Helsingin Hietalahden ampumisesta syytteet murhan yrityksistä 32-vuotiaalle miehelle

Poliiseja ampumapaikalla Helsingin Hietalahdenkadulla 23. heinäkuuta 2019. LEHTIKUVA / RONI REKOMAA

STT

Helsingin Hietalahden ampumistapauksesta nostettiin syytteet muun muassa kolmesta murhan yrityksestä, tiedottaa syyttäjälaitos. 32-vuotiasta miestä syytetään kolmen murhan yrityksen lisäksi liikenneturvallisuuden vaarantamisesta, ampuma-aserikoksesta sekä vaarallisen esineen hallussapidosta.

Syyttäjän mukaan henkirikoksen yrityksissä on kyse murhan yrityksistä, koska teot on tehty vakaasti harkiten sekä vakavaa yleistä vaaraa aiheuttaen. Poliisi on aiemmin kertonut, että epäiltyä ampujaa oli pahoinpidelty kolmesti ennen ampumista.

Syyttäjä kertoo, että epäiltyyn ampujaan kohdistuneista teoista on nostettu samassa yhteydessä syytteitä nimikkeillä laiton uhkaus ja pahoinpitely. Nämä epäillyt rikokset ovat tapahtuneet Vantaalla ja Helsingissä. Lisäksi yhdestä Espoossa tapahtuneesta epäillystä pahoinpitelystä on nostettu syytteet jo heinäkuussa Länsi-Uudenmaan käräjäoikeudessa.

Pahoinpitely- ja ammuskelusyytteet käsitellään aikanaan samaan aikaan Helsingin käräjäoikeudessa. Oikeuskäsittelyn on tarkoitus alkaa puolentoista viikon päästä maanantaina.

Syyttäjä Nina Keskinen kertoo STT:lle, että epäilty myöntää ampuma-aseen hallusapidon, mutta kiistää pääosan rikoksista. Oikeudenkäynti tullaan syyttäjän mukaan tulkkaamaan ainakin albanian kielellä. Syytteessä on epäillyn ampujan lisäksi Keskisen mukaan kolme ihmistä.

Poliisi epäilee: Taustalla kahden suvun riita

Poliisi on aiemmin kertonut, että kesällä tapahtunut ampuminen liittyy kahden suvun välienselvittelyyn. Poliisin mukaan sukujen välillä oli ollut riitaa jo pidemmän aikaa. Riidan syy ei kuitenkaan vielä lokakuussa ollut selvinnyt poliisille.

Ampumisessa haavoittui kaksi miestä. Kolmas mies on tapauksessa asianomistajana, koska hän oli toisen haavoittuneen välittömässä läheisyydessä.

Poliisin mukaan murhan yrityksistä epäillyn miehen sukua oli painostettu lähtemään Suomesta. Viimeisin pahoinpitely oli poliisin mukaan tapahtunut samana päivänä kuin ampuminen. Pahoinpidelty murhan yrityksistä epäilty oli poliisin mukaan hakenut kotoaan sotilaskäyttöön tarkoitetun pistoolin ja lähtenyt liikkeelle pakettiautolla.

Helsingin keskustassa hän oli nähnyt henkilöautossa kolme toisen suvun jäsentä. Epäilty oli törmännyt kolmikon autoon, minkä jälkeen miehet poistuivat autoista. Epäilty ampui neljä laukausta, joista kaksi osui henkilöauton matkustajiin, poliisi kertoi aiemmin. Sivulliset eivät loukkaantuneet ampumisessa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Kylpylähaaveista Padasjoella luovuttiin: tilalle lomakeskus hotelleineen, ravintoloineen ja 50 hengen lauteineen
  2. "Kesä on käytännössä menetetty": Risteily-yrittäjät ovat kovan paikan edessä, kun kotimaan matkailun nousu ei näy vesimatkailussa
  3. Yhdeksän kausityöntekijää on saanut koronavirustartunnan Päijät-Hämeessä – hyvinvointiyhtymän mukaan marjojen ostaminen on yhä turvallista
  4. 13-vuotias lahtelainen kesäyrittäjä Mikko Merimaa on hoitanut eläimiä koko elämänsä, ja tämä sai hänet hyppäämään kesäksi rengin saappaisiin
  5. Asikkalalainen Meitin Enerkia pyrkii palauttamaan poistuneita linjoja maaseututeille ja nostamaan joukkoliikenteen takaisin suosioon yhden miehen sekä biokaasun voimin
  6. Nuorten toimintaryhmä Inspis tarjoaa maksutonta musiikillista ohjelmaa kesäviikonloppuisin Pikku-Veskussa – sunnuntaisin kesäteatterilla järjestetään puistokaraoke
  7. Yön uutiskooste: Ravintoloiden ja kahviloiden aukioloaika, anniskelu ja asiakasmäärät vapautuvat tänään koronarajoituksista
  8. Juha Hyötyläinen, 54, on kerännyt arvokkaan 38 000 rahan kokoelman – Suomen sisällissodan aikaiset tilapäisrahat ovat hänen ylpeydenaiheensa: "Niissä olen varmaan suurin mahdollinen asiantuntija"
  9. Rahtiliikenne kulkee vilkkaasti Saimaan kanavassa, mutta risteilyalusten ja huviveneiden puuttuminen iskee matkailuun – "Tarkoittaa meille tuhansien yöpyjien menetystä"
  10. Henkilöauto ja moottoripyörä törmäsivät Iitissä
  11. Pääkirjoitus: Poliisihallitus esittää toimintavalmiuteen uusia tavoiteaikoja viidellä portaalla
  12. Anna-Tuulia Hautalan Esalainen: Enää ei auta muuttaa maalle meteliä pakoon
  13. Kiireinen kuski kaahasi kahtasataa Nelostiellä Lahdessa
  14. "Ajaa voi vaikka työhanskoilla" – maastopyöräilyn aloittamiseen tarvitsee vain kaksi varustetta
  15. Sää muuttuu viikon aikana sateisesta lähes helteiseksi

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.