Puksu-junan kausi alkaa Lahdessa poikkeusjärjestelyin

Puksu-juna ilmestyy jälleen heinäkuussa Lahden katukuvaan. Sami Kuusivirta
Millamari Uotila

Millamari Uotila

Kaupunkijuna Puksu kulkee taas Lahdessa keskiviikosta lähtien. Puksu liikennöi maanantaista lauantaihin Launeen Perhepuistosta.

Tänä vuonna Puksulla ei ole valmista reittiä, vaan matkustajat pääsevät vaikuttamaan reittivalintaan. Koronavirusepidemian takia juna ei pysähdy välipysäkeillä kuten aiempina kesinä.

Puksu kulkee säävarauksella, ja sen kausi jatkuu 8.8. asti.

Puksua voi tilata myös yksityiskuljetukseen.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Vedenalaiskuvaaja Pekka Tuuri hurmaantui kalojen kauneudesta ja käytti seitsemän vuotta Suomen kalojen kuvaamiseen – lopputuloksena ainutlaatuinen kuvateos, katso komeat otokset
  2. Kun käsityöviha vaihtui rakkauteen – lahtelainen Siiri Tikkanen kilpailee cosplayssa ja valmistaa kaikki asunsa itse
  3. Hartwallin panimon kuparikeikasta ehdollista mieskaksikolle – kävivät varkaissa myös Kivimaan koulun työmaalla
  4. Koronan aiheuttamat hoitojonot ovat pisimmät Päijät-Hämeen sairaanhoitopiirissä – "Jonojen purkamisessa menee käsitykseni mukaan aikaa ensi kevääseen"
  5. KymiRing on edelleen pahasti kesken, mutta ratayhtiön toimitusjohtaja Markku Pietilä uskoo tapahtuma-alueen kilpailukyvyn merkittävään kasvuun
  6. Koronatartunnan saaneista Päijät-Hämeen kausityöntekijöistä yksi on tehohoidossa – Ruokavirasto vakuuttaa: korona ei leviä mansikan kautta
  7. Rahoituslupien saaminen oli kiven takana, mutta evakkopatsaan pystytys Lahden Hennalaan jatkuu vuoden 2021 aikataulussa – "Viittä vaille valmista"
  8. Juice Leskisen sitaateista koottiin kirja, eikä materiaalia puuttunut – "Aloimme vähän kilpaakin muistella Juicen parhaimpia letkautuksia"
  9. Ensin lama vei työpaikan, sitten syntyi lapsi, jolle luvattiin vain kahdeksan kuukautta elinaikaa – "Ilman sisua en olisi selvinnyt", Kaisa, 65, sanoo
  10. Henkilöauto törmäsi kovalla vauhdilla puuhun Lahdessa
  11. Hollolan kunta antoi rukkaset vielä yhden kerran – Miekkiöön ei rakenneta tuulivoimalaa
  12. Kun neljä lasta ja aikuinen mies joutuivat veden varaan Heinolan Jyrängönvirrassa, oli Yrjö Ristola jo irrottamassa omaa venettään laiturista: "Ilman pelastusliivejä sieltä olisi haettu ruumiita"
  13. Juha Honkosen uutisanalyysi: Haavistolla on Marinin luottamus – vielä
  14. Lukijalta: Hoitotyö ja sote-uudistus tarvitsevat johtajansa
  15. Yhä useampi lapsi pääsee harrastamaan ilmaiseksi – kymmenen miljoonan euron avustuspotti kuntien haettavaksi syksyllä

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.