Oppilaiden Instagramissa julkaisemat Wilma-merkinnät hämmentävät - "Kyykyttämistä ja rehentelyä"

"Alkoi kesken tunnin myydä tekemäänsä mustikkapiirakkaa."

"Tuli myöhässä ja sanoi olleensa parkkihallissa hautaamassa kissaa."

"Tosi levotonta. Uhkasi tappaa äitinsä ja heittää käsikranaatin."

Opettajien kotiin tiedoksi lähettämät ja oppilaiden Instagramissa julkaisemat Wilma-merkinnät hämmentävät sosiaalisessa mediassa.

Osa julkaistuista viesteistä on huvittavia, osa antaa karun kuvan koulujen arjesta.

Viesteissä kerrotaan esimerkiksi oppilaiden pornon katselusta, väkivallalla uhkailusta, karkeasta kielenkäytöstä ja natsitervehdyksistä.

Somessa tyypillistä paljastamista

Suositulla Instagramin Wilmamerkinnät-tilillä on julkaistu parisataa viestiä, ja sillä on lähes 60 000 seuraajaa.

- Tämä on sosiaalisessa mediassa tyypillistä paljastamista ja ihmisten kyykyttämistä. Ajatellaan, että opettaja on kirjoittanut minusta tällaisen viestin ja minä paljastan sen, arvioi sosiaalisen median tutkija, dosentti Janne Matikainen Helsingin yliopistosta.

- Pikkuisen rehennellään, kuka on tehnyt hölmöiten ja saanut siitä merkinnän, Matikainen jatkaa.

Viestien julkaisu voi olla myös kapinaa Wilma-järjestelmää kohtaan. Osa oppilaista kokee, että opettajat raportoivat sinne heidän tekemisistään turhankin tarkkaan.

Instagram-tilillä julkaistuista merkinnöistä on peitetty opettajan nimi eikä koulukaan käy niistä ilmi. Oppilaista näkyy joskus etunimi.

Ei rikollista, ei välttämättä viisasta

Viestintäoikeuden professori Päivi Korpisaari Helsingin yliopistosta arvioi, ettei viestien julkaisemisessa ei ole mitään rikollista.

- Jos viesteissä näkyisi opettajan nimi, mieleen voisi tulla, loukataanko tässä opettajan yksityisyyden suojaa, Korpisaari pohtii.

Alaikäinen voi julkaista netissä häntä itseään koskevia tietoja, vaikkei se aina olekaan kovin viisasta.

Sen sijaan vanhempi, joka julkaisee lapsensa Wilma-merkinnän, voi syyllistyä rikokseen, eli lapsen yksityiselämää loukkaavaan tiedon levittämiseen.

Osa opettajista on keskustellut oppilaiden kanssa merkintöjen julkaisemisesta.

Aiheesta uutisoi Mäntsälän Uutiset.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Hollolan Kiikunlähteen parkkipaikka poistetaan – paikalliset kyllästyivät jatkuvaan liikenteeseen ja roskiin, luonnosta kerätään jopa ulostepapereita
  2. Korkea katto ja uusi sisäänkäynti, Lahden kaupungintalon sisäpiha halutaan avoimeksi kohtaamispaikaksi
  3. Perussuomalaisten Turtiainen tviittasi huumorikuvan poliisin tappamasta miehestä – ryhmänjohtaja Tavion mukaan käytös ei ole hyväksyttävää
  4. 3.6. koronavirustilanne Päijät-Hämeessä: Epidemiatilanne edelleen rauhallinen, uusia tartuntoja ei ole todettu
  5. Koronakevään ketutuksesta syntyi sarja kirkkovenekoruja, jotka pelastivat hollolalaisen kultasepän konkurssilta
  6. Lahdelle jää joukkoliikennetuista vain murusia
  7. Huvivenekin tarvitsee nyt päällikön, määrittää uusi vesiliikennelaki – "Soutuveneessäkin pitää jonkun ottaa vastuu"
  8. Suomen MM-rallia ei ajeta tänä vuonna – "Terveys ja hyvinvointi ovat aina etusijalla"
  9. Nelostien pullonkaula katoaa: Hartolan-Oravakivensalmen osuus sai rahoituksen hallituksen lisätalousarvioesityksessä
  10. Hämeen kauppakamarin kyselyn mukaan koronakriisi iski yritysten liikevaihtoon: "Konkurssiriski on noussut"
  11. Vääksynjoen muinainen silta saa muistomerkin
  12. Kiistelty laki hidasautoista voi vielä kaatua – "Useita muutoksia tarvitaan, jos ratkaisu yleensä löydetään"
  13. Rikoksilla oireilevia nuoria pitää auttaa jo vankilassaoloaikana – "Me emme tuomitse tai ylenkatso"
  14. Huuhkaja-kapteenilta tiukka kannanotto: "USA, mitä v*ttua?"
  15. Satu Jaatinen kirjoitti tietokirjan kuninkaallisista – "On kiehtovaa, kun joku ihminen voi tietää sukunsa tarinan tuhat vuotta taaksepäin"

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.