinä markkinoiden hitaasta elpymisestä.

Kesäkuussa ensirekisteröitiin 8 023 henkilöautoa, joka on neljänneksen vähemmän kuin vuosi sitten. Toukokuussa eroa viime vuoteen oli yli 50 prosenttia.

Käytettyjen autojen kysynnän piristyminen ennakoi käännettä koko automarkkinassa. Käytettyjen henkilöautojen kauppa kävi kesäkuussa jo viime vuoden kesäkuuta vilkkaammin, kun vielä huhtikuussa lukemat olivat selvästi pakkasella.

Hyötyajoneuvoilla kysynnän lasku ei ole vielä taittunut samaan tapaan kuin henkilöautoilla. Tänä vuonna on ensirekisteröity yli viidennessä vähemmän pakettiautoja kuin viime vuoden ensimmäisellä puolikkaalla.

Kotitaloudet ovat vuoden 2018 alusta alkaen voineet saada uuden täyssähköauton hankintaan tai vuokraukseen 2 000 euron hankintatuen. Autoalan keskusliito mukaan tuen kysyntä on ollut vaatimatonta, sillä täyssähköautojen hankintahinta on vielä noin puolitoistakertainen vastaavaan polttomoottoriautoon verrattuna. Lisäksi tuki on rajattu vain kotitalouksille.

– Sähköautojen hankintatuki tulisi pikaisesti uudistaa, sillä sähköautojen osuus ensirekisteröinneistä on jäänyt keväällä viime vuoden loppupuolen kehitykseen nähden vaatimattomaksi. Vaikka kasvua edelleen on viime vuoteen nähden, kasvu on jäämässä ennakoitua pienemmäksi, arvioi toimitusjohtaja Pekka Rissa Autoalan Keskusliiton tiedotteessa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Uutiset kasvomaskisuosituksesta räjäyttivät kysynnän: maskit myytiin loppuun osasta apteekkeja – hintahaarukka 1–2 euroa
  2. Kello 10 se avautui: Innokkaimmat tulivat jo eilen Kimolan kanavalle – Ari Vilamaa oli yksi ensimmäisistä sululla, yleisöä on kerääntynyt paikalle satamäärin ja veneitäkin on liikkeellä, katso kuvat
  3. Hyvinvointiyhtymä: päivystysavun numerossa ruuhkaa, koronatestien tulokset valmistuvat viiveellä
  4. Pelicansin valmennustiimi on kasassa – Päävalmentaja Tommi Niemelä saa rinnalleen tuttuja ja täysin uusia kasvoja
  5. FC Lahdella uusi härkäviikko edessä, olisiko ensimmäisen kotivoiton aika?
  6. Hämeen poliisi jatkaa Lahden Liipolan väkivaltaisen ryöstön selvittämistä – alueen valvontakameroiden omistajia pyydetään ottamaan yhteyttä poliisiin
  7. LAB ja LUT avaavat kampuksensa kahden viikon päästä, syksyllä käytössä sekä lähi- että etäopetusta
  8. Suomessa kolmetoista uutta koronavirustartuntaa, Etelä-Savossa uusi tartunta noin kahteen kuukauteen
  9. Katinkullan perustajan Seppo Juurikon, 73, miljoonavelat vanhenivat vasta kuusi vuotta sitten – "En omista edes vaatteita, jotka minulla on ylläni"
  10. Kolme henkilöautoa paloi lunastuskuntoon Heinolassa
  11. Lahden Sykkeen Alko remontoidaan, myymälä suljettuna valtaosan elokuusta
  12. Hyvinvointiyhtymän ja Mehiläisen yhteisyrityksen kohtalo selvillä tällä viikolla – Lahden kaupunginhallituksen äänestyksestä tulossa tiukka
  13. THL:n koronasovellus otetaan koekäyttöön huomenna
  14. Hollolan valtuutetuista moni asettumassa ehdolle kuntavaaleissa, suurin osa miettii kuitenkin vielä - katso listaus
  15. Otteluruuhkassa leikitään pelaajien terveydellä, FC Lahti aloittaa uuden härkäviikon FC Hongan isäntänä

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.