Kirkkoihin ja jumalanpalveluksiin pääsee taas yli 50 henkilöä – katso Lahden kirkkojen osallistujarajoitukset

Lahden Ristinkirkkoon voidaan maanantaista lähtien ottaa sisään 170 henkilöä. Mirja Hussain

ESS

Lahden seurakuntien jumalanpalveluksiin ja kirkossa tapahtuviin toimituksiin voi osallistua maanantaista lähtien yli 50 henkilöä. Henkilömäärä suhteutetaan kuhunkin tilaan sopivaksi kahden metrin turvavälien perusteella, ja hygieniaan kiinnitetään tehostetusti huomiota.

Virsikirjat eivät toistaiseksi ole käytössä, ja ehtoollista jaetaan varotoimin. Kirkkoon ei edelleenkään pidä tulla flunssaisena.

Ristinkirkkoon voidaan ottaa sisään poikkeusoloissa 170 henkilöä, Joutjärvelle 130, Salpausselän ja Nastolan kirkkoihin 61 ja Launeelle 30 henkilöä.

Jumalanpalveluksien verkkolähetykset jatkuvat edelleen, ja niistä ilmoitetaan kävijöille erikseen.

Lisäksi Lahden seurakuntayhtymän asiakaspalvelu ja diakoniavastaanotto avautuvat maanantaina Vapaudenkadulla. Diakoniavastaanotto toimii ajanvarauksella ja pääsääntöisesti yhä sähköisesti.

Ikäihmisten soittoringit ja laajat puhelinpäivystykset, kuten Lahden perheneuvonnan päivystys, lakkaavat toistaiseksi. Kirkon puhelinapua saa edelleen esimerkiksi Lahden päivystävältä papilta 044 719 1475 (ma–pe 13–15) ja palvelevasta puhelimesta 0400 22 11 80 (ma–su 18–24).

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Jokelan kartanossa vaihtuvat omistajat – lauantaina pidettiin tyhjennyskirppis, jonne oli tullut väkeä ainakin Espoosta saakka
  2. Mattssonin Luomumarjatilalla Asikkalan Kurhilassa avattiin lettukahvilan ovet, "roskainen" lettutaikina herättää kummastusta
  3. "Aina on kiva juosta, kun mihinkään ei satu" – Pajulahdessa leireilevä Annemari Kiekara avasi "ratakautensa" KymiRingillä
  4. Parikymppinen lahtelaismies käytti hyväkseen 15-vuotiasta huostaan otettua lasta
  5. ESS:n kesäkalakisassa hurjat taimenet jytistivät verkkoja – myös 10-vuotias ensikertalainen sai saalista
  6. Päijät-Hämeessä todettu neljä uutta koronavirustartuntaa - liittyvät kahteen tunnistettuun tautiryppääseen
  7. Päijät-Hämeen maastopyöräilypolut tekevät vaikutuksen ulkopaikkakuntalaisiin – poimi ohjaajien reittivinkit ja neuvot lenkin suunnitteluun
  8. Reipas katkaisi orastavan tappioputkensa – "Vettä tuli kuin saavista kaatamalla"
  9. Hollolan Kiikunlähteelle johtava Kiikuntie rajataan vain asukkaiden käyttöön – autot on jatkossa pysäköitävä yli kilometrin päähän lähteestä
  10. Elokuva-arvio: Spike Leen Da 5 Bloods on ajankohtainen ja vaikuttava - Jasper Pääkkönen tekee pienen mutta oleellisen roolin
  11. Rapistuva Pyhäniemen kartano odottaa remonttia – "Kokonaisilme siellä on synkän näköinen"
  12. Mökkikalastajan tärkeimmät säännöt: tainnuta, verestä, jäähdytä ja perkaa
  13. Erin esiintyy syksyllä Lahdessa
  14. Tähdet, tähdet -ohjelmaan pyydetty Konsta Hietanen ei halua valmistautua koitokseen liikaa – "En meinannut penkissäni pysyä, kun soitto tuli"
  15. Lukijalta: Mitä oikeuksia on kehitysvammaisella?

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.