Rivitalo paloi pahoin Sipoossa – poliisi otti kiinni sytyttäjäksi epäillyn

Poliisi epäilee paloa tahallaan sytytetyksi. LEHTIKUVA / EMMI KORHONEN

STT

Rivitalo varioitui pahoin tulipalossa Sipoon Uudellamaalla perjantain vastaisena yönä. Nikkilän Lukkarintiellä sijaitsevassa viiden asunnon rivitalossa havaittiin palo puolenyön jälkeen.

Itä-Uudenmaan poliisi epäilee paloa tahallisesti sytytetyksi. Poliisi otti palon syttyjäksi epäillyn henkilön kiinni heti yöllä tapahtumapaikalta.

Katon kautta levinnyt palo oli saatu aamulla sammutettua, mutta jälkivartiointi jatkui noin kello 8:aan asti.

Päivystävän palomestarin mukaan rivitalossa oli palon syttymishetkellä paikan päällä neljä asukasta, jotka poliisi evakuoi ulos. Kukaan ei loukkaantunut palossa.

Tuli sai palomestarin mukaan alkunsa rakennuksen keskiosan huoneistosta.

Palomestarin arvion mukaan rivitalon vauriot ovat niin mittavat, että ne eivät ole enää korjattavissa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Mehiläispesien vuokraus kiinnostaa Lahden seudulla – pörriäisten puuhia voi tarkkailla omalla pihalla
  2. Mukkulan poika lähtee haastamaan salibandyväkeä tyhmillä kysymyksillä ja pöllyttämällä ajatusmaailmaa
  3. Uudessa lahtelaisessa autopesulassa asiakkaalle luvataan alle minuutin jonotusaikaa
  4. Palokunta sammutti maastoa Lahdessa, taustalla ehkä nuotioleikit
  5. Entinen kauppiaspariskunta pyörittää Padasjoella tofutehdasta ja kampaamoa, kesällä avataan tehtaanmyymälä ja kahvila
  6. Poliisi mittasi reiluja ylinopeuksia Lahdessa ja Orimattilassa – viikonloppuyö oli poliisin mukaan kiireinen
  7. Niinistön isännöimissä Kultaranta-keskusteluissa framilla oli EU – Marinin mukaan jokaisen jäsenmaan on kyettävä tulemaan vastaan
  8. Korona-arki näkyy myös Lahden jätemäärissä – sekajätteen määrä kasvoi, energiajätteen väheni
  9. Harhaanjohtava aleilmoittelu halutaan kuriin – säännösten rikkominen voi johtaa seuraamusmaksuun
  10. "Tämä voisi olla paikka, missä viinaa on keitetty" – Jättiläisten temppelin löytäjä etsi pirunkuoppaa ja löysi makkaratikun
  11. Vaihtopenkki: Suomalainen jalkapallo on "letkuissa", tätä puitiin A-studiossa
  12. "Alkututkinnosta tuli kahden ja puolen vuoden pääsykoe" – Yliopistoon pääsivät kaikki ylioppilaat, kunnes tilat tulivat vastaan
  13. Pyöräilyliitto listasi parhaat reittivinkit jokaisesta maakunnasta
  14. Lahden maauimala avataan yleisölle varovasti - näin polskitaan juhannukseen saakka
  15. Löytyykö sinunkin olohuoneestasi tämä ei-toivottu sisustuselementti? Asiantuntijat kertovat, mitä pyykin kuivatuksessa on syytä muistaa

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.