"Kiireetöntä laatuaikaa perheen kanssa", "turhat työmatkat jäivät pois", "järkyttävää aikaa, jota ei tule ikävä" – näin lukijat kertovat korona-ajan arjestaan

ESS:n kyselyyn vastanneista suurin osa on kaivannut normaalia arkea, ja noin puolet on huomannut arvojen tai ajatusmaailman muuttuneen koronaepidemian seurauksena. Korona-aikana on syntynyt esimerkiksi hyväksi havaittuja tapoja, joista halutaan pitää kiinni.

Lukijoiden kokemukset korona-ajasta ovat olleet hyvin yksilöllisiä. Normaalia arkea oli kaivannut 45 prosenttia kyselyn vastaajista. Anssi Hietamaa

Elina Hanhirova

ESS kysyi lukijoilta, millaiseksi korona-arki on koettu. Vastauksia tuli yhteensä 104. Kokemukset korona-ajalta olivat hyvin erityyppisiä ja yksilöllisiä.

Vähän alle puolella vastaajista korona-aika ei ollut koetellut jaksamista, ja 16 prosentilla korona-aika oli koetellut jaksamista paljon.

Normaalia arkea oli kaivannut 45 prosenttia vastaajista. Sen sijaan liki 40 prosenttia ei ollut ikävöinyt takaisin normaaliin arkeen.

Lukijoiden kokemukset vaihtelivat myönteisestä hyvinkin kielteiseen ja siltä väliltä. Muun muassa näin lukijat kuvailivat korona-ajan aiheuttamia muutoksia arjessa:

"Oli mukavaa liikkua ulkona, kun ihmisiä näkyi vähemmän. Tuli rentoutunut olo sellaisesta rauhasta. Aloin jaksaa jopa paremmin kuin ennen korona-aikaa!"

"Yksin on sitten mukavaa olla. Ei aina tarvitse olla väkeä ympärillä."

"Paljon tuli muutoksia. Työt olivat jumissa 2 kuukautta. Arki tuntui tylsältä, kun ei edes kirjastoon päässyt. En ole koskaan katsonut yhtä paljon tv-ohjelmia. En voinut myöskään tavata hoitokodissa olevaa äitiäni."

Lahtelainen Tarja Kajaste huomasi, kuinka korona-ajan eristys vaikutti omien vanhempien vointiin – "Sen näkee ihmisestä, kun ei jaksa ja kaipaa toista"

"Pakosti joutui linnoittautumaan kotiin ja pyörittämään samanaikaisesti omia töitä, koulua, päiväkotia ja kotia. Järkyttävää aikaa, jota ei tule ikävä!"

"On ollut pakko hidastaa tahtia. Olen tutustunut paremmin perheeseeni ja huomannut myös sen, että oikeasti on enemmän aikaa, kuin miltä se kiireisenä stressaajana vaikuttaisi. Olen pyrkinyt ottamaan viikossa ainakin yhden päivän, jolloin käytän enemmän aikaa ruuanlaittoon."

"Etätyö jätti turhat työmatkat pois, ja työpäivän aikana sai enemmän aikaiseksi kuin toimistolla. Perheen kanssa kiireetön laatuaika lisääntyi. Kaikki olivat enemmän myös henkisesti läsnä."

"Yksin asuvan kontaktit vähenivät huomattavasti. Vähemmän elämää, enemmän yksinoloa ja yksinäisyyttä."

"Kaupassakäynnit harvenivat ja aloin käyttämään kauppapalvelua."

Noin puolet vastaajista oli huomannut arvoissaan tai ajatusmaailmassaan jonkinlaisia muutoksia korona-ajan vuoksi. Yhtä moni aikoi tulevaisuudessakin pitää kiinni korona-aikana hyväksi havaituista tavoista. Osa oli ruvennut muun muassa arvostamaan enemmän läheisiään, terveyttään tai kertoi ymmärtäneensä, ketkä ovat todellisia ystäviä. Lukijat kertoivat haluavansa jatkaa muun muassa etätyön tekemistä, ruokaostosten tekemistä verkossa tai käsihygieniasta huolehtimista tulevaisuudessakin.

Näin lukijat kuvailivat ajatusmaailmaansa ja uusia, korona-aikana muodostuneita tapojaan:

"Arvostan terveyden ylläpitoa enemmän kuin ennen."

"Vähensin lihan syömistä. Olemme vieraana maapallolla, joten muiden elollisten kunnioittaminen on nyt tärkeämpää kuin koskaan."

"Arkeni ja tapani eivät ole muuttuneet mitenkään koronan takia, joten elämä jatkuu samanlaisena jatkossakin."

"Lähiympäristö on tullut tutummaksi ja luonto osoittautunut mukavaksi paikaksi olla. Perheen kanssa voi nauttia myös pienistä asioista. Ei aina tarvita etelänmatkaa."

"Kotonakin voi viihtyä. Aina ei tarvitse lähteä jonnekin. Etätyötä aion lisätä niin paljon kuin työnantaja sallii."

"Olen vähentänyt kuluttamista, hyödyntänyt jämäruokia ja huomannut, että vähemmälläkin tulee toimeen. Arvostan enemmän perheen yhteistä aikaa ja olen huomannut, miten viisaita ajatuksia 8-vuotiaalla lapsellani on."

"Varmaan käsienpesu ja turvavälit jää pitkään muistiin!"

"Arvot ovat vahvistuneet. Ystävät, perhe ja seurakunta ovat minulle erittäin tärkeitä. Mieheni kanssa on hyvä elää rauhassa."

"Lapsenlapsen kanssa olemme opetelleet viestintää WhatsAppin välityksellä. Sitä jatkamme. Ostaa ei tarvitse niin usein."

"Ehkä käytän kauppapalvelua jatkossakin. Ei tarvitse selkä vääränä roudata tavaraa kotiin!"

"Osaan kunnioittaa oman ajan ja rauhan tarvettani enemmän."

"Perheen merkitys kasvoi entisestään. Itsestä on tullut hieman sallivampi ja toiset ihmiset enemmän huomioon ottava."

"Verkkokauppaostokset ja noutopalveluiden käyttäminen lisääntyvät varmasti. Ja miksipä ruokakaupassa ei voisi aina olla kertakäyttöhanskat kädessä?"

Kommentoi

Mainos: Etelä-Suomen Sanomat

Monipuoliset sisältömme odottavat sinua!

| Päivitetty

Mainos: Torin Wanha Hautaustoimisto

Kuoleman kohdattua

Uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kahdesti päivässä arkisin ja kerran päivässä viikonloppuisin.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut