Lahti jakaa nuorille satoja kesätyöseteleitä lisää

Kesätöitä saattaa löytyä vaikka jäätelömyyjänä. Anniina Väisänen

Kari Anttinen

Lahden kaupunki jakaa nuorille lisää kesätyöseteleitä. Ne tulevat sähköisesti haettavaksi maanantaina 4. toukokuuta.

Seteliin ovat oikeutettuja vuosina 2000–2005 syntyneet lahtelaisnuoret. Lisäerän suurus on 500 seteliä. Kaupunki jakoi jo aiemmin halukkaille 600 kesätyöseteliä.

Linkki kesätyösetelin hakemiseen aukeaa maanantaina kello 10 kaupungin verkkosivuilla. Setelit varataan vastausjärjestyksessä ja toimitetaan nuorille postitse. Kesätyöseteli jaetaan lisäksi jokaiselle halukkaalle kaupungin yksiköihin kesätöihin alustavasti valitulle koululaiselle ja opiskelijalle.

Lahden kaupunki ei palkkaa kesätyöntekijöitä tänä vuonna, kesätyösetelien käyttöä aiotaan laajentaa

Kesätyöseteliin oikeuttavan työn tulee kestää vähintään 10 päivää ja/tai 60 tuntia. Sen tulee sijoittua ajalle 2.5.–30.9. Työnantajana voi toimia yritys, yhdistys, seurakunta, säätiö, kunta Lahden kaupunkia lukuun ottamatta, kuntayhtymä tai valtio.

Työpaikan ei tarvitse sijaita Lahdessa.

Työnantajan on maksettava nuorelle työehtosopimuksen mukaista palkkaa tai vähintään 360 euron bruttopalkka. Seteli pienentää työnantajan palkkauskuluja 300 euroa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.