EU-komissio vaatii Britanniaa nimeämään komissaariehdokkaan vetoamalla oikeuteen

Unkarin Oliver Varhelyi joutuu vastaamaan lisäkysymyksiin maanantaihin mennessä. Lehtikuva/AFP

STT

EU-komissio aloittaa oikeustoimet Britanniaa vastaan, koska maa ei ole suostunut nimeämään ehdokasta uuden komission jäseneksi. Komissio katsoo Britannian rikkovan velvoitteitaan EU-jäsenenä. Komissio vaatii Britannialta vastausta viimeistään ensi viikon perjantaina.

Britannian hallitus kaavaili maan ehtivän erota EU:sta ennen kuin komissaari tarvitsisi nimetä. Ero kuitenkin lykkääntyi jälleen kerran.

Euroopan parlamentissa kolmen muun uupuvan ehdokkaan matka sen sijaan eteni torstaina. Parlamentti näytti vihreää valoa ranskalaiselle sisämarkkinakomissaarille Thierry Bretonille ja romanialaiselle liikennekomissaarille Adina-Ioana Valeanille.

Ennakkoon odotettiin, että varsinkin Breton it-yhtiö Atosin entisenä toimitusjohtajana olisi laitettu parlamentissa koville. Teollisuusvaliokunnassa istuvan Miapetra Kumpula-Natrin (sd.) mukaan liberaali Breton kuitenkin vakuutti myös sosiaalidemokraattien ryhmän osaamisellaan. Mepeille oli tärkeää, että Breton luopuu taloudellisista sidoksistaan yhtiöön.

– Hän on erittäin kokenut isojen organisaatioiden johtaja. Eurooppalaisen teollisuuden ja digitaalisten kykyjen vahvistamiseen hän on oikea henkilö, Kumpula-Natri sanoi ryhmän koordinaattorien kokouksen jälkeen.

EU-parlamentti ei kuitenkaan päästä komission puheenjohtajaa Ursula von der Leyeniä ja jäsenmaita helpolla. Unkarin järjestyksessään toinen ehdokas laajentumisesta ja naapuruussuhteista vastaavaksi komissaariksi, Oliver Varhelyi ei läpäissyt vielä torstaina valiokunnan kuulemista.

Varhelyi joutuu vastaamaan lisäkysymyksiin ensi maanantaihin mennessä.

Joulukuun alku yhä tähtäimenä

Uuden komission oli tarkoitus aloittaa jo tämän kuun alussa, mutta Ranskan, Romanian ja Unkarin aiempien ehdokkaiden hylkääminen parlamentissa on viivyttänyt aloitusta. Nyt tähtäimenä on joulukuun alku. Siihen voidaan vielä päästä, jos unkarilaisehdokkaan vastaukset riittävät mepeille ja parlamentti antaa luottamuksensa koko komissiolle marraskuun lopun täysistunnossa.

Epävarmuutta aiheuttaa yhä Britannia, joka ei aio toimittaa enää komissaariehdokastaan. AFP:n haastattelemien EU-lähteiden mukaan von der Leyen on kuullut oikeusoppineita, joiden mukaan brittikomissaarin uupuminen ei estä uuden komission astumista virkaan.

Tälläkään hetkellä kahdella maalla, Romanialla ja Virolla, ei ole omaa komissaaria.

EU on myöntänyt Britannian erolle lisäaikaa sillä ehdolla, että maa ei vaikeuta muun EU:n toimintaa. Lisäaikaa on myönnetty joustavasti tammikuun loppuun saakka.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Reportaasi: Seurasimme kuukauden ajan ensikertalaisia mansikkapellolla – suomalaiset vetivät vertoja jopa ukrainalaisille
  2. Pirjo-Liisa ja Kari Penttilä viihtyvät kesämökillä Hartolassa niin hyvin, että halusivat muuttaa sinne pysyvästi – "Kahden kodin ylläpitäminen ei tuntunut enää järkevältä"
  3. Vesijeteillä pörrääminen Lahden sataman alueella poikii valituksia – Vesijärvellä ajelua rajoitetaan, mutta poliisin mukaan "juuri kukaan jeteillä liikkuvista ei tiedä siitä", tarkista tästä paikat, joihin jeteillä ei ole asiaa
  4. Lahtelainen Jouni Hujanen pääsee lomatunnelmaan junassa matkalla Lappiin – ESS:n lomakyselyssä moni piti tärkeänä aikatauluttomuutta ja vapautta
  5. "Olen jonkin verran riskinottaja" – Antti Eskelinen, 57, on hypännyt yli 2 800 kertaa laskuvarjolla, osallistunut ralliin Afrikassa ja pyöräillyt Istanbulista Travemündeen
  6. Koronakevät on lisännyt palautumisen tarvetta – näillä vinkeillä vaihdat vapaalle onnistuneesti
  7. Kemiönsaaren pikkukylissä voi nauttia saariston tunnelmasta ja mauista – merimatkaa kannattaa jatkaa Bengtskärin majakalle saakka
  8. Yön uutiskooste: Suurin osa vanhemmista maksaa elatusavun ajallaan ja ongelmitta
  9. Toinen halusi tietoa, toinen vapauksia – näin ex-jengipomo Keijo Vilhusesta tuli huumepoliisin tietolähde koko 2000-luvun ajaksi
  10. Omatoimipuutarha tuo iloa varttuneemmalle väelle Lahdessa –  "Ikäihmisillä on vähemmän mahdollisuuksia olla luonnon keskellä kuin nuorilla"
  11. Kaiken nähnyt Markku Nieminen puolustaa Suur-Hollolan kaksipäiväistä kilpailumallia – tapahtuma lukeutuu aina vuoden tärkeimpiin
  12. Oletko todellinen Päijät-Hämeen tuntija? Testaa tietosi kuvavisassa
  13. Ira Blomberg-Kantsilan kolumni: Rinnat eivät ole naisen kruunu
  14. Kesä toi sirkuksen taas Orimattilan Mallusjoelle – hevosmaneesi muuttui jo seitsemättä kertaa sirkusareenaksi
  15. Pääkirjoitus: Turvallisuudesta vesillä on huolehdittava, kun liikkujamäärät kasvavat

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.