Kuka on vuoden positiivisin lahtelainen? Nyt on aika ehdottaa

Konsta Hietanen oli vuoden 2019 positiivisin lahtelainen. Sami Lettojärvi

Nina Räty

Perinteinen vuoden positiivisimman lahtelaisen etsintä on alkanut. Lahden Nuorkauppakamari ja Positiivarit oy hakevat ihmistä, joka toimii hyvänä esikuvana muille.

Vuoden positiivisin lahtelainen voi olla nuori tai vanha, mies tai nainen, urheilija tai johtaja, opettaja tai hoitaja. Hänen tulee olla osoittanut todellista tahdonvoimaa, sisua ja ahkeruutta. Hän auttaa myös muita onnistumaan, on innostunut ja palveluhenkinen. Hän on pitkäjänteinen tekijä, joka on aina uskonut asiaansa. Hän on oman tiensä kulkija, joka on ryhtynyt sanoista tekoihin.

Palkinnon voi vaihtoehtoisesti saada myös organisaatio, yritys tai yhteisö, joka on toiminut samoin kriteerein.

Vuoden positiivisin lahtelainen on valittu vuodesta 2004 saakka. Viime vuonna valittiin muusikko Konsta Hietanen ja vuonna 2018 sosiaalityöntekijä Riitta Varkemaa.

Vuoden positiivisinta lahtelaista voi ehdottaa tässä osoitteessa.

Vuoden positiivisin lahtelainen Konsta Hietanen yllättyi valinnastaan – moniosaaja tarvitsee työssään tyhmänrohkeutta ja sisua

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.