Tuottaja: Jari Sillanpään kirkkokiertue on peruttu

Jari Sillanpään kiertuetuottaja sanoo aikovansa soittaa kirkkoihin varmistaakseen Herää jouluun -kirkkokiertueen konserttien järjestämisen. LEHTIKUVA / EMMI KORHONEN

STT

Viihdetaiteilija Jari Sillanpään kiertueiden tuottaja Lilja Kainulainen kertoo, että Sillanpään kirkkokiertue on päätetty peruuttaa. Kainulainen pahoittelee ja sanoo, että lipun ostaneet saavat rahansa takaisin. Lauantainen konsertti Joensuussa järjestetään Kainulaisen mukaan normaalisti.

Kainulainen kertoo päätyneensä kirkkokiertueen peruuttamiseen keskusteltuaan osan kirkkoherroista kanssa. Vielä aiemmin päivällä hän arvioi, että konsertit voitaisiin järjestää normaalisti syytteistä huolimatta.

Syytteessä ei ole kyse fyysisestä teosta

Sillanpäätä syytetään lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä ja sukupuolisiveellisyyttä loukkaavan kuvan levittämisestä, selviää Helsingin käräjäoikeuden tiedoista. Syytteen julkisten tietojen mukaan epäillyn hyväksikäytön tekoaika on elokuussa 2017 ja laittoman materiaalin levittämisen syyskuussa 2017.

Syytteitä käsitellään Helsingin käräjäoikeudessa helmikuun lopulla.

Sillanpään asianajaja Riitta Leppiniemi sanoo STT:lle, että Sillanpää kiistää molemmat syytteet. Hän ja jutun syyttäjä kertovat, että hyväksikäyttösyytteessä ei ole kyse fyysisestä teosta.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Yhdeksän kausityöntekijää on saanut koronavirustartunnan Päijät-Hämeessä – hyvinvointiyhtymän mukaan marjojen ostaminen on yhä turvallista
  2. Henkilöauto ja moottoripyörä törmäsivät Iitissä
  3. Orimattilalainen Jani Paukku on Suomen vaarallisimmassa työssä: "Moni ajattelee, että täällä voi suhata, miten sattuu"
  4. Kiireinen kuski kaahasi kahtasataa Nelostiellä Lahdessa
  5. "Ajaa voi vaikka työhanskoilla" – maastopyöräilyn aloittamiseen tarvitsee vain kaksi varustetta
  6. Sää muuttuu viikon aikana sateisesta lähes helteiseksi
  7. Kinnarin tilalla Hollolassa pannaan nyt lautaselle suolaista ja makeaa kuin juhlan kunniaksi – tilamyymälöissä ja sisustuskahviloissa käy kova vilske, ja myyntiluvuissa ohitetaan paikoin viime kesän numerot
  8. Sopimuspalokuntien toiminta uudistuu: koko maassa puhuttaneet korvauskiistat aiheuttavat luultavasti koko varallaolojärjestelmän uusiutumisen
  9. Arto Vainionpää, 52, teki vuosi sitten sellaisen tempun, joka noteerattiin yhdessä maailman legendaarisimmista urheilulehdistä
  10. Näppis: Suostuskohan miehet työtehtäviin mennessään haeskelemaan joka päivä parkkipaikkaa? En usko!
  11. Varo: Tässä kulkee elävä hevonen – "Usein hevosen jalka on mennyt vaneripohjaisen trailerin lattian läpi"
  12. Minna Laaksonen kinusi pyllyjumppapuvun – Aerobic vyöryi saleihin 1980-luvulla ja mullisti ryhmäliikunnan
  13. Lahtelaiset radonurakat menevät markkinaoikeuden ratkaistavaksi - Tarjouskilvan hävinnyt yrittäjä väittää Lahden Talojen maksavan roimaa ylihintaa
  14. Punkin purema voi tehdä allergiseksi liharuualle – harvinaista sairautta ei osata aina tunnistaa, joten diagnoosin saanti voi kestää vuosia
  15. Päijät-Hämeessä todettu neljä uutta koronavirustartuntaa - liittyvät kahteen tunnistettuun tautiryppääseen

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.