Lahdessa satoi tiistaina lähes koko kesäkuun edestä

Sohvi Auvinen

Lahdessa satoi tiistaina lähes 60 millimetriä vettä vuorokauden aikana. Ilmatieteenlaitoksen verkkosivujen mukaan Lahden Sopenkorven havaintoasemalla mitattiin tiistaina iltaseitsemään mennessä sademääräksi noin 55 millimetriä. Lahden seudulla kesäkuun keskimääräinen sademäärä on noin 60 millimetriä, joten kerralla tulivat lähes koko kesäkuun sateet.

Suurin sadepiikki osui aamupäivälle yhdeksän ja kahdentoista väliseen aikaan, jolloin vettä tuli noin 30 millimetriä. Eniten vettä satoi 10 ja 11 välisenä aikana, yhteensä yli 11 millimetriä.

Ilmatieteen laitoksen päivystävän meteorologin Henri Nymanin mukaan yksittäisiä rankkasateita, joiden aikana sataa alle 50 millimetriä, esiintyy Suomessa kesäisin useinkin. Laaja-alaiset sateet, joiden aikana sataa 50-85 millimetriä vettä, ovat kuitenkin harvinaisempia.

– Varsinkin kun sademäärät alkavat lähestyä sataa milliä, liikutaan harvinaisemmalla alueella. Arvioisin, että tällaisia tapauksia esiintyy joitakin kertoja vuosikymmenessä, Nyman jatkaa.

Kommentoi

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut