Ohjaajaa raiskauksella uhanneelle turvapaikanhakijalle ehdollista

Mikko Kivelä

Päijät-Hämeen käräjäoikeus tuomitsi tiistaina kolmekymppisen irakilaismiehen 30 päivän ehdolliseen vankeusrangaistukseen kunnianloukkauksesta ja laittomasta uhkauksesta.

Mies oli uhannut Lahden Hennalan vastaanottokeskuksessa ohjaajana työskennellyttä naista ruumiillisella väkivallalla ja raiskauksella. Ainakin osan uhkauksista hän oli tehnyt ollessaan lähellä naista.

Vastaaja oli käyttäytynyt aggressiivisesti. Hän oli tehostanut uhkauksiaan lyömällä käsiään yhteen.

Ohjaajan kunniaa vastaaja oli loukannut kertomalla vastaanottokeskuksen muille asukkaille ja työntekijöille perättömiä väitteitä ohjaajasta sekä käyttämällä tästä halventavia nimityksiä.

Oikeudessa mies kiisti uhanneensa ohjaajaa. Uhkauksilla oli kuitenkin todistaja. Mies oli esittänyt uhkauksensa englanniksi.

Irakilaismies oli tullut Hennalaan toisesta vastaanottokeskuksesta. Tekojen jälkeen hänet siirrettiin jälleen toiseen vastaanottokeskukseen.

Kunnianloukkaus oli tapahtunut molemmin puolin juhannusta, laiton uhkaus heti juhannuksen jälkeen.

Turvapaikkaa hakevalla miehellä ei ole lapsia.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Katkenneen voimajohtopylvään korjaus etenee Lahden Patomäessä
  2. Gallup: Kysyimme Lahdessa liikkuneilta, suuntaavatko he Salppurin kisoihin, vastaus oli yksiselitteinen ei – "Aiemmin kisat näkyivät Lahdessa enemmän"
  3. Janne Jalasvaara palaa Pelicansin takalinjoille - katso joukkueen kokoonpano illan kotiotteluun
  4. Herola aloitti Salpausselällä lupaavasti – yhdistetyn varakilpailussa kolmas
  5. Samae Koskinen esiintyy kesällä Villähteen uusilla festivaaleilla
  6. Pelicansin A-nuoret käyvät kriittiseen loppurutistukseen – katso suora lähetys ottelusta tänään kello 18.30
  7. Isyys tuo tasapainoa lahtelaisen urheilijan Leevi Mutrun elämään
  8. Asiantuntijat kyseenalaistivat Aika jonka sain -elokuvalle myönnettyjen palkintojen arvon – Olga Temonen vastaa: "Minulla ei ole tapahtumasta mitään pahaa sanottavaa"
  9. Kapisia kettuja liikkeellä Lahden seudulla - lauha talvi suosii tautia
  10. Pelicans-pomo Pasi Nurminen luottaa, ettei kyseenalainen seuraennätys uusiudu
  11. Pelicans päästää Jesse Ylösen Pohjois-Amerikkaan
  12. Koronan vaikutukset päijäthämäläisiin yrityksiin vaihtelevat - Suomeen jäänyt Oilonin Kiinan-yksikön toimitusjohtaja rytmitti päivänsä uusiksi, jotta saa palaverit hoidettua aikaerosta huolimatta
  13. Hollolan kunta tarjoaa kesätyösetelin jokaiselle 9.-luokkalaiselle
  14. Näppis: Mistä näkee että Salppurin kisat on tulossa? Ei mistään. Eivät osaa markkinoida. Miksei torille laiteta lipunmyyntiä ja esiintymislavaa ja ohjelmaa jne.
  15. Linja-autoista varastettiin polttoainetta Heinolassa

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.