Joker nousi vuoden katsotuimmaksi elokuvaksi Suomessa

Joker-elokuvan pääosan esittäjä Joaquin Phoenix ensi-illassa Toronton elokuvajuhlilla 9. syyskuuta. LEHTIKUVA/AFP

STT

Todd Phillipsin ohjaama Joker-elokuva on noussut Suomen katsotuimmaksi elokuvaksi tänä vuonna, kertoo teatterilevityksestä vastaava SF Studios .

Lokakuun 4. päivänä ensi-iltaan tullut elokuva on kerännyt tähän mennessä Suomessa hieman yli 345 000 katsojaa. Maailmanlaajuisesti Jokerin lipputulot kolkuttelevat jo miljardin dollarin rajaa.

Elokuvan pääosaa esittää Joaquin Phoenix, muissa rooleissa nähdään muun muassa Robert De Niro ja Zazie Beetz.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Heinäkuussa on vielä hiljaista, mutta elokuussa tanssitaan jo muutamalla Päijät-Hämeen tanssilavalla – katso, missä lavatansseja järjestetään
  2. Oletko todellinen Päijät-Hämeen tuntija? Testaa tietosi kuvavisassa
  3. Tallimaisemissaan kisaava Knows Best ei lähde Suur-Hollolaan pullistellen – ravivalmentaja Hannu Laakkonen on virittänyt viisivuotiasta ruunaansa maltillisesti kohti huippua
  4. Heinolan kirkkoherra Janne Hatakka toivoo kirkolta suvaitsevaisuutta – "Olen surullinen, että emme mahdu samaan porukkaan, jos olemme jostain eri mieltä"
  5. Hammashoitokäynnit vähenivät jopa alle puoleen korona-aikana – jonojen purkuun voi mennä vuosia, arvioi Hammaslääkäriliiton toiminnanjohtaja
  6. Yön uutiskooste: Marinin hallituksen kykyihin luotetaan enemmän kuin Rinteen ja Sipilän
  7. Luitko jo tämän: Polttareitaan viettäneen kapellimestari Santtu-Matias Rouvalin musiikkiesitys herätti huomiota Lahden torilla – "Mahtavaa olla Lahessa"
  8. Hykyn toimitusjohtaja Marina Erhola irtisanoutui THL:n ylijohtajan tehtävästä – "Ratkaisu tuntui oikealta"
  9. Suur-Hollola-ajo täyttää Lahden seudulla auki olevat hotellit – "Minilomille alkaa riittää kysyntää"
  10. Päijäthämäläisen Salpausselkä Geoparkin haku Unesco-verkostoon käynnistyi – statuksen voi saada aikaisintaan vuonna 2022
  11. Valtio jakaa kunnille 2 miljardia euroa, mutta silti jopa Helsinki tekee kymmenien miljoonien eurojen tappiot – "Veronkorotuksissa joudutaan tekemään isoja arvovalintoja", sanoo kokenut kuntakonsultti
  12. Ministeri ja Kuntaliiton toimitusjohtaja vääntävät kuntien uusien tehtävien rahoituksesta julkisen talouden sukeltaessa – "Emme usko, että valtionkaan rahat riittävät"
  13. Lauri Ilolan Esalainen: Aion päihittää Novak Djokovicin, jos se edesauttaa tapahtumakesän jatkumista
  14. Heinolan Kailas-talon rakentaminen voi alkaa aikaisintaan ensi vuoden alussa
  15. Pääkirjoitus: Kuntapäättäjillä tiukka syksy – veronkorotuspaineet jopa ennätykselliset

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.