Lahden kaupungintalon sisäpihalle tulee talviteatteri, jouluinen näytelmä kertoo kaupungin kuuluisasta paskakuskista

Ohjaaja Timo Taulo aikoo uhmata Saiturin jouluyöllä talvisia olosuhteita kaupungintalon sisäpihalla. Sami Kuusivirta

Honkanen Anne

Ainopuiston teatteri esittää joulukuussa näytelmän Lahden kaupungintalon sisäpihalla.

Ensi-iltansa saa Saiturin jouluyö, joka on lahtelainen mukaelma Charles DickensinJoulutarinasta.

Esityspaikka on ainakin erilainen: kaupungintalon sisäpiha, johon tavallisella tallaajalla ei yleensä ole asiaa. Näytelmää esitetään kattamattomalla pihalla, mutta katsomon ylle ripustetaan katos.

Näytelmän ohjaaja Timo Taulo toivoo, että joulutunnelmaan virittäisivät katsomossa joulukuuset ja taivaalta kevyesti putoilevat lumihiutaleet, mutta osa toiveesta voi jäädä toteutumatta.

- Jos sataa ja on kylmä, niin sitten vedetään villahousua jalkaan. En kyllä muista, milloin teatteria olisi esitetty ulkona talvella viimeksi.

Ihan ensimmäistä kertaa kaupungintalon sisäpihalla ei näytellä, sillä ainakin maineikas Nostoväki-näyttämö esiintyi siellä kesäisin 1970-luvulla.

Perinnettä toivotaan

Saiturin jouluyön tapahtumat sijoittuvat Lahteen ja ajoittuvat 1940-luvulle.

Päähenkilö on Jepulis Benjamin, oikea historiallinen henkilö, joka oli Talon mukaan tunnettu hahmo ja tärkeä virkamies 1940-50-luvuilla, sillä hän oli kaupungin paskakuski.

Näytelmän aluksi Jepulis Benjamin pääsee putkasta, jotka sijaitsivat aikaisemmin kaupungintalon pohjakerroksessa. Nykyisin putkien tilalla on kaupungintalon kahvila, jossa näytelmän väliaikatarjoilut järjestetään. Putka-viittauksesta huolimatta näytelmä sopii koko perheelle.

Taulo toivoo, että joulunäytelmän esittämisestä tulisi Lahdessa perinne samalla lailla kuin joulukylästä on tullut.

- Olisi makeeta, jos hoosiannan jälkeen väki menisi teatteriin. Välissä he voisivat käydä torilla hakemassa tunnelmaa joulukylästä.Saiturin jouluyön ensi-ilta on ensimmäisenä adventtina, 3. joulukuuta.

Yhteisöteatteria

Taulolla on muitakin kiinnostavia suunnitelmia teatterin varalle Lahdessa. Hän on käynnistämässä kahdessa lahtelaisessa kaupunginosassa teatteritoimintaa, kaupunginosateatteria.

Kaupunginosateatterissa korostuvat yhdessä tekeminen ja se, että kaikki voivat osallistua siihen omia vahvuuksiaan hyödyntäen.

- Jos ei halua olla lavalla, niin teatterissa riittää muutakin tekemistä puvustamisesta kahvinkeittoon.

Taulo sanoo, että yhteisöteatteri aktivoi ja lähentää alueen asukkaita sekä vahvistaa alueen identiteettiä. Vähäistä ei ole sekään, että kaupunginosateatteri tarjoaa mielekästä harrastustoimintaa lapsista senioreihin.

- Se voi pitää vaikka nuoret pois kaduilta.

Lahti on täynnä tarinoita

Taulon perustamissa teatteriryhmissä - Urajärven kartanolla Asikkalassa ja Ainopuistossa Lahdessa - on ideana ollut, että tekijät ja näytelmien aiheet ovat paikallisia. Niin on tarkoitus kaupunginosateattereissakin.

- Lahti on täynnä hyviä tarinoita esimerkiksi Launeen lähteen neidoista Lenin-sedän yöpymiseen Anttilanmäellä.

Vielä on varmistumatta se, mitkä kaupunginosat ovat mukana.

Kaupunginosateatterit toimivat harrastuspohjalta talkoovoimin. Taulo sanoo, että ulkopuolista rahaa toimintaan ei tarvita. Toiminnasta syntyvät kulut on tarkoitus kattaa pääsylipputuloilla.

- Ainopuiston teatteri toimii samalla lailla. Sen menoista 95 prosenttia katetaan pääsylipputuloilla.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.