Jäikö piennar liian kapeaksi? - "Varmasti se on ärsyttävä, jos siinä ajaa"

Renkomäen ja Pennalan välisellä tieosuudella on kapea kaistale asvaltoitua piennarta. Anssi Hietamaa

Vili Uuskallio

Lahden Renkomäen ja Orimattilan välille on vedetty uutta asvalttia. Töitä tehdään tiellä numero 167 noin 15 kilometrin matkalla.

Etelä-Suomen Sanomat sai juttuvinkin pyöräilijältä, jonka mukaan Renkomäen ja Pennalan välisestä kuuden kilometrin mittaisesta osuudesta oli tehty käytännössä ajokelvoton ainakin maantiepyöräilijöille. Tien reunaan oli jyrsitty ura, jonka viereen jäi pientareen puolelle kapeimmillaan vain noin 15 sentin levyinen kaistale asvalttia. Pyöräilijän mukaan ajoradan puolelle ei ole mitään asiaa, koska liikenne on vilkasta, ja rekkoja ajaa paljon.

Mikä tien piennaralueen tilanne on, projektipäällikkö Niklas Nevalainen Uudenmaan ely-keskuksesta?

- Tiemerkintöjä varten joudutaan jyrsimään ura, että reunaviiva kestäisi paremmin. Kun viiva upotetaan, aurat eivät vie sitä mennessään. Muistaakseni kohteesta ei ole tullut palautetta. Välillä pientareet saattavat olla aika kapeita. Täytyy selvittää, onko piennar suunnitelmien mukainen, vai onko se jäänyt kapeammaksi kuin pitäisi.

Renkomäen ja Orimattilan välillä kulkee myös pyörätie, joka Lahden päässä kiertää Orimattilankadun ja Pennalantien kautta. Onko tarkoitus, että pyöräilijät käyttäisivät pääsääntöisesti pyörätietä?

- Jos reitillä on pyörätie, tottakai toivomme, että kevyt liikenne on siellä.

Ovatko Renkomäen ja Orimattilan välin olosuhteet nousseet puheenaiheeksi pyöräilypiireissä, Lahden Pyöräilijöiden puheenjohtaja Niko Vironen?

- Ainakin itse olen mennyt kaikki lenkit pyörätietä pitkin. Tie on aika vilkkaasti liikennöity. Siinä ei kovin mielellään mene. Ymmärrän toki ongelman. Varmasti se on ärsyttävä, jos siinä ajaa. Maantietä ajetaan lähinnä keväällä, kun pyörätietä ei ole vielä putsattu.

Onko pientareiden kanssa ongelmia muilla pyöräilijöiden käyttämillä reiteillä?

- Yksi pyöräilijöiden klassinen reitti on Vesijärven kierros. Vääksyn lähettyvillä joutuu vähän matkaa ajamaan valtatie 24:n reunaa, jossa täryraidat tulevat reilusti pientareenkin puolelle. Siellä on aika ohut kaistale. Monesti pientareella on vielä kuminpalasia, keppejä ja kiviä, jotka eivät maantiepyörän kapean renkaan alla ole kauhean kivoja. Urituksia on yleensä isoilla teillä. Monesti maantiepyöräilijät pyrkivät ajamaan pienemmillä teillä, joissa ei ole liikennettä niin paljon. Pikkuteillä on myös enemmän nähtävää. Suora ja tasainen tie on vähän tylsä ajaa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Etusivulla nyt

  1. Lahden pakkolomat alkavat aikaisintaan toukokuussa
  2. Palvelusetelisäännöt uusiksi yhden äänen erolla Lahdessa – SDP ja kokoomus täysin eri linjoilla
  3. 2.4. koronavirustilanne Päijät-Hämeessä: Tartuntojen määrä lisääntyi edellispäivästä kuudella
  4. Hollola lomauttamassa koulunkäyntiavustajia, lastenhoitajia ja siivoajia – yt-neuvottelut päättyvät perjantaina
  5. Piti ampua sika, ammuttiinkin vanki – venäläisten sotavankien elämä Suomessa on monilla paikkakunnilla yhä arka aihe, uusi romaani kertoo kohtaloista Päijät-Hämeessä
  6. Poliisi: Pohjoiseen kulkeva liikenne saattaa ruuhkautua illalla Nelostiellä Mäntsälässä
  7. Asukasyhdistyksen viime hetken vetoomus tehosi: Uudenmaankadun varren kuuset säästyvät sittenkin
  8. Showmies purkaa sydäntään YouTubessa – tubettajatähti Herbalisti on avautunut faneilleen elämänsä kipukohdista ja kerännyt netissä miljoonayleisön
  9. Orimattilan kaupunki varautuu yt-neuvotteluihin koronatilanteen takia
  10. Karisma jättää perimättä kahviloilta ja ravintoloilta vuokraa
  11. Lahden keskustan isot liikenneratkaisut siirtyvät kauas tulevaisuuteen – "Turha tuoda käsittelyyn tällä valtuustokaudella"
  12. Lahden Sokos supistaa ilta-aukioloaan, sunnuntaisin kokonaan kiinni
  13. Talvirenkaiden käyttö muuttuu uudessa tieliikennelaissa
  14. Korkeakoulujen harjoitteluja on peruttu ja siirretty – Tiede- ja kulttuuriministeri Kosonen: "Opintoajat voivat pidentyä poikkeusolojen vuoksi"
  15. Asikkalainen Pihamaan tila sai ruokakulttuuripalkinnon

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.