Levyarvio: Mokoma teki yhden parhaista levyistään, joka laajentaa bändin ilmaisua minästä maailmaan

Aki Lehti

Mokoma

Hengen pitimet

Tähtiä 4/5

Suomimetalliorkesteri Mokoman 10. studioalbumi on luonteva jatko -levylle, joka kertoi yksilön hädästä, masennuksesta ja sen selättämisestä. Osittain laulaja Marko Annalan omiin kokemuksiin pohjaava levy käsitteli aiheitaan kaunistelematta ja keräsi runsaasti huomiota myös perinteisten musiikkimedioiden ulkopuolella. Teos oli yksi Mokoman pitkän uran parhaista levykokonaisuuksista.

minämuotoinen ja sisäänpäin kääntynyt kerronta on vaihtunut laajempaan näkökulmaan. Nyt teksteissä tarkastellaan suurempaa kokonaisuutta, modernia maailmaa ja yhteiskunnasta löytyviä syitä ihmisten pahaan oloon.

Annalan synkkiä kielikuvia hyödyntävät tekstit ovat näennäisen simppeleitä, mutta niistä löytyy jälleen myös paljon syvempiä tasoja. Laulujen itseään ruoskivalle protagonistille on selvää, että myös hän on osa suurempaa ongelmaa. Rehellisen vihaisissa biiseissä ollaan kyllästyneitä tämänhetkiseen tilanteeseen, mutta mukana on myös uskoa parempaa huomiseen.

Synkkää svengiä

Levyn taustatiimi on sama kuin edeltäjällä, joten soundimaailma on pysynyt suunnilleen samana, kuulostaen vain vähän aiempaa orgaanisemmalta. Suurin ero löytyy työmetodeista, sillä albumin laulut on kasattu kaikessa rauhassa soittosessioissa.

Ilmeisen rennosta työtavasta johtuen nopeimpiinkin thrash metal -riffittelyihin ja kuolometallikorinoihin on tarttunut tyylilajeille harvinaista svengiä ja groovea. Synkistä aiheista huolimatta levy kuulostaa siltä, että sen äänittäminen on ollut hauskaa.

Runttaustakin riittää

Mokomalla on tutut maneerinsa, mutta neljän säveltäjän ansiosta palikat saa kasattua aika moneen järjestykseen.

Rankemman metallimätön ja melodisen rockin yhdistelmä toimii tuttuun tyyliin, mutta tämä taitaa olla ensimmäinen kerta, kun levykokonaisuuden jokaisessa biisissä on vähintään yksi puhtaasti laulettu melodinen kohta, jonka mukana rallatella. Orkesterin raskaamman puolen ystävien ei silti tarvitse huolestua – riffittelyä, runttausta ja örinää riittää aivan tarpeeksi.

on tasaisen hyvä Mokoma-levy, vaikkei sen biisimateriaali aivan yllä edeltäjänsä tasolle. Pelkästään se että suomenkielistä metallia soittava bändi kuulostaa vielä 10. levyllään relevantilta, on melkoinen saavutus.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.