Kouluruokailuja ulkona ja lisätilaa kirkoista – Lahden alueen koulut harkitsevat erikoisiakin vaihtoehtoja turvavälien takaamiseksi

Hollolan seurakunta on tarjonnut koulujen käyttöön esimerkiksi Salpakankaalla sijaitsevan Sovituksenkirkon tiloja. Katja Luoma

Peruskoulut aloittavat lähiopetuksen 14. toukokuuta, mutta monissa kouluissa joudutaan yhä hiomaan suunnitelmia päättäjien ohjeistusten mukaisiksi. Hallitus linjasi, että koulunkäynti tulisi toteuttaa tavallista pienemmissä ryhmissä väljyyttä noudattaen. Lahdessa alakoululaisten on tarkoitus aloittaa koulu porrastetusti siten, että kaikki eivät ole paikalla samaan aikaan. Yläkouluille kaupunki kaavailee lisätiloja lukioista, jotka eivät vielä palaa lähiopetukseen.

Mainos: Lahden Diakonialaitos

Sinäkin voit olla vapaaehtoinen mentori