Anu Miettinen valittiin taiteen koordinaattoriksi Lahteen

Anu Miettisen pesti Lahden taidekoordinaattorina kestää kaksi vuotta. Juha Peurala

Lahden kaupunki on palkannut kuvataiteilija-yhteiskuntatieteilijä Anu Miettisen kaupungin taidekoordinaattoriksi. Kahden vuoden mittaisen työtehtävän aikana Miettinen luo paitsi taidekoordinaattorin, myös julkisen taiteen asiantuntijan toimenkuvaa.

Koordinaattorin keskeisimpiä tehtäviä on kehittää moniammatillisessa yhteistyössä julkisen taiteen hankkeita sekä luoda hankkeille hyviä käytäntöjä ja selkeitä toimintamalleja.

Taidekoordinaattorina Miettinen tulee myös viemään eteenpäin prosenttiperiaatteen päätöstä ja muodostamaan julkisen taiteen prosenttiperiaatteen ohjelman. Ohjelmassa tärkeässä osassa ovat sosiaalisesti ja ekologisesti kestävä taide, ympäristökysymykset ja demokratia.

Miettisen mukaan hänelle on merkityksellistä taiteen saatavuus ja taiteen kokemisen mahdollisuus arjessa erilaisissa ympäristöissä: niin kaupungissa pysäköintialueella kuin kesken luontokokemuksenkin.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Vedenalaiskuvaaja Pekka Tuuri hurmaantui kalojen kauneudesta ja käytti seitsemän vuotta Suomen kalojen kuvaamiseen – lopputuloksena ainutlaatuinen kuvateos, katso komeat otokset
  2. Hartwallin panimon kuparikeikasta ehdollista mieskaksikolle – kävivät varkaissa myös Kivimaan koulun työmaalla
  3. Koronan aiheuttamat hoitojonot ovat pisimmät Päijät-Hämeen sairaanhoitopiirissä – "Jonojen purkamisessa menee käsitykseni mukaan aikaa ensi kevääseen"
  4. KymiRing on edelleen pahasti kesken, mutta ratayhtiön toimitusjohtaja Markku Pietilä uskoo tapahtuma-alueen kilpailukyvyn merkittävään kasvuun
  5. Koronatartunnan saaneista Päijät-Hämeen kausityöntekijöistä yksi on tehohoidossa – Ruokavirasto vakuuttaa: korona ei leviä mansikan kautta
  6. Rahoituslupien saaminen oli kiven takana, mutta evakkopatsaan pystytys Lahden Hennalaan jatkuu vuoden 2021 aikataulussa – "Viittä vaille valmista"
  7. Juice Leskisen sitaateista koottiin kirja, eikä materiaalia puuttunut – "Aloimme vähän kilpaakin muistella Juicen parhaimpia letkautuksia"
  8. Kun käsityöviha vaihtui rakkauteen – lahtelainen Siiri Tikkanen kilpailee cosplayssa ja valmistaa kaikki asunsa itse
  9. Ensin lama vei työpaikan, sitten syntyi lapsi, jolle luvattiin vain kahdeksan kuukautta elinaikaa – "Ilman sisua en olisi selvinnyt", Kaisa, 65, sanoo
  10. Henkilöauto törmäsi kovalla vauhdilla puuhun Lahdessa
  11. Hollolan kunta antoi rukkaset vielä yhden kerran – Miekkiöön ei rakenneta tuulivoimalaa
  12. Juha Honkosen uutisanalyysi: Haavistolla on Marinin luottamus – vielä
  13. Lukijalta: Hoitotyö ja sote-uudistus tarvitsevat johtajansa
  14. Yhä useampi lapsi pääsee harrastamaan ilmaiseksi – kymmenen miljoonan euron avustuspotti kuntien haettavaksi syksyllä
  15. Kysymys ja vastaus: ESS kysyi Lahti Eventsin taloudellisesta tilanteesta ja KymiRingiä koskevista jatkosuunnitelmista yhtiön toimitusjohtaja Emilia Mäeltä

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.