Kahta miestä epäillään tapon yrityksestä ja viharikoksesta Lanunaukiolla - toinen uhreista sai hengenvaaralliset vammat teräaseesta

Moni yökerhosta tullut näki veriset jäljet Lanunaukiolla elokuussa 2017. Richard Lindroos

Marja-Liisa Aidantausta

Hämeen poliisi on saanut valmiiksi Lahdessa Lanunaukiolla 3. elokuuta tapahtuneen tapon yrityksen esitutkinnan. Juttu siirtyy syyttäjälle syyteharkintaan. Kahta lahtelaismiestä epäillään tapon yrityksestä.

Poliisin mukaan lahtelaismiehet olivat huudelleet aukion laidan ravintolassa rasistisia kommentteja kahdelle ulkomaalaisen näköiselle miehelle. Joukko siirtyi ulos kadulle, jossa huutelu jatkui ja yltyi käsirysyksi.

Toisella lahtelaisella miehellä oli käsiase, jonka hän yritti laukaista useita kertoja. Ase ei kuitenkaan toiminut. Mies löi lopulta toista vastapuolta teräaseella. Uhri sai hengenvaaralliset vammat.

Puukottaja pakeni paikalta, mutta poliisi sai hänet nopeasti kiinni. Maahan piilotettu tekovälinekin löytyi.

Käräjäoikeus vangitsi tapon yrityksestä epäillyt vuonna 1995 ja 1988 syntyneet miehet. Poliisin mukaan myös jälkimmäisen rooli oli tapahtumaketjussa niin merkittävä, että häntäkin on syytä epäillä todennäköisin syin tapon yrityksestä.

Juttuun liittyy myös kolmas tekijä, jota on kuulusteltu epäiltynä pahoinpitelystä ja ampuma-aserikoksesta. Hän käytti samassa nujakoinnissa eli yleisellä paikalla kaasua. Tuollaisen kaasun käyttö on luvanvaraista, mutta epäillyllä ei ollut siihen lupaa.

Poliisi on kuulustellut myös vastapuolta epäiltynä pahoinpitelystä, sillä miehet osallistuivat tapon yritystä edeltäneeseen nujakkaan.

Juttua on tutkittu viharikoksena rasistisen huutelun vuoksi.

Ulkomaalaistaustaiset miehet ovat asuneet Suomessa pitkään eivätkä ole turvapaikanhakijoita.

Puukotuksesta epäilty mies on ollut motoristijengi Cannonball MC:n Heinolan osastoon jäsen.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Lahden vuokramarkkinat ylikuumenivat pahasti, asiantuntijan mielestä asuntopolitiikassa on munattu oikein olan takaa
  2. Pääkirjoitus: Faktat tarpeen koronaviruksesta
  3. Tänään selviää, onko Suomessa uusi koronavirukseen sairastunut - lue yön uutiskooste
  4. Hauesta saa maukasta ruokaa, eikä sen perkaaminen ole vaikeaa, kun ei kiirehdi – "Minäkin teen hitaasti ja varman päälle", sanoo 70 vuotta kalastanut Kalevi Kangas
  5. Tarja Koljosen Esalainen: Räpelsi puhelinta kokouksessa ja suu käy koko ajan - näin koulujen Wilma-merkinnät toimisivat myös töissä
  6. Osaatko hinnoitella asuntosi vai kuvitteletko vain? Liika kiltteys hintaneuvottelussa voi maksaa vuoden palkan
  7. "Lähivuosina on edessä isot purkutalkoot" – ARA-asuntojen jyräämistahti kiihtyy jälleen kohti uutta ennätystä, 1500:n raja meni jo rikki
  8. Ilmanlaatu on nyt poikkeuksellisen huono Lahdessa ja Hollolassa – voi aiheuttaa oireita astmaatikoille
  9. Kisatapahtumien välissä voi nauttia teatterista tai osallistua tiedetyöpajaan – näin Salpausselän kisat uudisti oheisohjelmaansa
  10. LASB pääsee aloittamaan uuden kauden puhtaalta pöydältä
  11. Joka kuntaan tulossa sähköauton pikalatauspiste – hallitus sopimassa lakiesityksestä, joka on EU-vaatimuksia tiukempi
  12. Dartsin vakava ammattivaiva säikäytti, mutta ei pysäyttänyt vääksyläistä Marko Kanteletta
  13. Riitapukariaan Orimattilassa puukottaneen tuomio aleni, hovioikeus ei pitänyt tekoa tapon yrityksenä
  14. Vaihtopenkki: Palloliiton KuPS-vyyhti on likainen, mutta tuskin tahraa Lahden mainetta
  15. Onko tässä Lahden tämän hetken lumisin maisema? Katso kuvat Salppurin kisoihin koristautuneista näyteikkunoista

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.