Ennakkoon äänestänyt ei saanut pudottaa itse äänestyskuorta uurnaan Lahdessa - tapahtuiko siinä vilunkia?

Anne Honkanen

Presidentinvaalit on jo käyty, mutta äänestyskäytännöt jaksavat puhututtaa vielä ihmisiä.

Eräs lukijoistamme sanoo käyneensä äänestämässä ennakkoon Launeen Citymarketissa Lahdessa, jossa hän kertoo virkailijan ottaneen heidän äänestyslippunsa ja laittaneen ne sivuun niin, etteivät he itse saaneet pudottaa niitä uurnaan.

Lukija kysyykin nyt, onko tässä tapahtunut jotain vilunkia?

- Ei ole, vastaa vaalivirkailija Mirva Painilainen Lahdesta.

Painilainen kertoo, että ennakkoäänestyspaikat ovat erikokoisia, ja se vaikuttaa uurnien asetteluun. Pienissä paikoissa uurnat voivat olla virkailijan puolella, jolloin virkailija pudottaa kuoren uurnaan. Paikoissa, joissa on enemmän tilaa, uurna voi olla paikassa, jossa äänestäjä pääsee itse pudottamaan kuorensa uurnaan.

- Molemmat tavat ovat yhtä oikein, Painilainen toteaa.

Launeen Citymarket on hyvä esimerkki paikasta, joka on hyvin pieni, ja jossa uurna on ollut virkailijan puolella. Painilainen sanoo, että siellä noin kymmeneen neliöön piti mahtua vaalivirkailijoiden lisäksi äänestäjät ja äänestyskopit, joten ahdasta oli.

Kenenkään ääntä ei Painilaisen mukaan kuitenkaan voi pimittää, sijaitsivatpa uurnat sitten virkailijan tai äänestäjän puolella pöytää. Painilainen kertoo, että äänet lasketaan aina iltaisin, kun ennakkoäänestys on päättynyt ja lukua verrataan äänestämässä käyneiden määrään.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Lahtelaisyritys Anstar sai historiansa suurimman tilauksen
  2. Auto paloi parkkipaikalla Lahden Ahtialassa - poliisi epäilee kolmea henkilöä tuhotyöstä
  3. Lahden vuokramarkkinat ylikuumenivat pahasti, asiantuntijan mielestä asuntopolitiikassa on munattu oikein olan takaa
  4. Lahden kaupunki on parantanut toimivalmiuksiaan koronaviruksen varalta
  5. Päihtyneet autoilijat työllistivät poliisia Lahdessa keskiviikkona
  6. Kuvagalleria: Jää innoitti Etelä-Suomen Sanomien lukijoita – katso kuvat
  7. Nimeä ja paikkaa vaihtanut Mukkulan Toimari tarjoaa nyt aamupuuroa, lounasta ja mediakeskuksen
  8. Tietotekniikan pulmat estävät poliisien töitä: "Harvoin on vuoroa, ettei olisi joitain ongelmia"
  9. Tarja Koljosen Esalainen: Räpelsi puhelinta kokouksessa ja suu käy koko ajan - näin koulujen Wilma-merkinnät toimisivat myös töissä
  10. Lukijalta: Lahti halusi jatkaa ensihoidon kulujen kohtuutonta jakoa kuntien kesken
  11. Turvapaikanhakija pätkätyössä, tunneista tai euroista ei pidetty kirjaa – kertoi anelleensa palkkasaataviaan
  12. Lahtelaislähtöinen vuoristo-opas Ode Siivonen viihtyy lumella Alpeilla ja Antarktiksella – maaliskuussa hänet nähdään uudessa tv-sarjassa
  13. Näppis: Lahen keskusta on harjujen välissä montussa. Kun rakennatte Rantakartanon, ilma-aukko Veskulta umpeutuu ja keskustan ilma tulee olemaan huono aina! Tulee Grey city !
  14. Katupölykausi alkoi jo – näin vähennät altistusta: "Ulos kannattaa lähteä mieluummin päivällä"
  15. Pääkirjoitus: Faktat tarpeen koronaviruksesta

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.