Perussuomalaiset julkisti vaihtoehtobudjettinsa – leikkaisi maahanmuuttokustannuksista reilut 300 miljoonaa ja peruuttaisi polttoaineveron korotuksen

Perussuomalaisten vaihtoehtobudjettia esittelivät eduskuntaryhmän puheenjohtaja Ville Tavio, varapuheenjohtaja Jani Mäkelä (vas.) ja 2. varapuheenjohtaja Arja Juvonen. LEHTIKUVA/Mikko Stig

STT

Perussuomalaiset korostaa tänään julkistamassaan vaihtoehtobudjetissa suomalaisuutta ja sitä, että suomalainen tulee ensin. Jos valtion ensi vuoden budjetti tehtäisiin perussuomalaisten ehdottamalla tavalla, valtio ottaisi 193 miljoonaa euroa vähemmän velkaa kuin hallitus esittää, perussuomalaiset sanoo.

Hallituksen nykyisen talousarvioesityksen mukaan valtion budjetti on ensi vuonna kaksi miljardia euroa alijäämäinen eli menoja on kaksi miljardia euroa enemmän kuin tuloja.

Kaikki oppositiopuolueet esittävät vuosittain oman vaihtoehtobudjettinsa, kun hallitus on esittänyt omansa. Muutoksia hallituksen politiikkaan niiden myötä ei usein tule, mutta varjobudjeteilla oppositiopuolueet saavat teemojaan ja arvovalintojaan esille.

Perussuomalaiset kertovat olevansa valmiita säästämään ensisijaisesti maahanmuutosta, kehitysavusta, yritystuista ja "poliittisesta kähminnästä".

Perussuomalaiset hakisivat säästöjä kutistamalla maahanmuuttokustannuksia yhteensä 322,55 miljoonalla eurolla.

– Ensisijainen tavoitteemme maahanmuuttopolitiikassa on lopettaa kokonaan humanitaarisista syistä tapahtuva maahantulo ja siirtää painopiste paikan päällä auttamiseen, puolue linjaa.

Perussuomalaiset lisäksi katsoo, että kansainvälisen suojelun tulisi olla väliaikaista.

– Kun olosuhteet lähtömaassa paranevat riittävästi, muuttoliikkeen pitää suuntautua Suomesta takaisinpäin.

Puolue myös katsoo, että vakavaan rikokseen syyllistynyt ulkomaalainen ei koskaan saa päästä kansalaisuuden piiriin.

Kehitysavusta puolue leikkaisi 300 miljoonaa euroa. Puolue katsoo, että vahingollisen ja tehottoman rahanjaon sijasta määrärahoja tulisi kohdistaa kansalaisjärjestöjen toimintaan.

Perussuomalaiset lisäksi korostaa, että naisten ja tyttöjen aseman parantaminen on olennaista kehitysmaiden ongelmien ratkaisemiseksi pitkällä tähtäimellä.

– Kouluttamattomuus tarkoittaa sekä taloudellisia että yhteiskunnallisia menetyksiä globaalilla tasolla. Tärkeintä on siis turvata tyttöjen opiskelumahdollisuudet.

Perussuomalaiset lopettaisi Strasbourg-rallin ja siirtäisi tulkkauskustannukset jäsenmaille

Perussuomalaisten mukaan Suomi on nöyristellyt ja kumarrellut Brysseliin jo vuosikymmeniä.

– Perussuomalaiset vaatii, että aiemmasta poiketen Suomen on jatkossa neuvotteluissa ajettava omaa kansallista etuamme ja vaadittava oman taakkamme kohtuullistamista. Epäreiluista jäsenmaksualennuksista on luovuttava ja samalla on varmistettava, ettei Suomen nettomaksuosuus nouse entisestään, puolue linjaa vaihtoehtobudjetissaan.

Perussuomalaisten mukaan tavoitteen saavuttamiseksi EU:n toimintoja on karsittava ja "järjettömäksi paisunut hallinto on laitettava laihdutuskuurille". Toiminnan järkeistämiseksi esimerkiksi käännös- ja tulkkauskustannukset tulisi irrottaa EU:n budjetista ja siirtää ne kunkin jäsenmaan itse maksettaviksi.

