Demokraattien Kamala Harris jättää presidenttiehdokaskisan Yhdysvalloissa

Kamala Harrisin mukaan hänen kampanjallaan ei ole tarpeeksi varoja ehdokaskisassa jatkamiseen. LEHTIKUVA/AFP

STT

Yhdysvalloissa demokraattipuolueen presidenttiehdokkuudesta kisannut senaattori Kamala Harris on jättäytynyt vaalikilvasta.

55-vuotias kalifornialaissenaattori vahvisti vetäytymisensä ehdokaskisasta kannattajilleen lähettämässään sähköpostissa tiistaina. Harrisin mukaan hänen kampanjallaan ei yksinkertaisesti ole tarpeeksi varoja ehdokaskisassa jatkamiseen.

Harrisin kampanja alkoi lupaavasti tammikuussa ja hän oli jonkin aikaa matkalla demokraattien ehdokaskilvan kärkikahinoihin. Viime kuukausina hänellä oli kuitenkin vaikeuksia profiloitua useissa sisäpolitiikan kysymyksissä.

Harris oli ainoa afroamerikkalainen nainen demokraattien ehdokaskilvassa.

Yhdysvaltain presidentinvaalit pidetään ensi vuonna.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Jatkuvat vahingonteot turhauttavat lahtelaisyrittäjiä – "Minua varoitettiin etukäteen, että kaikki kannattaa nostaa turvaan"
  2. Poliisi otti Nastola-operaatiossa kiinni kaksi tapon yrityksestä epäiltyä
  3. Päijät-Hämeessä todettu kolme uutta koronavirustartuntaa
  4. SJK ei ole koskaan voittanut Lahdessa – Arkivuo, Zeqiri ja Imbongo nousevat FC Lahden avaukseen
  5. Lahtelainen kuvataiteilija Matti Koskela on kuollut
  6. Katumaasturia kuljettanut päihtynyt mies kolaroi ensin Lahdessa, jäi poliisin haaviin tuntia myöhemmin Asikkalassa
  7. Kansallisarkiston selvitys Vierumäen taistelusta: yli 300 kaatuneen määrä ei ole mahdollinen, suurin osa kaatuneista Lahden punakaartilaisia
  8. Enemmistöllä lahtelaisvaltuutetuista on toistaiseksi kriittinen kanta yhtymän ja Mehiläisen yhteisyritykseen – kokoomus ja vasemmisto edustavat ääripäitä, ja monissa ryhmissä kaivataan lisää tietoa
  9. Suomessa kolme uutta koronavirustartuntaa muttei uusia kuolemia – tartunnan saaneiden keski-ikä laskenut epidemian kuluessa
  10. Koronavirus vei melkein perheenisä Jukka Pylvänäisen hengen – "Tauti on opettanut elämän arvoa"
  11. Ei tullutkaan peruspuujalka, vaan kolme leikkausta ja pysäyttäviä uutisia lääkäriltä, nyt Mikko Viitikko suitsuttaa fyssaria: "Saan olla kiitollinen, että hän otti asian vakavasti"
  12. Asikkalan Vääksyn Ranskalaisen kyläkaupan omistaja julkaisi Facebook-päivityksen nuorten kesätyöntekijöiden kaltoinkohtelusta – laaja tuki yllätti, ja kaupalle on tultu jopa Tampereelta asti
  13. Näppis: Miten turisti osaa tulla Lahden keskustaan?
  14. Kreikasta siirretty Suomeen pakolaislapsia ilman huoltajaa
  15. Lahtelainen Mimmi Vepsäläinen toivoi jo kymmenvuotiaana, että voisi tanssia koko ikänsä – kolmessa maassa opiskellut tanssija asuu taas kotikaupungissaan

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.