Helsingin Olympiastadionin korjauksen hintalappu kasvamassa jälleen

Olympiastadionin työmaa kuvassa syyskuussa 2017. Lehtikuva / Markku Ulander

STT

Usean vuoden remontin alla ollut Helsingin Olympiastadion on määrä avata ensi vuoden elokuussa, Olympiastadionin johtaja Ari Kuokkanen kertoo STT:lle. Ajankohta on siis tarkentunut kesän loppuun, kun aiemmin stadionin on kerrottu valmistuvan ensi kesänä.

– Tavoite on, että avajaiset ovat elokuun aikana. Sen voi ihan ääneen sanoa. Me tulemme tarkemmin asian kanssa ulos ennen joulua ja julkaisemme tarkat päivämäärät, Kuokkanen sanoo.

Kuokkasen mukaan remontti etenee mallikkaasti. Lumi on ensi kertaa satanut stadionin uuden nurmikentän päälle, ja katsomon 36 000 penkistä on asennettu nyt noin 14 000.

– Jos katsoo A-katsomoa ja eteläkaarretta, niin se näyttää ihan siltä, että siellä voitaisiin vaikka pelata (perjantaina pelattava) Liechtenstein-ottelu, Kuokkanen kuvailee, osin leikillään.

– Ei se ole vielä käyttöönottokunnossa, mutta positiivisella mielellä tässä ollaan. Loppusuora häämöttää.

Todellisuudessa Suomen miesten jalkapallomaajoukkueen EM-kisahaaveille kriittinen kohtaaminen Liechtensteinia vastaan pelataan Töölön jalkapallostadionilla, eivätkä Huuhkajat pelaa mahdollisia kevään EM-harjoitusotteluitakaan Stadikan nurmella.

– Eivät pelaa, sen voi sanoa. Tapahtumia meillä ei missään tapauksessa ole vielä kesä–heinäkuussa, Kuokkanen toteaa ykskantaan.

Kustannuksissa nousupaineita

Olympiastadionin remontin kustannusten seurannasta vastaa Helsingin kaupungin kaupunkiympäristön toimiala. Projektinjohtaja Aulis Toivonen sanoo, että remontin tarkempia kustannuksia tiedettäneen lähikuukausien aikana, mutta nykyinen 261 miljoonan euron hintalappu tullee muuttumaan.

– Hankkeella on riskitekijöitä, ja niitä on myös toteutunut. Varmasti on näin, että kustannuksiin tulee muutoksia. Tämänhetkinen budjetti ei tule välttämättä riittämään, Toivonen sanoo.

Budjetin riskitekijöistä Toivonen nostaa esiin vanhojen suojeltujen rakenteiden vahvistukset, jotka vaativat paljon käsityötä.

– Kun katos on tullut stadionin päälle, niin alapuolisia rakenteita on jouduttu vahvistamaan melkoisesti.

Toinen asia on hankkeen kesto. Rakennusalan suhdannevaihtelut ovat vaikuttaneet myös rakentamisen kustannuksiin. Myös Olympiastadionin johtaja Kuokkanen toteaa, että nykyinen budjetti ei välttämättä riitä.

– Viime vuosien voimakas noususuhdanne rakennusalalla on näkynyt työvoiman ja rakennusmateriaalien kustannuksissa, jotka ovat nousseet jyrkästi. Selvä asia on, että Stadikan perusparannus- ja uudistamishankkeen kustannuksiin kohdistuu nousupaineita.

Korjauksen hinta on nykyisellään noussut yli 50 miljoonaa euroa alkuperäisestä suunnitelmasta. Korjauskustannukset on jaettu tasan valtion ja Helsingin kaupungin kesken.

Työhanskat naulaan juhannuksen jälkeen

Stadikan korjaus aloitettiin vuonna 2016. Rakentaminen on yhä kesken, mutta alkukesästä stadionin pitäisi olla luovutuskunnossa, että avajaisia päätäisiin juhlimaan elokuussa, sanoo Kuokkanen.

Projektinjohtaja Toivonen sanoo, että valmista on määrä tulla kesäkuun loppuun mennessä. Toivonen on optimistinen aikataulun suhteen, vaikka sanoo, että myös säästä riippuvaisia töitä on vielä tekemättä.

– Joissain kohdissa ollaan säiden armoilla, mutta tämän hetken riskianalyysin mukaan hommista pitäisi selvitä sillä tapaa, että tuo ajankohta olisi mahdollinen.

Kuokkasen mukaan stadionin varauskalenteri näyttää jo hyvin täydeltä ensi vuoden lopulle ja vuodelle 2021. Mukana on tapahtumaa, jollaista suomalaisstadionilla "ei ole koskaan aiemmin nähty".

– Kyllä me saadaan maailman kaunein, turvallisin ja toimivin stadion, Kuokkanen sanoo.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. "Yksi elämäni parhaista kesistä" – koronapandemia toi ohjaaja Renny Harlinin 35 vuoden tauon jälkeen koko kesäksi Suomeen
  2. Kauppalehti: lahtelaismies löysi 30 000 euron arvoisen kultahipun
  3. Maanviljelijä putosi viljasiiloon Iitissä – "Valitti alaselkää, mutta oli tajuissaan koko ajan"
  4. THL: Uusia koronavirustartuntoja todettu 20
  5. Pirjo Heikkilän Pirjo-hahmo joutuu jatkuvasti noloihin tilanteisiin –  "Koko sarjan idea lähti siitä, että jännitän ja ujostelen yleensä uusien ihmisten seurassa"
  6. Lahtelainen Kellopeli-osuuskunta tunnelmoi syksyllä Suomi-filmejä
  7. Syövän kanssa taisteleva pariskunta on tehnyt kalliopihastaan upean harrastuksen – katso kuvat kauniista pihasta
  8. Uutissuomalaisen debatti: Suomalaiset yritykset ovat osoittaneet ketteryyttä koronapandemiassa – "Pitää osata oivaltaa, mikä on todellinen ongelma", sanoo Etlan tutkimusjohtaja
  9. Kolmen päihtyneen kuljettajan matka liikenteessä päättyi poliisin väliintuloon
  10. Pirjo Lempiäisen kahvila toimii Lahden torilla samalla paikalla, jolle hänen äitinsä perusti aikoinaan kalakojun
  11. Lahden Launeella järjestetään lauantaina skeittitapahtuma – lajiin pääsee tutustumaan lainalaudalla
  12. Korona sekoitti leasingin kuviot: vuokra-autot halutaan kotimaan lomakaaraksi normaalia hanakammin, mutta tarjonta on tavallista pienempää
  13. Uutissuomalaisen debatti: Tutkija Leena Ilmola-Sheppard listaa kolme pärjäämisen sääntöä Suomen viranomaisille ja yrityksille – "Valitusvirren veisuu luo harvoin menestystä"
  14. Beatmakers juhlii uutta levyään Heinolassa lauantaina
  15. Ahdistusta, masennusta, itsemurha-ajatuksia... Kysely valottaa koronapandemian vaikutuksia yhdysvaltalaisten mielenterveyteen – "Aikuiset eivät ole kunnossa Amerikassa"

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.