Espanja isännöi YK:n ilmastokokousta joulukuussa – Greta Thunberg pyysi apua päästäkseen Atlantin yli

Greta Thunberg kieltäytyy lentomatkoista päästöjen takia. LEHTIKUVA/AFP

STT

Pariisin ilmastosopimuksen osapuolikokous pidetään joulukuussa Espanjan Madridissa, YK kertoi perjantaina.

Chile oli aiemmin vetäytynyt kokouksen isännöimisestä levottomuuksien vuoksi. Mielenosoittajat ovat mellakoineet Chilen kaduilla ja ottaneet yhteen armeijan ja poliisin kanssa jo puolentoista viikon ajan.

Chileen oli odotettu ilmastokokoukseen noin 25 000 osallistujaa. Yksi heistä oli ruotsalainen ilmastoaktivisti Greta Thunberg, joka pyysi perjantaina Twitterissä apua päästäkseen Atlantin valtameren yli Espanjaan.

– Näköjään olen matkustanut maailman toiselle puolen, väärään suuntaan. Jos joku voisi auttaa minua löytämään kulkuneuvon, olisin todella kiitollinen, Thunberg tviittasi Los Angelesista.

Thunberg kieltäytyy lentomatkoista päästöjen takia. Elokuussa hän purjehti kahdessa viikossa Britanniasta Yhdysvaltojen itärannikolle.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Paikallispubin kellarista se lähti –  Pienimuotoisesta olutharrastuksesta on kasvanut 25 vuodessa bisnes, joka tuottaa 1,8 miljoonaa litraa olutta vuodessa
  2. Louhosluvan hakijan ja mökkiläisten välit tulehtuivat Hollolan Sarvassa – "Vahinko on kevyen kranaatinheittimen iskemää pahempi"
  3. 17-vuotiaan vastikään saama ajokortti lähti hyllylle Hollolassa
  4. Yhdessä työt ja yöt – Virpi Kesonen ja Ilkka Koskinen vaalivat Lahden upseerikerhon perinteikästä miljöötä
  5. Nähtiinkö yhtymäkokouksessa puolueiden juoni vai yksittäisten kokousedustajien irtiotto? – "Tämä vaikuttaa kokoomuksen ja keskustan sopimalta taktiikalta"
  6. Kolmasosa Bukarestin-lennon matkustajista kieltäytyi vapaaehtoisesta koronatestistä Helsinki-Vantaalla – testin muuttamista pakolliseksi pohditaan
  7. Rajoitusten höllentäminen ei tuonut ryntäystä takaisin Veikkauksen pelikoneiden äärelle
  8. Koulu alkaa Lahdessa uuden normaalin mukaisesti – ulkomaanmatkan jälkeisestä karanteenista odotetaan vielä virallista ohjetta
  9. Sään puolesta lomalotto ei suosinut tänä vuonna heinäkuussa lomailleita – yöt olivat Lahdessa viileitä, myös sateita oli tavallista enemmän
  10. Poikkeusvuosi aiheutti ruuhkapiikin elokuulle – katso 8 tärppiä Päijät-Hämeen urheilun supervilkkaaseen tapahtumaviikonloppuun
  11. Lahtelaislähtöinen Anu Kuivalainen sai idean kehuttuun dokumenttiinsa omasta viidenkympin kriisistään – "Rupesin miettimään pitkää parisuhdetta eläneenä, kuinka kauan siinä on vielä kivaa"
  12. Valtteri Bottas kurvasi toiseksi Britannian gp:n vapaissa harjoituksissa Silverstonen radalla
  13. Pajulahden Masto cupiin osallistuu yli 2 500 jalkapalloilijaa – avausottelussa vastustajansa kaataneen FC Folkin pelaajat saapuivat Lahteen Haapavedeltä asti
  14. Helleraja rikkoutui Lahdessa lauantaina, myös sunnuntaille luvassa aurinkoa
  15. Kaasujalka oli jälleen raskas Viitostiellä Heinolassa

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.