Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Päivitämme verkkosivujamme, tilaajien on kirjauduttava uudelleen

Lahti armahtamassa koulut ja lukiot - "Opetuksesta ei juuri kukaan halua säästää"

Lahdessa väläyteltyjen opetussäästöjen toteutuminen näyttää epätodennäköiseltä. Sivistyspalveluiden valmisteleman talousarvioehdotuksen mukaan perusopetuksesta olisi leikattava 1,2 miljoonaa euroa, mikä tarkoittaisi 20 opettajan ja 30 koulunkäyntiavustajan vähentämistä syksyllä 2018.

Perusopetuksen oppilaskohtaiset kustannukset ovat Lahdessa jo tällä hetkellä suurten kaupunkien halvimmat. Kaupunginhallituksen puheenjohtajan Pekka Komun (sd.) mukaan opetuksesta ei enää löydy helppoja säästökohteita.

- Uskoisin, että opetuksesta ei juuri kukaan halua säästää. Yli puoluerajojen nähdään, että sivistyspalvelut on painettu hyvinkin tiukoille.

"Jostain muualta kaivettava"

Maanantaina kokoomuksen valtuustoryhmä otti kantaa sivistyspalveluiden yhteensä noin 2,6 miljoonan euron suuruisiin säästöpaineisiin. Kokoomus haluaa pitää perusopetuksen ja lukiokoulutuksen vähintään nykyisellä tasolla.

- On hankala lähteä ajatuksesta, että rupeaisimme tinkimään perusopetuksesta. Jostain muualta pitää kaivaa, valtuustoryhmän puheenjohtaja Hannu Rahkonen (kok.) toteaa.

Lukiokoulutuksessa kurssien määrän vähennys johtaisi muun muassa ylisuuriin ryhmäkokoihin.

- Eihän lukiokoulutusta voida romuttaa. Vähintään nykyinen taso pitää säilyttää, Rahkonen linjaa.

"Veronkorotukset yksi työkalu"

Sivistyspalveluiden tilannetta helpottaisi verojen korottaminen, mitä kokoomus on ollut etunenässä vastustamassa. Kokoomus peräänkuuluttaa rakenteellisia ja hallinnollisia muutoksia.

- Pitää tarkastella kaikki kohteet ja kustannukset. Viranhaltijoilta edellytetään vaihtoehtoja, Rahkonen toteaa.

Kaupungin taloutta on tasapainotettava, koska tulos on jälleen jäämässä useita miljoonia alijäämäiseksi. Sopeutuskeinot ovat auki.

- Talousarviokuvio on vielä aika herkässä vaiheessa. Mitään valmista tai varmaa ei ole. Veronkorotukset ovat yksi työkalu, Komu toteaa.

Komun mukaan säästökeinoja etsitään koko organisaatiosta erilaisten hankkeiden avulla.

- On tehtävä paketti, jossa on heti vaikuttavia asioita ja vähän myöhemmin vaikuttavia. Myös investointipakettia käydään läpi. Onko asioita, joita voidaan lykätä, jopa jättää tekemättä tai toteuttaa uudella tavalla. Kaikki kivet käännetään.

Yhtymältä vaaditaan menokuria

Lahden ympäristössä Hämeenlinna ja Kouvola perivät 20,75 prosentin kunnallisveroa. Lahden veroprosentti on nyt 20,25, mutta kuinka korkealle sen voisi nostaa?

- Katsotaan ihan rauhassa. Siihen vaikuttaa kokonaistilanne ja se, käsitelläänkö kiinteistöveroa samanaikaisesti. Parempi, ettei lyö kantoja lukkoon vielä tässä vaiheessa, Komu vastaa.

Miltä kuulostaisi veroprosentti 21?

- En lähde kommentoimaan mitään.

Lahden nettomenoista yli puolet menee palveluiden ostoon Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymältä. Budjetissa pysyminen on siis pitkälti yhtymästä kiinni. Tänä vuonna yhtymän menoissa on 6,8 miljoonan euron ylityspaine.

Ensi vuodelle Lahti on varaamassa sote-menoihin 348 miljoonaa euroa eli prosentin enemmän kuin tänä vuonna. Maanantaina kokoontunut kaupunginhallitus edellyttää, että palvelut järjestetään annetun rahan puitteissa. Kaupunginhallitus myös kehottaa yhtymää jatkamaan toimintojen uudistamista tuottavuushyötyjen saamiseksi.