Lahti tekee tänäkin vuonna Kinkkutempun – vältä viemäriremontti kierrättämällä paistinrasvat dieseliksi

Veera Sinervo

Jouluruokien paistinrasvat on jälleen mahdollista kierrättää uusiutuvaksi polttoaineeksi. Kinkkutemppu-kampanja kierrättää nyt neljättä kertaa joulukinkun ja muiden jouluruokien paistinrasvat Neste MY -dieseliksi.

Lahti ja Heinola osallistuvat tempaukseen. Keräyspisteet joulunajan herkkukierteestä syntyvälle ylijäämärasvalle avataan lauantaina 21. joulukuuta Karisman, Paavolan ja Launeen K-Citymarketien sekä kauppakeskus Trion K-Supermarketin yhteyteen. Heinolassa rasvoja voi jättää myös kirkonkylän K-marketiin. Keräyspisteet ovat auki loppiaisen yli tiistaihin 7. tammikuuta saakka.

Kolmena edellisenä jouluna Kinkkutempun kautta on kierrätetty Suomessa yhteensä yli 100 000 kiloa rasvajätettä. Määrästä saatavalla uusiodieselillä voi Kemianteollisuuden laskelmien mukaan ajaa Suomen halki jopa 250 kertaa.

Paistinrasvojen kierrätys antaa joulurauhan myös viemäreille. Jos kuumaa rasvaa kaataa tiskialtaan tai wc-pöntön kautta kylmään viemäriveteen, se hyytyy ja aiheuttaa helposti tukoksia. Kiinteistöjen omissa viemäriputkissa olevien tukosten aukaisusta lankeaa iso lasku asukkaille.

Ohjeet paistorasvan keräykseen ja keräyspisteiden tarkat osoitteet löydät Kinkkutemppu-kampanjan verkkosivuilta.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. "Kouvola-oikaisu olisi veronmaksajien näkökulmasta hirvittävän huono investointi" – Päijät-Hämeessä seurataan Kymenlaakson sisäistä raideriitelyä
  2. Kierrätyspuistosta tulossa paha pala Hollolan ja Orimattilan päättäjille – Uhkana on joko äänestäjien raivo tai tärkeiden verotulojen menetys
  3. Orimattilalainen ikonimaalari Pasi-Mikael Huovinen ei uskonut opinto-ohjaajaa, vaan teki ikoneista itselleen ammatin
  4. Urheilun ja yrityselämän kerma kokoontui Lahdessa pohtimaan menestyksen reseptiä: "Kisapuistoon pitäisi saada ensin sähköt", murjaisi FC Lahden toimitusjohtaja
  5. Eläkkeelle jäävä mäkihypyn kilpailujohtaja Walter Hofer odottaa Suomen mäkihypyn uutta tulemista ja lupaa, ettei paljastuskirjaa ole luvassa
  6. USU-gallup: Suomalaisista kaksi viidestä on suopeita alaikäisille turvapaikanhakijoille – "Voi olla, että hallitus on varovainen seuraavissa askeleissaan"
  7. Kimmo Kankaan Esalainen: Lahdessa on huippuluokan hiihtostadion, mutta mitä sillä tekisi ilman lunta?
  8. Pääkirjoitus: Vuokra-asuntojen ylitarjonta ei ole kaikille hyvä uutinen
  9. Uppoaisiko sinulle kilo lihaa vain minuuteissa? Lahdessa kisataan lauantaina jälleen lihamukin syönnin MM-tittelistä
  10. Ranskan "Oscareissa" osa gaalayleisöstä marssi ulos Roman Polanskin voitettua parhaan ohjaajan palkinnon
  11. Sakke Hämäläisen ensimmäinen liigamaali oli Pelicansille laiha lohtu, katso ottelukooste – "Ei kiekko ainakaan takan reunalle mene"
  12. "Rennosti vaan", kuului isä-Jannen ohje – Mico Ahosen maailmancup-debyytti päättyi karsintaan Salppurin kisoissa
  13. Peliitat haki pisteet Imatralta
  14. Pelicansin A-nuoret joutuivat taipumaan – ottelun ratkaisu saatiin jatkoajalla
  15. Gallup: Kysyimme Lahdessa liikkuneilta, suuntaavatko he Salppurin kisoihin, vastaus oli yksiselitteinen ei – "Aiemmin kisat näkyivät Lahdessa enemmän"

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.