Kaahareita ja rattijuoppoja liikkeellä Heinolassa – päihtynyt autoilija kaatoi valotolpan

Ida Niva

Useat rattijuopot ja kaaharit työllistivät poliisia Heinolassa torstaina.

55-vuotiaan miehen epäillään syyllistyneen törkeään liikenneturvallisuuden vaarantamiseen 5-tiellä Lusin varalaskeutumispaikalla. Poliisipartio mittasi miehen kuljettamalle autolle nopeudeksi 151 kilometriä tunnissa nopeusrajoituksen ollessa 100 kilometriä tunnissa. Mies määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon.

Paasossa Aitjärventien ja Paasontien risteyksessä tapahtui liikenneonnettomuus torstaina kahden aikaan iltapäivällä. Toinen ajoneuvo oli tullut lännestä idän suuntaan Paasontietä ja toinen pohjoisesta etelän suuntaan Artjärventietä.

Paasontien sunnasta ajaessa on väistämisvelvollisuus osoitettu kärkikolmiolla. Molempien autojen kuljettajat loukkaantuivat ja heidät vietiin sairaalaan. Paasontietä ajanutta noin 35-vuotiasta miestä epäillään liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.

Viisikymppisen miehen epäillään syyllistyneen törkeään rattijuopumukseen ja kulkuneuvon kuljettamiseen oikeudetta Nelostiellä Vierumäellä. Poliisipartio pysäytti juhannuksen liikenteenvalvonnan yhteydessä auton ja asuntovaunun yhdistelmän, jonka kuljettaja puhalsi poliisin tarkkuusalkometriin 0,55 mg/l. Miehellä ei ollut voimassaolevaa ajo-oikeutta. Mies otettiin kiinni epäiltynä törkeään rattijuopumukseen.

Kolmekymppinen mies törmäsi autollaan valaisintolppaan Vääksyntiellä kahden aikaan yöllä. Tielle kaatuneeseen tolppaan törmäsi toinen auto, johon tuli pieniä vaurioita. Tolpan kaatanut auto oli poistunut paikalta Jauhokalliontielle, mistä poliisi löysi auton.

Kuljettaja istui edelleen autossa, joka oli vaurioitunut keulastaan. Mies ei suostunut puhaltamaan poliisin alkometriin, mutta hän oli silminnähden päihtynyt, joten häneltä otettiin verikoe ja hänet otettiin kiinni rikoksesta epäiltynä.

Miestä epäillään törkeästä rattijuopumuksesta ja liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Liian tiivis istuminen on puhuttanut FC Lahden kotipeleissä – "On vaikeaa lähteä ihmisiä siirtelemään", sanoo toimitusjohtaja
  2. FC Lahti otti ensimmäisen kotivoiton sunnuntain Ilves-ottelusta
  3. Rulla-ampumahiihdon SM-kultaa napanneella Mari Ederillä riittää yhä työsarkaa ampumapaikalla – "Ainoa mysteeri on enää se, miten saan virheet mahdollisimman nopeasti korjattua" 
  4. Villähteellä kahden auton kylkikolari
  5. Perhoset ovat melkoisia linssiluteita – katso lukijoiden kuvat auringossa paistattelevista päiväperhosista
  6. Lastenlauluja lauletaan suositussa yhteislaulutilaisuudessa Lahdessa torstaina
  7. HU-46 uudisti rullahiihtoradan – Hälvälän olosuhteet keräsivät kiitosta SM-kisojen ampumahiihtäjiltä
  8. Reipas taipui MiPKille maalein 4 –1 - katso ottelu jälkilähetyksenä tästä
  9. Lahden Ahkeralle kiekkomitaleja 14- ja 15-vuotiaiden SM-kisoista
  10. Lahden Ratsastajien Iina Kauhanen voittoon Ypäjällä
  11. Helvetinjärven kansallispuisto hurmaa jylhillä kalliomaisemillaan – "Toivon, että suomalaiset ovat ymmärtäneet, että meillä on todella hienot maisemat eikä meidän tarvitse aina lähteä Kanarialle"
  12. "Jos olisi odotettu valmista, ei täällä olisi mitään" – Virolainen Maigi Korhonen muutti maalle Suomeen ja löysi kyläyhteisön, jolle teki talkootöitä öisinkin
  13. Nuoret miehet ajoivat kilpaa Lahdessa, toisella yli satasen nopeus taajama-alueella
  14. Seppälä ja Eder voittivat rulla-ampumahiihdon yhteislähtömestaruudet – ohilaukauksia kertyi Hollolan helteessä kosolti
  15. Rakennuskannan rekisteritiedoissa puutteita – Lahdessa tähän mennessä oikein joka neljännen kerrostalon tiedot, Hartolassa rekisteristä puuttui jopa puolet rakennuksista

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.