Rautsikalle tarjolla hanhia, kultamunia, teeriä ja teräsmummoja

Sami Leutolan Teräsmummot ovat kunnianosoitus mummoille.

Ilkka Kuosmanen

Jos kaikki menee niin kuin Miss Kompro (Eili Ikonen) ja Ihana Havo (Juhani Havo) ovat suunnitelleet, Rautatienkadulla sijaitseva niin sanottu Rajasen Piironki, jossa nykyisin toimii vaatekauppa, muuttuu kultamunia munivien hanhien pesimäalueeksi.

Kaksikko sai korkeimmat pisteet Taideakseli-hankkeen suunnittelukilpailussa, jossa etsittiin julkista taidetta Rautatienkadun varrelle. Ideoita tuli yhteensä 27 kappaletta, joista raati päätyi palkitsemaan neljä teosehdotusta 2 500 euron palkinnolla.

-teoksen ohella palkittiin kaksi teeri-aiheista muraalia (suunnittelijoina Laura Lehtinen ja Anssi Vaalio), jotka sijoittuisivat Teerenpelin omistaman Taivaanranta-ravintolan päätyseinään. Lisäksi jatkokehittelyyn otetaan Sami Leutolan-veistoskokonaisuus, joka ripottelisi teräksisiä mummoreliefejä pitkin katua.

Anssi Vaalion 65 000 g -muraali on leikkisä ja harmoninen.

Vielä ei ole varmaa, mitkä teoksista tullaan toteuttamaan. Maksimissaan Rautatienkadulle tulee kolme teosta, koska seinäpinta-alaa on vain yhdelle muraalille.

Taideakselia pyöritetään osin Päijät-Hämeen liitolta saadun kehittämisrahan turvin. Teosten toteuttamiseen on varattu yhteensä noin 33 000 euroa.

- Se ei ole paljon, mutta ei ihan vähänkään, luonnehtii Taideakseli-hankkeen projektipäällikkö Riitta Niskanen.

Teosten jatkosuunnittelu alkaa vuoden alussa. Jos asiat etenevät suotuisasti, valmiita teoksia Rautatienkadulle voidaan odottaa ensi kesänä.

Keskustan yrittäjien puolesta

Voittoisa -installaatio koostuu neljästä muoviin ja betoniin valettavasta värikkäästä ”hanhenpesästä” sekä kultamunista, joita sijoiteltaisiin eri puolille talon julkisivua. Lisäksi tarkoituksena on maalata rakennuksen edessä sijaitseva valaisinpylväs.

Eili Ikosen ja Juhani Havon Golden Goose -installaatio koostuu neljästä värikkäästä hanhenpesästä ja kultamunista.

- Voittaja erottui muista taiteellisella kunnianhimolla. Teos ottaa huomioon niin historian, tulevan kuin sadunkin, sanoo palkintolautakunnassa istunut läänintaiteilija Elisa Lientola.

Eili Ikosen mukaan pylväästä tähystetään kohti tulevaisuutta. Kultamunia munivilla hanhilla viitataan paitsi vanhaan taruun myös kaupungin yrittäjiin.

- Keskusta ilman näitä yrittäjiä ei olisi inhimillinen ja elossa, Ikonen muistuttaa.

Laura Lehtisen Avoin neliö -muraali tulisi Taivaanranta-ravintolan päätyyn. Taideakseli-hanke

Kommentoi

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut