Hollolan Prisma muuttaa väriä ennen avausta - avajaiset syyskuussa

Prisman julkisivu muuttuu vielä tiilenpunaiseksi. Viena Kytöjoki

Pirjo Kamppila

Hollolan uuden Prisman avajaisia juhlitaan 21. syyskuuta. Tuolloin nykyinen ruokakauppa laajenee ja oheen tulee myös osastot käyttötavaralle. Kahden kuukauden kuluttua rakennuksen ulkoseinäkin on vaihtanut väriä valkoisesta tiilenpunaiseksi.

Maan alla on jo laajennettu pysäköintihallia 300 paikasta 500:een. Maan päälle mahtuu 150 autoa. Kaikkiaan pysäköintipaikkoja on siis enemmän kuin Lahden toriparkissa.

Maanalaiseen parkkihalliin mahtuu 500 autoa. Kuva: Viena Kytöjoki Viena Kytöjoki

Hanke on edennyt useassa vaiheessa entisen kauppakeskuksen tilalle ja jatkeeksi. Sen alta on myös purettu kolme kiinteistöä.

Hollolan Prisma-keskus on Hämeenmaalle jättiponnistus, kokonaisuudessaan 30 miljoonan euron luokkaa. Uusi Prisma on Hämeenmaan kuudes hypermarket, joka on kuitenkin kooltaan selvästi pienempi kuin esimerkiksi Launeen ja Holman Prismat.

Prismaan tulee useita sisäänkäyntejä. Kuva: Viena Kytöjoki Viena Kytöjoki

Hämeenmaa on vastedes ylivoimainen toimija Salpakankaalla. Hämeenmaan toimitusjohtaja Olli Vormisto muistuttaa kuitenkin, että näin estetään hollolalaisten ostoseurojen valuminen Lahteen.

Uusi Prisma työllistää 80 henkilöä. Nykyinen ruokakauppa on työpaikka noin 50:lle. Hämeenmaa myös vuokraa tilojaan ulkopuolisille niin marketin sisältä kuin naapuristakin. Kaikkiaan alueella on noin 160 työpaikkaa.

- Tässä on vielä huomattavasti rakennusoikeutta jäljellä. Myymälä voidaan kasvattaa kaksinkertaiseksi ja oheen rakentaa asuintornit, muistuttaa talousjohtaja Risto Korkka.

Tornit kuuluivat Prisma-keskuksen alkuperäiseen rakennussuunnitelmaan. Niistä kuitenkin luovuttiin peri vuotta sitten.

Polttoainejakelu Prisman pihan ABC-kylmäasemalla loppuu pian ympäristöluvan umpeutumisen vuoksi. Hämeenmaa etsii lähiseudulta uutta paikkaa.

Jouko Peltonen asensi lasiseinää Prismaan tulevalle lemmikkieläinliikkeelle. Kuva: Viena Kytöjoki Viena Kytöjoki

Hämeenmaalle on juuri valmistunut uusi autokauppa Renkomäkeen, entisen Vesijärven Auton yhteyteen. Sinne siirrettiin Ford-myynti ja huolto Saksalasta.

Muut lähiajan rakennushankkeet ovat pienimuotoisia. Niihin kuuluu uuden Sale-myymälän rakentaminen Villähteellä. Rakennustyöt ovat jo käynnissä Villähteentie 501:ssä.

Lisäksi riittää remontointeja ja uusimisia. Lahden Ahtialan ja Metsäkankaan S-marketit uudistettiin alkuvuonna.

Osuuskaupparyhmän periaatteena on omistaa toimitilansa itse.

- Se helpottaa toimimista, selittää Vormisto.

Isku on päättänyt sulkea myymälänsä, joka on toiminut Launeen Prisman sisällä. Tilalle tulee osuuskaupan omia valikoimia.

Hämeenlinnan Goodman-kauppakeskuksessa toiminut brittiläinen Marks&Spencer-vaatekauppa on suljettu. Ketju jatkaa neljässä muussa kaupungissa osuuskaupan suojissa.

Sen sijaa osuuskauppoihin tulleet brittiruuat ovat olleet menestys, kertoo Vormisto. Kyse on S-ryhmän ja brittiläisen ruokajätin Tescon yhteistyöstä.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Etusivulla nyt

  1. Lahden torilla on lähes autiota: tällaista "markkinapäivää" ei ole ennen nähty
  2. Lahtelaiskoulujen etäruokailu kerää vahvasti suosiota – satoja ateriapakkauksia on silti jäänyt jakamatta
  3. Lahden keskustan ilmaiset parkkipaikat tuovat helpotusta ravintoloitsijoille - "Tämä on niin hyvä idea, että tätä kannattaa jatkaa koronan jälkeenkin", sanoo Mamma Marian toimitusjohtaja
  4. Lahden Mukkulan ostoskeskuksen polttajia ei pystytty tunnistamaan videolta – kahden miehen syytteet kaatuivat käräjillä
  5. 1.4. koronavirustilanne Päijät-Hämeessä: Varmistettuja tartuntoja yhteensä 32 - "Sairaalahoitojaksot vaihdelleet muutamasta päivästä useampaan viikkoon"
  6. Mökki ja auto tuhoutuivat tulipalossa Hartolassa
  7. Tuoliltanousu on hyvä jumppaliike seniorille – liikuntaa ei kannata unohtaa, vaikka ryhmätoiminta on tauolla
  8. LASBin päävalmentaja vaihtuu, uusi luotsi löytyi tiimin sisältä
  9. Hämeen poliisi: Koronavirusepidemia näkyy kotihälytyksissä, perheväkivallan lisääntymisestä on jo merkkejä
  10. ESS:n uusi juttusarja äänikirjoista alkaa - ensimmäisessä osassa perinteinen mies ja liberaali nainen ovat avioliiton raunioilla
  11. Poikkeustila iskee urheiluseuroihin – "Varainhankinta ja yhteistyökumppaneiden saaminen on tässä tilanteessa tosi vaikeaa"
  12. Mitkä Päijät-Hämeen ravintolat myyvät nyt aterioita ruoan noutajille tai kotiinkuljetuksella? Keräämme listaa, kerro meille ravintolastasi
  13. Lahden Lähimmäispalvelu perustaa verkkoon Korvikekerhon paikkaamaan kaupunginosakerhojen toimintaa
  14. Vierumäen Metalli konkurssiin – työntekijät lopettaneet jo vuodenvaihteessa
  15. Hollolan tulos ennakoitua vähemmän pakkasella

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.