Naisasiakas riehui ravintolassa Lahdessa

Anne Honkanen

Hämeen poliisi sai ilmoituksen naisesta, joka oli käyttäytynyt aggressiivisesti muita asiakkaita kohtaan Lahden keskustassa sijaitsevassa ravintolassa. Poliisipartio sai ilmoituksen perjantaina kello kolmen aikaan aamuyöstä.

Vuonna 1992 syntynyt nainen oli riehunut siinä määrin, että järjestyksenvalvoja oli joutunut raudoittamaan hänet.

Poliisi nouti naisen rauhoittumaan poliisiasemalle.

Naista epäillään järjestystä ylläpitävän henkilön vastustamisesta ja huumausaineen käyttörikoksesta. Naiselta löytyi turvallisuustarkastuksessa huumausaineeksi epäiltävää ainetta.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Lahden Ironman-triathlon on peruttu tältä vuodelta
  2. Heinolassa hälytys suurpalosta, kohteen tutkiminen käynnissä
  3. Mihin mahtaa läjä lävähtää? Olga ja Joutsi päättävät kesäisen laidunloton voittajan
  4. Maskit ovat paikoin lopussa Lahdessa, täydennystä luvassa lähipäivinä – "Kertakäyttöisten suusuojien saatavuus on tällä hetkellä taattu"
  5. Helmi Säästöpankin ja Sysmän Säästöpankin yhdistyminen varmistui
  6. Auto hyytyi ohituskaistalle Nelostiellä Lahdessa – liikenne sujuu taas normaalisti Joutjärven liittymän kohdalla
  7. Lahden torilla kotimaisen mustikan hinta on laskenut edellisvuodesta – katso, miten Lahti sijoittui neljän kaupungin hintavertailussa
  8. F1-kuljettaja Valtteri Bottakselle jatkosopimus – Mercedes-tallin mukaan sopimus ulottuu ainakin kauden 2021 loppuun
  9. Lahden keskustaan avataan kokkeja myöten venäläinen ravintola
  10. Beirutin asukkaiden suru vaihtumassa vihaan surkeaa hallintoa kohtaan
  11. Kaavoittajan mukaan Lahdessa sijaitsevan Tapanilakodin yksikön toiminta on asemakaavan vastaista – Kädenväännön toinen osapuoli on kannellut viranomaistoiminnasta
  12. THL: Uusia koronavirustartuntoja todettu 20 – koronatestien näytteenottopisteet ruuhkautuneet
  13. Hiroshimasta ja Nagasakista 75 vuotta, kynttilät syttyvät Lahdessa ja Vääksyssä
  14. Radiomäellä järjestetään tänä iltana yhteislaulutilaisuus – luvassa Leevi and the Leavingsin hittejä
  15. Lukijalta: Katkaisuhoitoon pääsee Päijät-Hämeessä nopeasti, kuntoutukseen voi olla viive

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.