Nuori kuljettaja kiihdytti sataan Lahden keskustan tuntumassa

Millamari Uotila

Millamari Uotila

Nuori lahtelaismies ajoi kovaa ylinopeutta torstain vastaisena yönä Lahden keskustan lähellä. Mies ajoi poliisipartiota vastaan rautatieaseman eteläpuolella Uudenmaankadulla. Nopeudeksi mitattiin 103 kilometriä tunnissa viidenkympin alueella.

Mies kuulusteltiin tapahtumapaikalla, ja hänet määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon. Asiaa tutkitaan törkeänä liikenneturvallisuuden vaarantamisena.

Tapahtuma-aikaan muu liikenne oli vähäistä.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Kuntavaaleissa saatetaan turvautua poikkeuksellisiin järjestelyihin koronan vuoksi – Osa niistä vaatisi lakimuutoksen
  2. Jatkuvat vahingonteot turhauttavat lahtelaisyrittäjiä – "Minua varoitettiin etukäteen, että kaikki kannattaa nostaa turvaan"
  3. Kuvataiteilija Matti Koskela piti omia yksityisnäyttelyitä ja opetti jopa laskettelua – hänet muistetaan Lahdessa muun muassa näistä julkisista teoksista
  4. Päijät-Hämeessä todettu kolme uutta koronavirustartuntaa
  5. Kauden avauspisteen napannut FC Lahti petrasi puolustuspeliään SJK:n isäntänä – "Tietyt pelaajavalinnat olivat puhtaasti taktisia"
  6. Henkilöauto tuhoutui pahasti tulipalossa Lahden Kilpiäisissä
  7. Poliisi otti Nastola-operaatiossa kiinni kaksi tapon yrityksestä epäiltyä
  8. Lahden torilla kokeillaan valvottua pyöräparkkia – "Erittäin hyvä idea"
  9. Turvallisten matkailumaiden lista piteni, thaimaalaisilla marjanpoimijoilla mahdollisuus tulla Suomeen töihin ensi maanantaista lähtien
  10. Jalkapannasta ei ole säilöönoton korvikkeeksi, sanovat virkamiehet – "Jos henkilö leikkaa sen pois ja heittää järven pohjaan, siinähän se oli"
  11. Lahden Seurahuone otti ensimmäisenä suomalaishotellina käyttöön katalyysipinnoituksen – tavoitteena torjua koronavirusta ja muita mikrobeja
  12. Perhosia havaittu tänä kesänä tavallista vähemmän
  13. Katumaasturia kuljettanut päihtynyt mies kolaroi ensin Lahdessa, jäi poliisin haaviin tuntia myöhemmin Asikkalassa
  14. Kansallisarkiston selvitys Vierumäen taistelusta: yli 300 kaatuneen määrä ei ole mahdollinen, suurin osa kaatuneista Lahden punakaartilaisia
  15. Enemmistöllä lahtelaisvaltuutetuista on toistaiseksi kriittinen kanta yhtymän ja Mehiläisen yhteisyritykseen – kokoomus ja vasemmisto edustavat ääripäitä, ja monissa ryhmissä kaivataan lisää tietoa

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.