Entinen puolustusministeri Jussi Niinistö valittiin vuoden reserviläiseksi

Niinistö kiittelee Antti Rinteen (sd.) hallitusta kertausharjoitusten lisäämisestä, mutta toivoisi myös kantahenkilökunnan määrän lisäämistä. LEHTIKUVA / Heikki Saukkomaa

STT

Entinen puolustusministeri Jussi Niinistö (sin.) on valittu vuoden reserviläiseksi.

Nimityksen teki Reserviläisliitto liittokokouksessaan Turussa lauantaina. Liitto perustelee valintaansa sillä, että Niinistön ministerikaudella vapaaehtoista maanpuolustusta kehitettiin merkittävästi.

– Hänen työnsä jäljet vaikuttavat vielä pitkälle tulevaisuuteen, liitto kirjoittaa tiedotteessaan.

Niinistö kertoo tiedotteessa olevansa tunnustuksesta kiitollinen.

– Välillä on tullut politiikassa rymisteltyä, mutta kuitenkin aina maanpuolustuksen hyväksi, hän toteaa.

Niinistö kiittelee myös Antti Rinteen (sd.) hallitusta kertausharjoitusten lisäämisestä, mutta toivoisi myös kantahenkilökunnan määrän lisäämistä.

Niinistö on historiantutkija, dosentti ja reservin yliluutnantti. Hän toimi puolustusministerinä vuosina 2015–2019 sekä sitä ennen eduskunnan puolustusvaliokunnan puheenjohtajana 2011–2015.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Liiketilaansa laajentavassa Järvisen pyörä ja urheilu -liikkeessä sähköpyörien kysyntä räjähti koronapandemian aikana kasvuun – "Myynti on lisääntynyt merkittävästi"
  2. Lakkiaisten ja lukukauden päättäjäisten juhlinta alkoi Lahdessa iltapäivällä maltillisesti – "Veikkaan, että tänään on enemmän meininkiä kuin eilen"
  3. Ilpo Kaikkonen julkaisi kahden vuoden tauon jälkeen uuden biisin, Tuhat tarinaa kertoo Nastolan Aurinkolinnasta
  4. Mies anasti moottoripyörän Nastolassa ja kurvasi kohti Kouvolaa – poliisi puuttui peliin
  5. Nastolan tarunhohtoinen Ruuhijärvi-laiva ylitti maakannaksen mutta ajoi kiville sääntö-Suomen pykäläviidakossa
  6. Poliisi kerää kaikkien kiinteistöjen valvontakameratiedot yhteen paikkaan – kamerakartasto nopeuttaa rikoksen tutkintaa
  7. Korona aiheuttaa osalle potilaista pitkäkestoisia oireita, joihin ei ole selitystä – "Monella on ollut vähätteleviä kokemuksia lääkärissä", sanoo liki 3 kuukautta sairastanut Joni Savolainen
  8. Camping Messilä päättää Enonsaaren avaamisesta myöhemmin kesällä, keväällä tyhjentynyt mökkivarauskalenteri on alkanut taas täyttyä
  9. Kivimaan koulussa Lahdessa Suvivirsi raikaa tänä vuonna videolla – katso koulun kevätjuhlakooste
  10. Saunamökki tuhoutui tulipalossa Padasjoella
  11. Koko viime kauden huilannut hiihtosuunnistaja Siiri Saalo häkeltyi Lahden lyseon urheilulukiolta saamastaan tunnustuksesta
  12. Purkupiha oy:n tulipalon sammutustyöt päätökseen Lahdessa, pelastuslaitos tarkkailee palopaikkaa omatoimisesti – "Tilanne vaatii ammattilaisen silmää"
  13. Villähteen Korin jatsit pienentyy ja siirtyy sisätiloihin
  14. Malja keväälle virtuaalisesti – katso Vääksyn lukion kevätjuhla tästä
  15. Nuorehko mies kaahasi Heinolassa Lusin suoralla ja ohitti poliisimoottoripyörän

Näytä lisää

Luetuimmat

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.