Ottamalla EU:n laajentumiseen kriittinen kanta vältytään uusien tulonsiirtoja saavien jäsenmaiden mukaantulolta.

– Yksi symbolisesti tärkeä ja helppo säästökeino olisi lakkauttaa EU-parlamentin ralli Brysselin ja Strasbourgin välillä.

Myös monet muut puolueet ovat puhuneet Strasbourg-rallin lopettamisesta, mutta se ei ole yksin Suomen käsissä.

"Tämä on myrkkyä duunarille, yrityksille ja teollisuudelle"

Perussuomalaiset ehdottavat budjetissaan lisäksi hallituksen esittämän polttoaineveron korotuksen peruutusta. Korotuksen on arvioitu tarkoittavan noin 6,5–7 sentin korotusta polttoaineiden pumppuhintoihin.

– On kuitenkin harhaanjohtavaa puhua vain pumppuhintojen noususta tai käyttää esimerkkinä tavallista pientä henkilöautoa. Kuorma-auto kuluttaa helposti 30–40 litraa sadalla kilometrillä, puolue sanoo.

– Noin 90 prosenttia Suomen tavaraliikenteestä kulkee kumipyörillä. Käytännössä siis tavaroista 90 prosentin kuljetuskustannukset tulevat kasvamaan. Tämä on myrkkyä duunarille, yrityksille ja teollisuudelle. Kaikki korotukset siirtyvät tuotteiden loppuhintoihin ja työssäkäynti tulee yhä kalliimmaksi, puolue katsoo.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Tuoksuttomuus ja hyvä imeytyvyys ovat arvostettuja ominaisuuksia käsideseissä, joita koronakevät toi markkinoille jopa 200 uutta – tässä jutussa testissä kuusi erilaista käsihuuhdetta
  2. "Extreme-lajit ovat aina olleet minun mieleeni" – lahtelaislähtöinen Tommi Sjelvgren on pelannut 12 vuotta ammatikseen jääkiekon alalajeja
  3. Putka-asiakkaan vastarinnan murtaneille poliisille ja kahdelle vartijalle syyte törkeästä pahoinpitelystä
  4. Murtautuja vei lahtelaisen Hot Club Dance Companyn harjoitustiloista asuja ja peruukkeja – "Todennäköisesti joku yrittää myydä tavaroita netissä"
  5. Kuka on vuoden positiivisin lahtelainen? Nyt on aika ehdottaa
  6. Finnair lisää vain yksittäisiä lentoja matkustusrajoituksista vapautettuihin maihin
  7. Lintumaalaukset ihastuttavat kävijöitä navettagalleriassa Asikkalassa
  8. Matti Koskela oli ahkera ja monessa mukana ollut taiteilija, joka ehti opettaa lasketteluakin – Lahdessa hänet muistetaan muun muassa näistä julkisista teoksista
  9. Lahden ja Heinolan arvokisoihin ilmoittautunut yli 350 pyöräsuunnistajaa – kaukaisimmat osallistujat Japanista, Australiasta ja Uudesta-Seelannista
  10. Kuljettaja väisti ajoradalle juossutta eläintä Launeella – auto suistui tieltä
  11. Lahtelaisfirma antoi työntekijälle potkut ennen ensimmäistäkään työvuoroa – lasku lähes kahden vuoden palkkaa vastaava summa
  12. Kysymys ja vastaus: Lahden kaupungille yli 100 000 euron lasku vuodessa erilaisten vahingontekojen korjaamisesta – miten vahingontekoja saataisiin vähennettyä, apulaispoliisipäällikkö Tero Seppänen?
  13. Lahden etanaroskisten pystytys viivästyy suunnitellusta aikataulusta
  14. Rattijuoppo kolhi toista autoa Lahden Nastolassa
  15. Hollolalainen lentopalloseura Salpis joutui petoksen uhriksi, mutta pelasti seuran varat nopealla reagoinnilla

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.