Kirja-arvio: Susinukke Kosolan uusinta runoteosta ei voi ostaa, vaan se täytyy lunastaa

Sanna Jääskeläinen

Susinukke KosolaVaristo – Tutkielma tyhjyydestä hyllyjen takana.

Kun joku on niin hyvää kuin Susinukke Kosolan uusin runoteos , on hankalaa kirjoittaa siitä yhtään mitään. Jokainen sana tuntuu riittämättömältä.

Teosta ei voi ostaa, se täytyy lunastaa: runoilija pyytää lukijaa kirjoittamaan kortille henkilökohtaisen tunnustuksen. Kun se on kirjoitettu, tulee teoksesta oma. Runo tunnustuksesta, silmä silmästä.

ei-kaupallisuus luo teoksen ympärille kasan kysymyksiä: onko taiteen arvo yhtä kuin siihen lyöty hintalappu? Onko runoteoksen hinnattomuus terävästi mietitty markkinointikikka?

hinnattomuus kyseenalaistaa taiteen kaupallisiin levitysmenetelmiin liittyviä toimintamalleja ja herättää keskustelua taiteen tekemisen ja kuluttamisen motiiveista.

Runot on kirjoitettu käsin, kieli on ajatusten kasauman kaltaista yhtäaikaisuutta. Teoksen muoto on kansikuvansa mukainen loputon soikio, joka alkaa tyhjyyden tasapainoista, kulkee kohti sanoja, niiden epätasapainoa ja kyvyttömyyttä kuvata todellisuutta.

Todellisuus on saavutettavissa vain ihmisen keksiminä merkityksinä, kulttuurituotteina, lifestyleina ja ”90-luvun nuorten selviytymismekanismeiksi tarkoitettuina lainausmerkkeinä”.

Teos sanoo samaa kuin Miki Liukkosen , Mikko Rimmisen ja tai Harry Salmenniemen massiivinen runoteos . Vaikka kaikkialla on vain osien osia, maailma palasina ja todellisuus saavuttamaton, tuon kaiken takana on varmuudella jotain.

”Ja on kuin jokin katsoisi tätä kaikkea, eikä / pelkästään tätä kaikkea vaan kaikista meistä.”

Siinä missä Rimminen, Liukkonen ja Salmenniemikin etsivät jotain, merkitystä merkityksettömäksi naamioituneen todellisuuden takana, Kosola ei jätä runojaan tähän vaan näyttää teoksen lopussa suunnan, joka lohduttaa ja vapauttaa: ”Ihminen tarvitsee kaikkea, koska kaikki / mallintaa ihmistä / ja siksi sanat on sanottava aina uudelleen ja yritettävä löytää oleellinen.”

Kosolan teos on aikansa kuva, mutta se katsoo pidemmälle. Se ei jää pyöriskelemään postmoderniin tyhjyyteen, pessimismiin tai liian pitkälle jalostettuun ironiaan. Sana jää ja se käytetään uudelleen, niitä asetellaan eri järjestykseen ja etsitään sitä jotain, romantiikan sinistä kukkaa. Koska yritys ymmärtää käsittämätöntä on inhimillisyyden ja totuuden mitta.

Aiheeseen liittyvää

  1. Runoilija Susinukke Kosola käy taiteilijamyytin kimppuun 31.7.2016 16:12

Kommentoi

Uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kahdesti päivässä arkisin ja kerran päivässä viikonloppuisin.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut