Lahtelainen Jouni Hujanen pääsee lomatunnelmaan junassa matkalla Lappiin – ESS:n lomakyselyssä moni piti tärkeänä aikatauluttomuutta ja vapautta

Tänä kesänä Hujanen lähtee vaimonsa kanssa pohjoiseen retkeilemään kahteen otteeseen.

Jouni Hujanen käy vuosittain vaeltamassa. Tällä kertaa Taavi-koira ei lähde mukaan kymmenen päivän mittaiselle Lapin-telttailuretkelle. Elena Liseytseva

Marjaana Lahola

Aikatauluttomuus, lepo, rentoutuminen ja vapaus – siinä muutamia asioita, jotka olivat ESS:n kyselyn mukaan monelle tärkeimpiä asioita lomalla.

"Olla vaan ilman mitään aikataulua, ajelehtia ja mennä minne huvittaa. Tai olla menemättäkin. Sekin on aivan ihanaa. Vapaus ja kiireettömyys, hiljaisuus. Luonto. Läheiset", kuvaili yksi kyselyn vastaajista itselleen tärkeimpiä asioita.

Koronakevät on lisännyt palautumisen tarvetta – näillä vinkeillä vaihdat vapaalle onnistuneesti

ESS:n verkkokyselyyn tämän kesän lomanviettotavoista vastasi 83 henkeä.

Lomasuunnitelmissa toistuivat monen kohdalla samat asiat: esimerkiksi kotimaanmatkailu, mökkeily, kotona oleminen ja rentoutuminen.

Yksi ESS:n kyselyyn vastaajista on lahtelainen Jouni Hujanen, joka viettää neljän viikon kesälomansa tavalliseen tapaan kahdessa osassa. Tänä vuonna eroa tavalliseen on kuitenkin sen verran, että Hujasen vaimolla loma alkaa vasta viikkoa myöhemmin kuin Hujasella itsellään.

– Yleensä auto starttaa välittömästi pohjoiseen, nyt on viikko vähän paikallaan oloa, Jouni Hujanen kertoo.

Nyt on tarkoitus olla kymmenen päivää metsässä myöhemmällä jaksolla.

Jouni Hujanen

Hänen ensimmäinen lomaviikkonsa kuluukin kotona rauhoittuen, eli hänen sanojensa mukaan "kotitöiden" parissa. Ohjelmassa on ainakin terassin maalaamista ja parin yön kalastusretki.

– En ole sinänsä himokalastaja. Se on pieni ajanviete.

Pariskunta käy perinteisesti vähintään kerran vuodessa pitkällä vaelluksella. Retkeilyä onkin ohjelmassa myös tänä vuonna. Ensimmäisellä lomapätkällä suuntana on Salla, toisella kerralla mennään "täysin metsään" Urho Kekkosen kansallispuistoon.

– Nyt on tarkoitus olla kymmenen päivää metsässä myöhemmällä jaksolla. Kun lähdetään eka kertaa, ollaan mökissä ja tehdään päiväretkiä, Hujanen kertoo.

Automaatiosuunnittelijana työskentelevä Hujanen on monen muun tapaan tehnyt kevään etätöitä kotona. Vaikka hän on etätöihin tyytyväinen, hän myös kaipaa lomaa poissa kotoa.

Entä miten lomaolo syntyy?

– Toiset kiroilevat matkaa Lappiin. Me yleensä maksamme vähän enemmän ja heitämme auton junaan. Siinä on hyvä lomamoodi, kun junailee Lappiin ja herää sieltä pirteänä.

Verkkokysely

Miten vietät kesälomasi tänä vuonna?

Muun muassa näin vastattiin ESS:n verkkokyselyyn:

"Oleilen kotona ja mökillä sekä teen pieniä lomareissuja kotimaassa. Tapaan ystäviä ja sukulaisia, ja pidämme grilli-iltoja ja muita pirskeitä."

"Joensuu, Koli ja Suomutunturille maastopyöräilemään."

"Kotona vaan. Kuten koko keväänkin. Koronan vuoksi työtilanne näivettyi ja sitä myöten talous miinuksella."

"Autolomalla Baltia ja Keski-Eurooppa. Unkarissa sukuloimassa usean viikon ajan."

"Olen omaishoitaja ja olen hoidettavan kanssa ihan kotipiirissä. Käymme satamassa. Omaishoitajalla ei ole lomia, enintään 3 pv/kk ja minulla 8 h/kk."

"Lyhyitä päivän-kahden retkiä lähiseudulle, talon korjausmaalausta."

"Lepään, koska teen hyvin raskasta työtä hoitoalalla."

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.