Lahti tukee paikallisia ympäristöprojekteja 200 000 eurolla – nämä saivat tukea, katso lista

Lahdessa kuvattavan Etsivätoimisto Henkka & Kivimutka -elokuvan kuvaukset saivat ison tukipotin ympäristöpääkaupungilta. Lahtelainen Ohto Heiskanen oli koekuvauksessa helmikuussa. Mirja Hussain

Nina Räty

Euroopan ympäristöpääkaupunki Lahti myönsi tukea 16 päijäthämäläiselle ympäristöprojektille. Hakemuksen jätti yhteensä 53 projektia.

– Rahoituskierroksen projekteissa korostuvat ilahduttavasti lapsiin ja nuoriin kohdentuvat projektit. Joukossa on lisäksi tapahtumia ja aktiviteetteja, joista osa toteutuu jo kesän aikana. Uskon, että pitkän ja poikkeuksellisen kevään jälkeen erilaisille osallistumisen mahdollisuuksille on tilausta, kertoo ohjelmajohtaja Saara Vauramo.

Rahoitusta myönnettiin ympäristöprojekteille lähes 200 000 eurolla, joista suurin yksittäinen potti on 25 000 euroa.

Näille projekteille myönnettiin tukea nyt ensimmäisellä rahoituskierroksella:

Lahden Diakoniasäätiö sr: Kestävän kehityksen nuorten työpaja 25 000 euroa, Helsingin yliopiston valtiotieteellinen tiedekunta: Kohti kestävämpää viestintää 8 200 euroa, LAB ammattikorkeakoulu: Lahti Green Design Week 2021 25 000 euroa, Lahden Yliopistokampus: Sensus Communis - ympäristön arvostamisen uusi aika 20 000 euroa, Asikkalan kunta: Yhteisöllinen kotalaavu Asikkalan Aurinkovuorelle 9 500 euroa, Insinööritoimisto Lepistö oy: Uudiskohteiden rakennusjätteet ja niiden hyödyntämismahdollisuudet lopputuotteissa 6 500 euroa, Susanna Pesonen: Kestävä onni 3 900 euroa, Päijät-Hämeen Ateriapalvelut oy: Hävikkivahti 2 100 euroa, Pilke Päiväkodit oy Pilke Hyppyri: Kaupunki puutarha 500 euroa, Lahden kaupungin varhaiskasvatus: Ahtialan lasten metsä 400 euroa, Monttukino / Lahden Kaleva ry: Monttu Kino 15 000 euroa, Fishcock Films Company oy: Etsivätoimisto Henkka & Kivimutka -elokuvan kuvaukset 25 000 euroa, Ebonia Design: Tuhatjalkaiset 16 000 euroa, Lahden seurakuntayhtymä: Tavoitamme teinit – Rippikoulujen vastuullisuuskasvatuksen koulutuspaketti 2 200 euroa.

Lahdessa kuvattava Henkka ja Kivimutka -elokuva valmistuu ehkä syksyllä 2021 – ensi-iltaa siirsi "kasvanut kiinnostus"

Rahoitusta saaneista projekteista kahta ei vielä kerrottu julkisuuteen.

Kestävä Lahti -säätiö myöntää tukea projekteille Lahden ympäristöpääkaupunkivuoden 2021 syyskuulle saakka. Seuraava hakukierros umpeutuu tämän vuoden syyskuussa.

Tukea myönnetään yksittäiselle projektille korkeintaan 30 000 euroa ja enintään 80 prosenttia projektin kokonaiskustannuksista.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Koronavirus vei melkein perheenisä Jukka Pylvänäisen hengen – "Tauti on opettanut elämän arvoa"
  2. Lahden peräkonttikirppiksellä vanha tavara pääsee kiertoon – "Vierailu on meille jo itsestäänselvyys"
  3. Poliisilla iso operaatio Lahdessa – ei aiheuttanut vaaraa sivullisille
  4. Asikkalan Vääksyn Ranskalaisen kyläkaupan omistaja julkaisi Facebook-päivityksen nuorten kesätyöntekijöiden kaltoinkohtelusta – laaja tuki yllätti, ja kaupalle on tultu jopa Tampereelta asti
  5. FC Lahti keskeyttää oheismyynnin – SJK-pelissä ei ole kioskitoimintaa
  6. Valoihin pysähtyneet autot joutuivat kolariin Lahdessa – perään ajanut katumaasturi häipyi paikalta
  7. Tältä näyttää Vääksyyn tuleva uusi Yhteiskoulu – katso luonnoskuvat
  8. Nuoret ovat kirineet muita ikäryhmiä koronaviruksen tartuntatilastoissa, pääsyynä rento suhtautuminen rajoituksiin – "Kansa rupeaa jakautumaan"
  9. Juha Honkosen uutisanalyysi: Kulmuni maksoi ministeriöille liikaa – "Miksi palautit koko summan?"
  10. Olavi Lanun veistos koristellaan Lahdessa perjantaina
  11. United Brotherhoodin kerhotilaan asennettiin kamerat kotietsinnän yhteydessä – syyttäjän mukaan näin saatiin merkittävää tietoa ryhmästä, joka pyrkii viimeiseen asti suojaamaan johtajaansa
  12. VR lopettaa lipunmyynnin palvelupisteensä Lahdessa
  13. Vesijärven vanha asemarakennus palautetaan yli sadan vuoden takaiseen ulkoasuunsa – "Tämä on Lahden vanhoista kohteista ehkä vaikuttavin"
  14. Näppis: Ei ollut yllätys konserttitalon kosteusvaurio
  15. "Olen innoissani!" – lahtelaislähtöinen koripallovalmentaja Arttu Mannelin siirtyy Loimaalta Ura Basketin valmennuspäälliköksi

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.