Purkupihan tulipalon sammutustyöt päätökseen Lahdessa, pelastuslaitos tarkkailee palopaikkaa omatoimisesti – "Tilanne vaatii ammattilaisen silmää"

Sammutustyöt ovat edistyneet hitaasti teollisuusrakennuksessa, jossa syttyi tulipalo torstaina aamulla. Juha Peurala

Anne Honkanen, Millamari Uotila, Sohvi Auvinen

Lahden Jokimaalla torstaina syttynyt teollisuusrakennuksen tulipalo on saatu sammutettua. Päijät-Hämeen pelastuslaitoksen päivystävä palomestari Harri Kittelä kertoi lauantaina Radio Voimalla, että alueella sammutettiin enää hieman käryävää metallista siirtolavaa, jossa oli sähköjohtojen muovikuoria.

Teollisuusrakennuksessa oli varastoituna puuta ja muovia. Jotta palava aines saatiin sammumaan, sitä oli tuotava kauhakuormaajalla ulos. Kittelän mukaan ulos tuoduissa kasoissa oli vielä lauantaina muutamia pieniä kytyjä, jotka pelastuslaitos kävi sammuttamassa.

Palopaikka luovutettiin lauantain vastaisen yön aikana omistajan tarkkailuun, ja alueella on omistajan järjestämä vartiointi. Myös pelastuslaitos kävi lauantaina useita kertoja tarkastamassa alueen. Kittelän mukaan riskinä oli, että lauantaina puhaltanut kova tuuli saisi kasat kytemään.

Palopaikan tarkkailu jatkuu todennäköisesti vielä sunnuntainakin.

- Pelastuslaitos tarkkailee palopaikkaa omatoimisesti, koska tilanne vaatii ammattilaisen silmää. Jos siellä on jotain kytyjä, saamme ne havaittua ja sammutettua mahdollisimman nopeasti, Kittelä kertoi.

Palon syttymissyytä tutkitaan, mutta siitä ei ollut vielä lauantaina selvyyttä. Yhteensä paloalue oli noin 100 kertaa 100 metriä, tai jopa 150 kertaa 150 metriä, arvioi Kittelä Radio Voimalla.

Purkupiha oy:ssä syttyi torstaina aamulla kahdeksan jälkeen tuhoisa palo. Lahteen annettiin vaaratilannetiedote usean tunnin ajaksi palosta levittäytyneen runsaan savun takia.

Juttua päivitetty ja muokattu 29.5. kello 19.09 ja 23, ja 30.5. klo 9.55 ja 12.46 ja 21.15.

112-sovellus varoitti Lahden Jokimaan tulipalosta 20 kilometrin säteellä

Sammutustyö Lahden Meisselikadulla jatkuu todennäköisesti perjantaiaamuun saakka, savusta ei enää ole vaaraa

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Kun yrityksen kassa tyhjeni, kemikaalialtaat tyhjennettiin konteissa Kärkölään – Uusmaalainen firma ollut ennenkin viranomaisten silmätikkuna
  2. Moottoripyöräilijä ajoi vauhdilla henkilöauton perään Orimattilassa – kuljettaja vietiin sairaalaan
  3. Käsikranaatti odotti vuosikymmenet Vesijärven pohjassa, kunnes 11-vuotiaat pojat löysivät ja nostivat sen torstaina ylös
  4. Tanssijat pääsevät jo paikoin parketeille erityisjärjestelyin – elokuussa lavoilla saa tanssia väljemmillä säännöillä kuin ravintoloissa
  5. Poliisi otti FC Lahden ja HJK:n ärhäköitä kannattajia kiinni Lahdessa – "Aiemmista kokemuksista on opittu"
  6. "Nyt pystyy keskittymään urheilulliseen puoleen" – viikonlopun Suur-Hollolassa ei vaellella tapaamassa tuttuja, vaan pysytään omissa katsomolohkoissa
  7. Rottaa ei kulkutauti pysäytä – Atomirotta katkaisee koronataukonsa lauantaina Lahdessa
  8. Hollolan marraskuista rekkaturmaa käsiteltiin käräjillä, tuomio luvassa myöhemmin
  9. Enemmistö Asikkalan päättäjistä aikoo puoltaa Vääksyn Yhteiskoulu -hankintaa, mutta viime hetken soraäänet ovat äänekkäitä – kuntaa syytetään tietojen salailusta, ESS selvitti mistä on kyse
  10. Lahtelaisen jengiläisen asunnossa dopingaineita, aseita ja vahvaa kokaiinia
  11. Vesijärven pohjasta nousi käsikranaatti - poliisi on purkanut eristyksen Lahden matkustajasatamassa
  12. Suur-Hollolan välierissä paljon paikallisia ravureita sekä Iivon ja Jethron osaomistama Cameron Evo – Jokimaalle pääsee ilmaisbusseilla
  13. Heinolan Pursiseuran Jyri Lehtinen on voittanut useamman Päijännepurjehduksen, eikä palo rakkaaseen lajiin sammu, vaikkei voittaminen olekaan enää se kaikkein tärkein asia
  14. Lojerin sairaalasänkyjen valmistus siirtyi Lahdesta Hollolaan
  15. Myös mansikkapellolla voi olla Koronaa – "Ei tarvitse nimeä pelätä"

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.