Norjalainen rajavartija pääsi vapaaksi vakoilijavaihdossa Venäjän kanssa – ehti olla vangittuna miltei kaksi vuotta

Liettuan presidentti Gitanas Nauseda armahti kaksi venäläisvakoojaa. LEHTIKUVA/AFP

STT

Liettua ja Norja ovat vaihtaneet vakoilusta tuomittuja, armahdettuja vankeja Venäjän kanssa. Vaihdettujen joukossa on myös norjalainen ex-rajavartija Frode Berg, 63. Berg luovutettiin aamupäivällä Norjan viranomaisille. Berg sai Venäjällä vakoilusta 14 vuoden tuomion. Hän on ollut vangittuna liki kaksi vuotta.

– Olemme iloisia, että Frode Berg pääsi kotiin Norjaan vapaana miehenä. Kiitän Liettuan viranomaisia yhteistyöstä ja ponnistelusta Bergin vapauttamiseksi, sanoi pääministeri Erna Solberg lehdistötiedotteessa.

– Vankeusaika on ollut suuri koettelemus Frode Bergille ja hänen läheisilleen. Olemme iloisia siitä, että hän pääsee perheensä pariin. Olemme tehneet systemaattisesti työtä saadaksemme hänet kotiin aina siitä lähtien kun hänet pidätettiin, pääministeri jatkoi.

Liettuan presidentti Gitanas Nauseda armahti perjantaina kaksi vakoilusta tuomittua venäläistä, kertoi presidentinkanslia. Heidät vaihdettiin vakoilusta tuomittuihin liettualaisiin Venäjän kanssa. Molemmat venäläiset oli tuomittu noin kymmenen vuoden vankeusrangaistuksiin vakoilusta ja vakoilijoiden värväämisestä.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Tuoksuttomuus ja hyvä imeytyvyys ovat arvostettuja ominaisuuksia käsideseissä, joita koronakevät toi markkinoille jopa 200 uutta – tässä jutussa testissä kuusi erilaista käsihuuhdetta
  2. "Extreme-lajit ovat aina olleet minun mieleeni" – lahtelaislähtöinen Tommi Sjelvgren on pelannut 12 vuotta ammatikseen jääkiekon alalajeja
  3. Putka-asiakkaan vastarinnan murtaneille poliisille ja kahdelle vartijalle syyte törkeästä pahoinpitelystä
  4. Murtautuja vei lahtelaisen Hot Club Dance Companyn harjoitustiloista asuja ja peruukkeja – "Todennäköisesti joku yrittää myydä tavaroita netissä"
  5. Kuka on vuoden positiivisin lahtelainen? Nyt on aika ehdottaa
  6. Finnair lisää vain yksittäisiä lentoja matkustusrajoituksista vapautettuihin maihin
  7. Lintumaalaukset ihastuttavat kävijöitä navettagalleriassa Asikkalassa
  8. Matti Koskela oli ahkera ja monessa mukana ollut taiteilija, joka ehti opettaa lasketteluakin – Lahdessa hänet muistetaan muun muassa näistä julkisista teoksista
  9. Lahden ja Heinolan arvokisoihin ilmoittautunut yli 350 pyöräsuunnistajaa – kaukaisimmat osallistujat Japanista, Australiasta ja Uudesta-Seelannista
  10. Kuljettaja väisti ajoradalle juossutta eläintä Launeella – auto suistui tieltä
  11. Lahtelaisfirma antoi työntekijälle potkut ennen ensimmäistäkään työvuoroa – lasku lähes kahden vuoden palkkaa vastaava summa
  12. Kysymys ja vastaus: Lahden kaupungille yli 100 000 euron lasku vuodessa erilaisten vahingontekojen korjaamisesta – miten vahingontekoja saataisiin vähennettyä, apulaispoliisipäällikkö Tero Seppänen?
  13. Lahden etanaroskisten pystytys viivästyy suunnitellusta aikataulusta
  14. Rattijuoppo kolhi toista autoa Lahden Nastolassa
  15. Hollolalainen lentopalloseura Salpis joutui petoksen uhriksi, mutta pelasti seuran varat nopealla reagoinnilla

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.