Sähkö- ja kaasuautojen kysyntä kasvaa – kaikkiaan henkilöautojen myynti jää viime vuoden tahdista

Ladattavien autojen osuus nousi tammi-syyskuussa 5,8 prosenttiin. LEHTIKUVA / RONI REKOMAA

STT

Sähkö- ja kaasukäyttöisten autojen osuus Suomen henkilöautomyynnistä on kasvanut tänä vuonna, kertoo Autoalan Tiedotuskeskus. Ladattavien autojen osuus nousi tammi-syyskuussa 5,8 prosenttiin, kun se viime vuonna samalla jaksolla oli 4,7 prosenttia. Kaasuautojen osuus nousi 1,6 prosenttiin oltuaan tasan prosentin.

Täyssähköautoja rekisteröitiin tänä vuonna kymmenessä kuukaudessa yhteensä 1 576, kun koko viime vuoden saldoksi tuli 776. Täyssähköautot edustavat edelleen vain vähemmistöä uusista rekisteröinneistä, sillä uusista ladattavista autoista noin 70 prosenttia on pistokehybridejä.

Ulkoista latausominaisuutta vailla olevien täyshybridien osuus on noussut noin 14 prosenttiin.

Lokakuussa rekisteröitiin kaikkiaan 9 366 uutta henkilöautoa, koko vuoden aikana niitä on rekisteröity 97 299. Tämän vuoden rekisteröintien määrä on liki kahdeksan prosenttia pienempi kuin viime vuoden tammi-lokakuussa.

Viime vuonna henkilö- ja pakettiautojen myyntiä heilauttelivat uudet säännöt päästöjen ja kulutuksen mittauksesta. Säännöt astuivat voimaan viime vuoden syksyllä.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Kinnarin tilalla Hollolassa pannaan nyt lautaselle suolaista ja makeaa kuin juhlan kunniaksi – tilamyymälöissä ja sisustuskahviloissa käy kova vilske, ja myyntiluvuissa ohitetaan paikoin viime kesän numerot
  2. Orimattilalainen Jani Paukku on Suomen vaarallisimmassa työssä: "Moni ajattelee, että täällä voi suhata, miten sattuu"
  3. Sopimuspalokuntien toiminta uudistuu: koko maassa puhuttaneet korvauskiistat aiheuttavat luultavasti koko varallaolojärjestelmän uusiutumisen
  4. Varo: Tässä kulkee elävä hevonen – "Usein hevosen jalka on mennyt vaneripohjaisen trailerin lattian läpi"
  5. Minna Laaksonen kinusi pyllyjumppapuvun – Aerobic vyöryi saleihin 1980-luvulla ja mullisti ryhmäliikunnan
  6. Lahtelaiset radonurakat menevät markkinaoikeuden ratkaistavaksi - Tarjouskilvan hävinnyt yrittäjä väittää Lahden Talojen maksavan roimaa ylihintaa
  7. Punkin purema voi tehdä allergiseksi liharuualle – harvinaista sairautta ei osata aina tunnistaa, joten diagnoosin saanti voi kestää vuosia
  8. On pakko painaa pitkää päivää – elokuvantekijöillä on nyt kiire kuroa umpeen koronaepidemian sotkemia aikatauluja
  9. FC Kuusysissä pelaavat Venla ja Maija Meronen tähtäävät liigapelaajiksi – mahdollinen kohtaaminen olisi uusi kokemus aina samalla puolella pelanneille siskoksille
  10. Jussi Eerikäisen Vierailija-kolumni: Iällä on väliä – valitettavasti
  11. Ensimmäinen ampiaisenpisto ei ole koskaan vaarallinen, mutta moni ei tiedä, onko vakavasti allerginen pistoille
  12. Muumimaailmassa sadusta tulee hetkeksi totta – Tove Janssonin rakastettujen tarinoiden hahmoja pääsee tapaamaan poikkeuskesänäkin
  13. Lukijalta: Omaishoitajien asemaa on välttämätöntä parantaa
  14. Löysitkö luonnosta kuolleen supikoiran? Ruokavirasto tutkii sille lähetetyistä näytteistä vakavia eläintauteja
  15. Kolumni: Työleiri etsii reippaita tiimipelaajia

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.