Suurlähettiläs uhkaa estää ruotsalaisministerien pääsyn Kiinaan, jos nämä osallistuvat sananvapauspalkintoseremoniaan

Ulkoministeri Ann Linde sanoo, että Ruotsissa on ilmaisunvapaus, joka tarkoittaa, että järjestöt saavat myöntää palkintoja kenelle haluavat. LEHTIKUVA / MARKKU ULANDER

STT

Kiinan Ruotsin-suurlähettiläs Gui Congyou sanoo ruotsalaismedioille, että sananvapauspalkintoseremoniaan osallistuvat ministerit eivät ole tervetulleita Kiinaan. Ruotsin Pen on myöntänyt sananvapauspalkinnon kustantaja ja toisinajattelija Gui Minhaille, joka on vangittuna tuntemattomassa paikassa Kiinassa.

Kulttuuriministeri Amanda Lind on ilmoittanut saapuvansa jakamaan palkinnon. Suurlähettilään mukaan tämä tarkoittaa, että ministeri tai muut kulttuuriasioista vastaavat Ruotsin hallinnossa eivät pääse Kiinaan.

– Pyydämme, etteivät Ruotsin hallituksen edustajat osallistu palkintogaalaan. Jos näin kuitenkin käy, se vahingoittaa maidemme ystävällisiä suhteita, Gui sanoi uutistoimisto TT:lle.

Sama koskee suurlähettilään mukaan myös pääministeri Stefan Löfveniä, jos tämä osallistuu tilaisuuteen. Löfven sanoi aiemmin, ettei Ruotsi aio taipua lähettilään uhkailuun.

– Meillä on Ruotsissa sananvapaus, ja se pitää. Piste, Löfven sanoi Ruotsin televisiolle.

Kiinalaissyntyisen Ruotsin kansalaisen Gui Minhain kohtalo on hiertänyt Ruotsin ja Kiinan välejä jo pitkään.

Gui on yksi viidestä hongkongilaisesta kirjankustantajasta, jotka ovat joutuneet Kiinassa vaikeuksiin julkaistuaan juorukirjoja maan johdosta.

Vangittua Gui Minhaita edustaa kello 19 Suomen aikaa Tukholmassa alkavassa tilaisuudessa tyhjä tuoli.

– Ruotsin Pen saa tietysti myöntää palkinnon kenelle haluaa ja ilman ulkopuolista vaikutusta. Minulle kulttuuri- ja demokratiaministerinä on itsestään selvää olla paikalla tilaisuudessa, kulttuuriministeri Lind kommentoi asiaa.

Lähteinä myös SVT ja Svenska PEN.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Lahden konserttitalon tornista löytyi kosteutta – Lahden kaupungilta painavat terveiset rakennuttajalle
  2. Lahden konservatorion remontti laahaa jäljessä aikataulustaan – "Tärkeintä on, että tilat saadaan kuntoon ja työt tehdään huolella"
  3. Dronen lennättäjä ei aio jäädä tähdenlennoksi – yritystoiminta ilmakuvauksen parissa kouli lahtelaisen Pyry Selinin, 14, eroon esiintymiskammosta
  4. Mitä tekee keilailumaajoukkueen lahtelainen päävalmentaja, kun hän haluaa irtioton? – "Siellä puhutaan elämän muista asioista"
  5. Heinolalainen pariskunta hoitaa puutarhaansa rakkaudella, hitaasti ja halvalla – "Jotkut kasvit eivät menesty, vaikka niille lausuisi ranskalaisia runoja"
  6. Puihin kiinnitetyt runotaulut olivat pitkään ehdolla Heinolan runoviikon ainoaksi ohjelmanumeroksi – luvassa perinteistä ohjelmaa ja vierailevia esiintyjiä
  7. Jaguar E-type, Cadillac Eldorado, Aston Martin... Sijoittajakonkari Jukka Ylitalo, 56, sijoittaa klassikkoautoihin – "Auton muotoja ja tekniikkaa voin tutkia ja ihailla tuntikaupalla"
  8. Lahden Nikkilässä asuvat naapurukset loihtivat pihoilleen perennapuutarhan ja valon ja varjon valtakunnan – Avoimet puutarhat -tapahtuma houkutteli kurkistamaan raja-aitaa pidemmälle
  9. Vesijeteillä pörrääminen Lahden sataman alueella poikii valituksia – Vesijärvellä ajelua rajoitetaan, mutta poliisin mukaan "juuri kukaan jeteillä liikkuvista ei tiedä siitä", tarkista tästä paikat, joihin jeteillä ei ole asiaa
  10. Reportaasi: Seurasimme kuukauden ajan ensikertalaisia mansikkapellolla – suomalaiset vetivät vertoja jopa ukrainalaisille
  11. 12 000 uutta alokasta aloittaa varusmiespalveluksen - lue yön uutiskooste
  12. Bottas paahtoi voittoon dramaattisessa F1-avauskisassa – Hamilton putosi palkintokorokkeelta aikasakon takia
  13. Pääkirjoitus: Konserttitalon ruma ongelma ei ole ratkeamassa hetkeen
  14. Satu Äijälän Esalainen: Hauskojen tanssivideoiden TikTokista on kehkeytynyt poliittinen vaikuttaja, joka nolasi Trumpinkin
  15. "Viimeinen laadunvarmistus" jää yhä useammin tekemättä – Ruumiinavausten määrä on romahtanut ja asiantuntijat ovat osin eri linjoilla muutoksen syistä

Näytä lisää

Luetuimmat

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.