Kirja-arvio: Kuolemanrajakokemuksista kirjoittanut Miia Kontro julkaisi runoteoksen, jossa kuolleet ovat lähellä

Esikoisrunoilija Miia Kontro tekee väitöskirjaa eutanasiasta. Mika Leonsaari

Eija Komu

Miia Kontro

Tunnustus

Miia Kontron esikoisrunoteos on vahva näyttö siitä, kuinka raskaistakin peruskysymyksistä saadaan aikaan ilmavaa runoa, silti teeman painokkuus säilyttäen. Helsingissä asuva Kontro (s. 1982) tekee Itä-Suomen yliopistossa väitöskirjaa eutanasiasta, ja hän on julkaissut aiemmin teoksen kuolemanrajakokemuksista.

motto on latinankielinen lause Padovan yliopiston anatomian salin sisäänkäynnin yltä: ”Keskustelu vaietkoon. Nauru paetkoon. Tämä on paikka, jossa kuolema iloitsee auttaessaan elämää.” Teologian maisterina Kontro siteeraa taitavasti myös Jobin kirjaa -runossa.

Teos alkaa olemassaolon tunnistamisesta nopein kuvin: ”Ojennan käteni kohti olemisen kahta siipeä, / kiinnityn tarinaan johon en itsekään usko.”

Mukana on myös humoristisia kielikuvia sekä ylevän ja arkisen yhdistämistä: ”Olen niin väsynyt etten jaksa edes pyörtyä”, ”kerubit nousevat varpailleen / pyllyposkien välissä”.

Muutamissa runoissa on merkityksellistä typografista leikittelyä. Toisinaan se jää kuitenkin merkitykseltään neutraaliksi.

Kuolema on personoitu: ”Kuolema nyyhkii nurkassa ja odottaa ystävää.” -runossa ”kuolleet ovat lähellä, sanotaan / viilentävät varpaat, kerivät niistä surua”. Rakkausrunot ovat myrskyisiä ja kertovat monesti etääntymisestä: ”ulotun sinuun asti vain heikosti morsettaen”.

Näin vahvaa esikoisrunoteosta kohtaa harvoin.

Kommentoi

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut