Italialainen Andrea Portera voitti Uuno Klami -sävellyskilpailun

Kilpailun voitti italialainen Portera. LEHTIKUVA / HEIKKI SAUKKOMAA

STT

Kansainvälisen Uuno Klami -sävellyskilpailun voitti italialainen Andrea Portera teoksellaan Klecksophonic Lieder. Palkinnot jaettiin perjantai-iltana Kotkassa.

Neljättä kertaa järjestettyyn kilpailuun osallistui 283 säveltäjää, jotka edustavat 38:aa eri kansallisuutta.

Kilpailussa toiseksi tuli Christopher Culpo Ranskasta ja kolmanneksi Tomi Räisänen Suomesta. Finaaliviisikkoon mahtuivat myös suomalainen Pertti Jalava ja italialainen Roberto Sansuini.

Finaalikonsertit pidettiin torstaina Kouvolassa Kuusankoskitalolla ja perjantaina Kotkan konserttitalolla.

Vuonna 1961 kuolleen säveltäjä Uuno Klamin mukaan nimetty kilpailu järjestetään viiden vuoden välein.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Jatkuvat vahingonteot turhauttavat lahtelaisyrittäjiä – "Minua varoitettiin etukäteen, että kaikki kannattaa nostaa turvaan"
  2. Lahtelainen Mimmi Vepsäläinen toivoi jo kymmenvuotiaana, että voisi tanssia koko ikänsä – kolmessa maassa opiskellut tanssija asuu taas kotikaupungissaan
  3. Poliisilla iso operaatio Lahdessa – ei aiheuttanut vaaraa sivullisille
  4. Enemmistöllä lahtelaisvaltuutetuista on toistaiseksi kriittinen kanta yhtymän ja Mehiläisen yhteisyritykseen – kokoomus ja vasemmisto edustavat ääripäitä, ja monissa ryhmissä kaivataan lisää tietoa
  5. Asikkalan Vääksyn Ranskalaisen kyläkaupan omistaja julkaisi Facebook-päivityksen nuorten kesätyöntekijöiden kaltoinkohtelusta – laaja tuki yllätti, ja kaupalle on tultu jopa Tampereelta asti
  6. Koronavirus vei melkein perheenisä Jukka Pylvänäisen hengen – "Tauti on opettanut elämän arvoa"
  7. Lahden peräkonttikirppiksellä vanha tavara pääsee kiertoon – "Vierailu on meille jo itsestäänselvyys"
  8. FC Lahti keskeyttää oheismyynnin – SJK-pelissä ei ole kioskitoimintaa
  9. Yön uutiskooste: Korona-aikana iso riski ulkomaanmatkan peruuntumisesta - pakettimatkan rahat varmimmin takaisin
  10. Valoihin pysähtyneet autot joutuivat kolariin Lahdessa – perään ajanut katumaasturi häipyi paikalta
  11. Pari vuotta sitten Mikko Viitikon jalkapalloura oli vaarassa – nyt peli maistuu FC Lahdessa ja syksyllä arkeen tulee uusi kiintotähti
  12. Solubiologi Kirsi Rilla tutkii mikroskooppisen pieniä kalvorakkuloita, joista voi olla apua esimerkiksi syövän diagnosoinnissa – "Vesikkelit ovat muuttaneet käsitystämme elimistön toiminnasta"
  13. Saara Larkion Esalainen: Vaalityö on jo alkanut ja Trumpin henki haisee mastokaupungissa asti
  14. Koronakriisi on kurittanut nuoria pahemmin kuin muuta väestöä – Nuorisotyöttömyys kaksinkertaistui
  15. Tältä näyttää Vääksyyn tuleva uusi Yhteiskoulu – katso luonnoskuvat

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.