Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Itsenäisyyspäivän kunniamerkkien saajat julkistettiin – katso ketkä palkittiin Lahden seudulla

Teatteriarvio: Kansanopiston näyttelijät näyttelevät vimmaisesti, mutta kokonaisuus on raskas

Lahden kansanopisto

Uni huomisesta

Esitys 22.3. kansanopiston juhlasalissa

Lahden kansanopisto on ottanut käsittelyyn Samuel Beckettin absurdin teatterin klassikon . Ykköskurssin tulkinnassa kaksikymmentä hahmoa on loukussa eräänlaisessa ajattomassa tilassa ja odottaa. Kukaan ei tiedä mitä, mutta jotakin parempaa – tai mitä tahansa. Aika menettää merkityksensä, ja vapauskin on jotain vaikeasti määriteltävää.

Toiset suunnittelevat lähtemistä, toiset hirttäytymistä. Yksi luottaa lapsenuskoisesti valoisaan huomiseen, toinen on kiinni menneissä menetyksissä. Lohtua ja hetken kestävää helpotusta haetaan keskustelusta, väittelystä, muistojen jakamisesta ja juhlimisesta. Aikaa on tapettava jotenkin.

Julius Leppäsen kirjoittama tavoittaa hyviä huomioita nykyihmisen tyhjyyden ja riittämättömyyden kokemuksesta. Elämä on jatkuvaa odottamista ja päättämättömyyttä. Timo Raidan ohjauksessa näyttelijät tulkitsevat intensiivisesti, mutta kokonaisuus on raskas.

on parhaimmillaan, kun hahmot kerääntyvät jonkin yhteisen äärelle. Onnistuneimmaksi kohtaukseksi nousee lääkärin vastaanotto. Valo Saurin näyttelemä lääkäri jakaa diagnooseja ja pillereitä liukuhihnalta 19:lle kanssaodottajalleen. Potilaita vaivaa keskittymisen vaikeus, luomisen vaikeus ja olemisen vaikeus. Kaikesta luonnollisesta on tullut sairautta, lääkäri toteaa rööki suupielessä roikkuen.

Saurin kalpean masentava ja lyhytsanainen lääkäri on yksi mieleenpainuvimmista hahmoista.

Toisella puoliskolla hahmot tempautuvat tanssiin. Meri-Tuuli Risbergin koreografia on osuva ja hauska, ja The Swissin -elektrobiisi ravistelee penkkiin hautautunutta katsojaa. Musiikkivalinnat ovat kautta näytelmän erinomaisia.

Pelkistetty lavastus toimii, tilaa jää liikkeelle. Puvustus luo isosta joukosta yhtenäisen, ja rekvisiitta tukee näytelmän teemaa. On kirjoja, joita ei lueta, soittimia, joita ei soiteta, tupakka, jota ei polteta.

Esityksestä välittyy, että työryhmä on tehnyt ramakasti töitä, ja jokainen näyttelijä on kulkenut tärkeän matkan oman hahmonsa kanssa. Kaikki näyttelijät ovat koko ajan lavalla, joten kolmetuntinen esitys on eittämättä iso ponnistus.

Katsojalle käy hetkittäin uuvuttavaksi seurata 20:tä melko tasavahvaa hahmoa, joista jokainen käy vuorollaan läpi suuria tunteita: surua, pelkoa, tyhjyyden tunnetta, riemua ja raivoa. Jokaisen tunnekuohun myötäelämiseen eivät voimat riitä.

Myös ytimekkäämpi lopetus olisi tehnyt hyvää.