Nuorten alkoholinkäyttö vähentynyt edelleen – tutkijaa yllätti, että hyvä trendi jatkui

Alkoholin ja muiden päihteiden käyttöä luotaava ESPAD-tutkimus tehdään samanikäisille koululaisille lähes kaikissa Euroopan maissa. LEHTIKUVA / Antti Aimo-Koivisto

STT

Alaikäisten alkoholinkäyttö on edelleen vähentynyt Suomessa, ilmenee tuoreesta tutkimuksesta. Hyvän trendin jatkuminen on jopa hieman yllättävää, koska lakiuudistukset toivat vahvempia alkoholijuomia lähikauppoihin, arvioi erikoistutkija Kirsimarja Raitasalo Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselta (THL).

– Tässä olisi voinut käydä toisinkin. Nuoret ovat kuitenkin olleet fiksuja, raitistuminen on Suomessa jatkunut.

Tupakointi on sekin nuorten keskuudessa vähentynyt. Nyt yhdeksäsluokkalaisista seitsemän prosenttia ilmoitti tupakoivansa päivittäin, kun 20 vuotta aiemmin päivittäin tupakoivia oli neljännes.

– Huonona uutisena on kuitenkin syytä mainita se, että kannabiksen käyttö ja kokeilu on lisääntynyt varsinkin pojilla. Sekä kouluterveyskysely että tämä tutkimus näyttävät kannabiksesta samansuuntaisia tuloksia. Mitään hirveän korkeita kannabiksen käyttöluvut eivät ole, mutta ilmiö on syytä huomioida ehkäisevässä työssä, Raitasalo sanoo.

Kun vuonna 1995 kannabista ilmoitti elinaikanaan kokeilleensa viisi prosenttia pojista, osuus on nyt noussut 13 prosenttiin. Tytöillä vastaavat luvut olivat viisi ja yhdeksän prosenttia.

– Kannabiksen saatavuus näyttää helpottuneen erityisesti viime vuosina. Neljännes 15–16-vuotiaista suomalaisnuorista uskoo, että sitä olisi helposti saatavilla, erikoistutkija lisää.

Nuuskaa myös tyttöjen huulessa

Yli vuosikymmen jatkunut nuuskankäytön lisääntyminen näyttää tasoittuneen poikien kohdalla. Sen sijaan tyttöjen nuuskakokeilut ovat yhä lisääntyneet. Tänä vuonna pojista reilu kolmannes oli käyttänyt joskus nuuskaa, kun tyttöjen kohdalla osuus oli vajaa viidennes.

Alkoholin ja muiden päihteiden käyttöä luotaava ESPAD-tutkimus tehdään samanikäisille koululaisille lähes kaikissa Euroopan maissa. Muiden maiden tuloksia saadaan vasta ensi elokuun tienoilla, mutta naapurimaista on Raitasalon mukaan saatu jo tulosten suuntaviivoja.

– Nuorten alkoholinkäyttö on edelleen vähentynyt myös Ruotsin ja Norjan nuorilla. Sekä alkoholin että kannabiksen kokeiluissa Ruotsi ja Norja ovat alhaisemmalla tasolla kuin Suomi.

Ikärajavalvonta lipsuu peliautomaateilla

ESPAD-tutkimus kartoitti myös nuorten rahapelaamista.

– Suomessa nuorten pelaaminen rahapeliautomaateilla on vähentynyt jyrkästi vuoden 2011 jälkeen. Tuolloin ikäraja nostettiin 15 vuodesta 18:aan. Nuorten pelaaminen automaateilla on vähentynyt edelleen jonkin verran, mutta ei yhtä jyrkästi kuin heti lakimuutoksen jälkeen, Raitasalo kronikoi.

Hänen mukaansa ikärajavalvonnassa on automaateilla edelleen toivomisen varaa.

– Alkoholin ja tupakan osalta ikärajavalvonta toimii Suomessa hyvin, rahapeliautomaattien osalta ei niin hyvin.

Rahapelien pelaamisessa internetissä on niin ikään ikärajat.

– Voisi sanoa niin, että ei rahapelien pelaaminen netissä ihan helppoa nuorille ole, tutkija linjaa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Jatkuvat vahingonteot turhauttavat lahtelaisyrittäjiä – "Minua varoitettiin etukäteen, että kaikki kannattaa nostaa turvaan"
  2. Kuvataiteilija Matti Koskela piti omia yksityisnäyttelyitä ja opetti jopa laskettelua – hänet muistetaan Lahdessa muun muassa näistä julkisista teoksista
  3. Päijät-Hämeessä todettu kolme uutta koronavirustartuntaa
  4. Kauden avauspisteen napannut FC Lahti petrasi puolustuspeliään SJK:n isäntänä – "Tietyt pelaajavalinnat olivat puhtaasti taktisia"
  5. Henkilöauto tuhoutui pahasti tulipalossa Lahden Kilpiäisissä
  6. Poliisi otti Nastola-operaatiossa kiinni kaksi tapon yrityksestä epäiltyä
  7. Lahden torilla kokeillaan valvottua pyöräparkkia – "Erittäin hyvä idea"
  8. Turvallisten matkailumaiden lista piteni, thaimaalaisilla marjanpoimijoilla mahdollisuus tulla Suomeen töihin ensi maanantaista lähtien
  9. Jalkapannasta ei ole säilöönoton korvikkeeksi, sanovat virkamiehet – "Jos henkilö leikkaa sen pois ja heittää järven pohjaan, siinähän se oli"
  10. Lahden Seurahuone otti ensimmäisenä suomalaishotellina käyttöön katalyysipinnoituksen – tavoitteena torjua koronavirusta ja muita mikrobeja
  11. Perhosia havaittu tänä kesänä tavallista vähemmän
  12. Katumaasturia kuljettanut päihtynyt mies kolaroi ensin Lahdessa, jäi poliisin haaviin tuntia myöhemmin Asikkalassa
  13. Kansallisarkiston selvitys Vierumäen taistelusta: yli 300 kaatuneen määrä ei ole mahdollinen, suurin osa kaatuneista Lahden punakaartilaisia
  14. Enemmistöllä lahtelaisvaltuutetuista on toistaiseksi kriittinen kanta yhtymän ja Mehiläisen yhteisyritykseen – kokoomus ja vasemmisto edustavat ääripäitä, ja monissa ryhmissä kaivataan lisää tietoa
  15. Suomessa kolme uutta koronavirustartuntaa muttei uusia kuolemia – tartunnan saaneiden keski-ikä laskenut epidemian kuluessa

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.