Hartolan marketin asemiehen uhri: "Mies osoitti aseella suoraan otsaan. Ajattelin, että en halua kuolla"

Mikko Kivelä

Elokuun alussa Hartolan S-Marketin pihalla ja liikkeen sisällä ihmisiä pistoolilla osoittanut mies aiheutti uhreissaan pelkoa, joka jäytää osaa heistä yhä. Tämä kävi ilmi maanantaina, kun käräjäoikeus käsitteli tapausta.

Asianomistajia jutussa on 11. Osa heistä joutui parikymppisen hartolalaismiehen aseella osoittelun kohteeksi marketin pihalla, osa sisällä.

Kaupan pihalla mies oli osoittanut kahta mansikanmyyjää sekä toisen kahta asiakasta. Myyjänä ollut toispaikkakuntalainen nainen kertoo miehen osoitelleen häntä pistoolilla suoraan otsaan.

- Menin paniikkiin, en uskaltanut edes päätä kääntää. Katsoin häntä suoraan silmiin. Muistan ruskeat silmät.

- Ajattelin, että en halua kuolla.

Mansikanmyyjän miesasiakkaan mukaan asemies oli osoittanut pistoolillaan vuoroin hänen päätään, vuoroin tyhjyyteen. Asemies oli kehottanut asiakasta soittamaan hätäkeskukseen ja käskenyt sanomaan, että hän tappaa itsensä. Sitten hän lähti toisen mansikanmyyjän luo.

Hän osoitti myyjää aseella ja otti yhden mansikkarasian. Se toisessa ja ase toisessa kädessä mies käveli myymälään ja uhkasi aseella kahta kassatyöntekijää.

Toinen kassa sanoi miehen puhuneen näkymättömistä miehistä, jotka odottavat häntä ulkona. Toisen kassan mukaan mies oli sanonut, ettei aseella voi ampua.

Tilanne oli ollut sekava. Asemies viipyi kassojen luona muutaman minuutin. Hän istahti toiselle kassahihnalle ja söi välillä ottamiaan mansikoita. Oikeudelle esitetyltä valvontakameratallenteelta käy ilmi, että mies puhuu paljon.

Uhkaili aseella, jotta poliisi tulisi nopeammin paikalle

Myymälässä mies osoitti aseella kahta miestä, uhkasi heitä sanallisesti tappamisella ja painoi liipaisinta. Ase ei kuitenkaan lauennut. Toinen vastaaja sanoi oikeudessa kuulleensa aseen pitäneen klik-äänen.

Syyttäjä vaatii miehelle rangaistusta laittomien uhkausten lisäksi kahdesta tapon yrityksestä. Vastaajan avustaja myönsi kaikki laittomat uhkaukset, mutta kiisti tapon yritykset. Niitten sijasta hän myönsi laittomat uhkaukset.

Puolustuksen mukaan miehellä ei ollut tarkoitus tappaa. Hän oli hankkinut aseen jonkin aikaa ennen tekoa. Hän oli kokeillut asetta matkalla asunnoltaan marketin pihalle ja todennut, että se ei toimi.

Mies oli soittanut asunnostaan kolme kertaa hätäkeskukseen ja pyytänyt häneen kohdistuneen uhkan vuoksi poliisin paikalle. Uhkaukset hän teki nopeuttaakseen poliisin tuloa.

Oikeus kuunteli yhden nauhoitteen. Se oli sekava, äänitallenteen kirjoittaminen tekstiksi ei ollut ollut mahdollista.

Vastaaja ei ole kertonut, mikä häntä uhkasi. Hän on pysynyt vaiti esitutkinnassa eikä halunnut tulla kuulluksi oikeudessa.

Kuin venäläistä rulettia

Miehen halussa oli teleskooppipatukan lisäksi 7,65 millimetrin pistooli. Sen piipussa oli yksi patruuna vinossa ja lippaassa neljä patruunaa. Piipussa olleessa patruunassa ei ollut iskurin jälkeä.

Toinen kassahenkilöistä kertoi oikeudessa, että hänellä oli vahva mielikuva aseen sivusta näkyneestä patruunasta, joka oli vinossa.

Poliisi on tutkinut aseen. Sen lipas on vaurioitunut, mikä aiheuttaa syöttöhäiriön. Poliisi koeampui aseen noin kymmenen kertaa. Se toimi normaalisti vain kerran. Jos patruunan laittoi patruunapesään käsin, se toimi normaalisti.

Uhreille tukea

Osuuskauppa Hämeenmaa antoi marketin henkilöstölle kriisiapua tapahtumapäivänä sekä myöhemmin.

Osa uhreista kertoi saaneensa apua Rikosuhripäivystyksen tukihenkilöltä.

Käräjäoikeus antaa tuomion ensi maanantaina.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Koronatartunta on huolettanut päijäthämäläisiä keskimääräistä enemmän – Lahdesta tehty paljon oirearvioita THL:n uudessa palvelussa
  2. Uusi tieliikennelaki tulee voimaan maanantaina – esimerkiksi nämä viisi asiaa muuttuvat
  3. Takareisileikkauksesta toipunut FC Lahden puolustaja Timi Lahti on Suomen mestari kolmannessa sukupolvessa
  4. Lahden seudulla syttyi useita maastopaloja, syynä tavarajunan vialliset jarrut
  5. Kaukoliikenteen busseja lisätään vähitellen – "Perusajatus on, että tässä laajudessa mentäisiin koko kesä", toteaa Koiviston auton toimitusjohtaja Mikko Markkula
  6. FC Lahti palaa treeniviheriölle koko joukkueen voimin – harjoitusottelut käyntiin jo lauantaina Espoossa
  7. Etsintäkuulutettu mies ajoi petoksella saadulla autolla ylinopeutta Heinolassa
  8. Jäteauto kulkee mallastamon sivutuotteista valmistetulla polttoaineella Lahdessa, tyhjäkäynti ei tuo käryä pihaan
  9. Kirkkoihin ja jumalanpalveluksiin pääsee taas yli 50 henkilöä – katso Lahden kirkkojen osallistujarajoitukset
  10. Lahdessa Uudenmaankadun alittava Kyöstilän alikulkukäytävä suljetaan korjaustöiden takia
  11. HS: Al-Holin leirin suomalaisia tulossa Suomeen tänään
  12. Bloggaaja Mika Markkanen suunnittelee retkensä tarkasti Excelissä ja toivoo, että suon tuoksun saisi vangittua dödöpurkkiin – blogista löytyy mainintoja myös Päijät-Hämeen luontoreiteistä
  13. SpaceX:n miehistöalus telakoitui kansainväliselle avaruusasemalle
  14. Iitin maakuntavaihdoksen vuoksi muitakin rajoja piirretään uudelleen – Hämeeseen saatava lisää poliisimiehiä, sanoo poliisipäällikkö
  15. "Nepalissa naisen on vain kestettävä" – Manisha Hamal, 30, tutkii Suomessa kiusaamista ja seksuaalista häirintää ja maksaa elämisensä siivoustyöllä

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.