Uusi kirja: H&M:n Myanmarin-tehtaissa 14-vuotiaat tekevät pitkiä työpäiviä

H&M:n käyttämien Myanmarin-tehtaiden oloista julkaistaan kirja ensi viikolla Ruotsissa. LEHTIKUVA / Roni Rekomaa

Vaatejätti <company> Hennes & Mauritz </company> käyttää Myanmarissa tehtaita, joissa jopa 14-vuotiaat lapset työskentelevät yli 12-tuntisia päiviä, kertoo ensi viikolla Ruotsissa julkaistava Modeslavar-kirja.

Asiasta kertoo muun muassa brittilehti Guardian.

Kirjan kirjoittajat Moa Kärnstrand ja Tobias Andersson tapasivat muun muassa 15-vuotiaita tyttöjä, jotka työskentelivät iltakymmeneen, Guardian kertoo.

– Tutkintamme osoittaa, että H&M:n hankkijat palkkaavat todella nuoria, joilla on todella pitkiä työpäiviä, ja tehtaat piilottavat tämän. Tämä on vastoin Myanmarin lakeja, kansainvälisiä sopimuksia sekä H&M:n omia sääntöjä, sanoo Moa Kärnstrand ruotsalaislehti Expressenin mukaan.

Myanmarin lain mukaan 14–16-vuotiaat voivat työskennellä neljä tuntia päivässä lääkärintodistuksella, Expressen kertoo.

Lapsityön määritelmä vaihtelee

H&M:n mukaan yhtiö ei salli lapsityötä missään muodossa.

– Kun 14–18-vuotiaat työskentelevät, ei ole kansainvälisten työlakien mukaan kyse lapsityöstä. ILO sen sijaan painottaa, kuinka tärkeää on olla sulkematta tätä ikäryhmää työn ulkopuolelle Myanmarissa, yritys sanoi lausunnossaan.

YK:n alaisen kansainvälisen työjärjestön ILO:n mukaan tavallinen alaikäraja työlle on 15 vuotta, mutta kehitysmaissa se voi olla poikkeuksellisesti 14 vuotta. Kevyttä työtä voi kuitenkin tehdä 13–15-vuotiaana ja kehitysmaissa poikkeuksellisesti 12–14-vuotiaana.

ILO:n mukaan lapsityöllä tarkoitetaan työtä, joka muun muassa estää koulunkäynnin tai häiritsee sitä.

ILO:n mukaan Myanmar ei ole ratifioinut sopimusta työnteon alaikärajasta.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Pääkirjoitus: Faktat tarpeen koronaviruksesta
  2. Tarja Koljosen Esalainen: Räpelsi puhelinta kokouksessa ja suu käy koko ajan - näin koulujen Wilma-merkinnät toimisivat myös töissä
  3. Osaatko hinnoitella asuntosi vai kuvitteletko vain? Liika kiltteys hintaneuvottelussa voi maksaa vuoden palkan
  4. "Lähivuosina on edessä isot purkutalkoot" – ARA-asuntojen jyräämistahti kiihtyy jälleen kohti uutta ennätystä, 1500:n raja meni jo rikki
  5. Ilmanlaatu on nyt poikkeuksellisen huono Lahdessa ja Hollolassa – voi aiheuttaa oireita astmaatikoille
  6. Kisatapahtumien välissä voi nauttia teatterista tai osallistua tiedetyöpajaan – näin Salpausselän kisat uudisti oheisohjelmaansa
  7. LASB pääsee aloittamaan uuden kauden puhtaalta pöydältä
  8. Joka kuntaan tulossa sähköauton pikalatauspiste – hallitus sopimassa lakiesityksestä, joka on EU-vaatimuksia tiukempi
  9. Dartsin vakava ammattivaiva säikäytti, mutta ei pysäyttänyt vääksyläistä Marko Kanteletta
  10. Riitapukariaan Orimattilassa puukottaneen tuomio aleni, hovioikeus ei pitänyt tekoa tapon yrityksenä
  11. Vaihtopenkki: Palloliiton KuPS-vyyhti on likainen, mutta tuskin tahraa Lahden mainetta
  12. Onko tässä Lahden tämän hetken lumisin maisema? Katso kuvat Salppurin kisoihin koristautuneista näyteikkunoista
  13. Orimattila ottaa käyttöön palvelusetelin yksityisiin päiväkoteihin – yksityinen toimija voi pyytää lisämaksua, jos tarjolla on lisäpalveluita
  14. Pääseekö lahtelainen Teatteri Vanha Juko vihdoin nauttimaan valtionosuuksista?
  15. Helsinki-Vantaalla ulosmarssi – merkittäviä vaikutuksia lentoliikenteeseen

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.